Viiden ottelun voittoputkessa pelannut Ilves joutui nöyrtymään Jyväskylässä lukemin 4-2.
Ilves aloitti ottelun vahvasti ja avasi maalihanat ajassa 2.37. Ville Korhonen taisteli kiekon viivalle Martti Järventielle, joka laukoi tulisesti ja Antti Kangasniemi ohjasi kiekon maaliin. Pian avausmaalin jälkeen JYP sai kovan mylläkän aikaiseksi Ilves-maalille, mutta Ilves selvisi takaiskuitta. Kun peliä oli pelattu viisi minuuttia, veti Kristian Näkyvä terävän laukauksen viivan tuntumasta, mutta tolppaa lähemmäs maalia ei JYP-puolustaja päässyt. JYP jatkoi kuitenkin painostustaan, ja ajassa 6.55 Ilves sai ensimmäisen jäähynsä, kun Juuso Rajala joutui koukkaamaan maalille noussutta Eric Perriniä. Ilves pelasi vahvaa alivoimaa ja sai kiekon hyvin purettua pois alueeltaan, eikä kotijoukkue päässyt juhlimaan maalia.
Erän toinenkin puolisko oli pitkälti JYPin hallintaa. Ajassa 14.21 Ilveksen kokoonpanoon palannut Roberts Jekimovs sai kaksiminuuttisen kampituksesta. Ilves taisteli jäähyn alun hyvin, mutta ajassa 15.13 JYP iski pelin tasoihin. Erän alun paikkoja tuhlannut kultakypärä Eric Perrin heitti kiekon maalille, ja peliväline kimposi onnekkaasti Ville Korhosen mailasta maaliin. JYP painoi maalin jälkeenkin rajusti päälle, ja Ville Kolppasella riitti torjuntatöitä enemmän kuin tarpeeksi. Ilves sai vielä kolmannen jäähyn erän lopulla, kun Martti Järventie komennettiin jäähylle koukkaamisesta ajassa 17.27. Ilveksen vahvan alivoiman ansiosta JYP ei päässyt laukomaan kunnolla ennen kuin aivan ylivoimansa lopulla, mutta Ville Kolppanen selvitti tilanteet tyylikkäästi.
JYP siirtyy johtoon erän alussa, Ilveksen ote kirpoaa loppupuoliskolla
JYP jatkoi toisessa erässä siitä, mihin ensimmäisessä jäi. Kotijoukkue siirtyi 2-1-johtoon ajassa 22.09, kun Jani Tuppurainen pääsi iskemään kiekon ohi voimattoman Kolppasen Anssi Löfmanin ja Markus Poukkulan esityöstä. Maalin jälkeen JYP jatkoi vahvalla otteella pelaamista, ja Ilveksen paikat olivat harvassa. Ajassa 25.04 Martti Järventie vihellettiin jälleen jäähylle koukkaamisesta. JYPin ylivoimaa ei kuitenkaan kestänyt kuin reilun minuutin, kun kotijoukkue sai jäähyn virheellisen vaihdon seurauksena. Tasavajaalla Sami Sandell pääsi laukomaan terävästi siniviivan tuntumasta, mutta Ilves ei päässyt hyödyntämään Tarkin torjunnasta kimmonnutta irtokiekkoa ja numerot pysyivät muuttumattomina. Ilves pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa ajassa 27.17, kun Mikko Luoma sai jäähyn kampitettuaan Turo Asplundin. Ilveksen ylivoimaa oli aluksi pelaamassa Asplund, Sandell, Wilenius, Kantola ja Gysbers, mutta ylivoimaviisikko ei päässyt kunnolla maalipaikoille. Joukkueiden tultua tasalukuisiksi Tommi Välimaa kilautti vedollaan tolppaa.
