Ilveksen päävalmentaja Juha Pajuoja oli tyytyväinen Ilveksen esitykseen kahden ensimmäisen erän osalta. Kolmannessa erässä Ilves jäi Pajuojan mukaan kuoppiin ja joukkue teki helppoja virheitä.
– Siitä saatiin hyvää videonauhaa. Turha puolustaa maalin takana, jos on miehiä maalin edessä, Pajuoja sanoi.
Juupe arvioi suurimman eron Ilveksen ja Minnesotan välillä syntyneen tilanneterävyydestä.
– Kun Minnesota pysähtyi ja lähti, se tapahtui todella nopeasti. Ensimmäinen maali oli hyvä osoitus. Siinä ei kauaa ollut mies vapaana. Sai vääräkätisenä vielä kiekon ja täräytti aika kovaa yläpesään. Näkee, että
heillä on todella vähän aikaa omassa kaukalossaan, Pajuoja sanoi.
– Ottelu oli hyvä osoitus siitä, mihin suuntaan jääkiekko on kehittymässä. Nopeus alkaa olla tärkeämpi ase kuin kilot.
Jyrki Jokipakan osumaa Pajuoja kehui komeaksi.
– Jokipakka on tullut vähän eri polkua ylöspäin. Kun pelirohkeus vielä vähän nousee, niin voi pelata entistä
paremmin. Ainakin tiistaina Kuopiossa on luvassa lisää peliaikaa liigassa. Ja Jyrkihän pelasi erittäin hyvin meidän viime pelissä.
|
Pettymykseksi Pajuoja nosti yleistömäärän, joka jäi hieman reiluun 4500 katsojaan.
– Jos Minnesotan haluaa nähdä, niin NHL-pelissä menee enemmän kuin 70 euroa. Toivottavasti paikalla olleet ostivat paljon makkaraa ja olutta, että saatiin jollain tapaa lisää euroja.
Masi Marjamäen piti ottelusta sivussa kylkivamma. Marjamäen pelaaminen Kuopiossa oli vielä Minnesota-pelin jälkeen epävarmaa.
Aittokallio ei jännittänyt vastusta
Ilveksen maalilla ottelussa pelannut Sami Aittokallio oli Pajuojan tavoin sitä mieltä, että parannettavaa ottelusta vielä jäi. Aittokallio itse kuului pirteimpiin Ilveksiin ja nappasi etenkin kahden ensimmäisen erän aikana eleettömiä koppeja.
– Aamujäillä kerrottiin, että aloitan tänään. Siinä sitten vain laitettiin ajatukset peliin. Samaa lajia tämä vielä on, vaikka olisi mikä tahansa joukkue vastassa.
Jännittäminen ei kuulu nuoren Ilves-veskarin tapoihin.
– Ihan hyvin sain viime yönä nukuttua.
– Eipä siinä avausmaalin jälkeen ihmeempiä ajatellut. Nollaus heti ja seuraava kiinni.
Minnesotan paidasta kovimmaksi vastukseksi osoittautui terävästi laukonut Cal Clutterbuck, joka intoutui iskemään hattutempun.
– Aika napakoita rannelaukauksia lähti. Vähän erilailla kuin koti-Suomessa.