Erän puolivälin jälkeen Ilves oli ongelmissa omalla alueellaan ja Antti Kangasniemelle vihellettiin jäähy huitomisesta ajassa 33.54. Jäähyn aikana paras paikka siunaantui kuitenkin Ilvekselle, kun Tommi Välimaa karvasi JYP-pelaajalta kiekon ja polki läpiajoon. Kiekko hukkui Tuomas Tarkin suojuksiin ja tilannetta tarkasteltiin pitkään videonauhalta, mutta Välimaan maali jäi kuitenkin hyväksymättä. Kangasniemen jäähyn päätyttyä Jiri Veistolalle vihellettiin kaksiminuuttinen kampituksesta. Vajaan kahden minuutin kuluttua Antti Kangasniemi komennettiin Veistolan seuraksi jäähypenkille jälleen kerran huitomisesta. Jäähyjen aikana JYP-pelaajilla oli useamman kerran edessään täysin tyhjä maali, mutta ratkaisun hetkellä yhden jos toisen hurrikaanipaidan kädet jäätyivät ja Ilves-puolustus pääsi selvittämään tilanteen. Toiselle erätauolle siirryttiin näin kotijoukkueen niukassa 2-1-johdossa.
JYP polkee karkuun päätöserän alussa
Kotijoukkue venytti johtonsa kahteen maaliin kolmannen erän alussa. Ajassa 44.09 Miika Lahti pääsi iskemään isännät 3-1-johtoon. Markus Nenonen lisäsi hurrikaanipaitojen etumatkaa ajassa 45.26 Antti Höllin kärsiessä Ilveksen joukkuerangaistusta väärästä vaihdosta. Ilves pääsi yrittämään kavennusta ylivoimalla, kun Markus Poukkula sai rangaistuksen huitomisesta ajassa 48.37. Tupsukorvien ylivoiman aikana kiekko liikkui melko hyvin pelaajalta toiselle, mutta laukaukset jäivät puuttumaan.
Ilves sai vielä kirin aikaiseksi, kun Jiri Veistola oli irtokiekossa oikeaan aikaan ja kavensi tilanteeksi 4-2 ajassa 56.14. Tupsukorvat hyödynsi aikalisänsä ajassa 56.52 ja lähti takaa-ajoon ilman maalivahtia. Ilves ei ehtinyt pelaamaan kuudella viittä vastaan 50 sekuntia kauempaa, kun Tommi Välimaa sai jäähyn laitataklauksesta. Jäähyn aikana Ilves haki vielä maalia ilman maalivahtia ja laukoi hanakasti, mutta Tuomas Tarkki selvitti tuliset laukaukset ja pisteet jäivät näin Jyväskylään lukemin 4-2.
OTTELUN RATKAISUT:
JYP oli niskan päällä lähes koko ottelun ajan ja hyödynsi melko tehokkaasti maalipaikkansa. Vain Ville Kolppanen piti pelin tasaisena kaksi ensimmäistä erää huikealla torjuntamäärällään.
ILVEKSEN PARHAAT:
Hyvässä vireessä torjuva Ville Kolppanen piti Ilvestä pelissä mukana kaksi ensimmäistä erää. Mies venyi kiekon tielle peräti 39 kertaa.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Maalivahtipeli.
+ Ilves sai hyvän kirin aikaiseksi vielä kolmannen erän lopussa.
– Ilves ei ollut valmis peliin.
– Joukkue oli maalivahtipeliä lukuun ottamatta kotijoukkuetta jäljessä joka osa-alueella.
– Hölmöt jäähyt.
ERIKOISTA:
Tommi Välimaan läpiajotilannetta käytiin tarkastelemassa lähetysautosta, koska Jyväskylän hallin katossa oleva maalikamera ei toimi.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves palaa jälleen kotikaukaloon, kun tiistaina vastaan luistelee HIFK. Ottelu alkaa kello 18.30.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Päävalmentaja Tuomas Tuokkola
– Meillä oli hyvät pelit alla tuloksellisesti ja suorituksellisesti, enkä ole tähänkään päivään kovin pettynyt. Me tiedettiin, miten JYP tulee ja yritettiin löytää siihen lääkkeet, mutta ei oltu siihen valmiita tänään.
– Ensimmäisessä erässä maalipaikat olivat 15-3 JYPille. Siinä kohtaa oltiin onnekkaita ja Kolppanen oli hyvä.
– 2-1-maalin jälkeen me päästiin kyllä peliin kiinni ja olen siitä tyytyväinen. Meillä oli omat paikkamme tehdä maali. Itse tuhottiin oma pelimme toisen erän lopussa, kun otettiin niin iso määrä tyhmiä jäähyjä.
– 4-1-tilanteessa näytti huonolta ja päästettiin pelistä irti, mutta mainoskatkon jälkeen oltiin pelin loppuun hyviä.