Ilves kohtaa torstain SM-liigakierroksella vierasottelussa Helsingin Jokerit. Paikkaa sarjataulukon kärkikuusikossa tavoitteleva narripakka ei ole voittanut tupsukorvia kertaakaan kuluvalla kaudella. Tiistaina huipputärkeät kolme pistettä Pelicansilta raapinut Ilves puolestaan pyrkii repimään lisää eroa takaa-ajajiinsa alemman playoff-viivan tuntumassa.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueiden kauden ensimmäinen yhteenotto Hakametsässä lokakuun alussa päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen Ilveksen 5-4-voittoon Masi Marjamäen jatkoaikaosumalla. Marraskuussa kohdattiin Helsingissä, jossa nähtiin jälleen vaihteleva ja maalirikas kamppailu. Toni Rajala ratkaisi petolauman 6-5-voiton onnistumisellaan voittomaalikilpailussa. Tammikuun puolivälissä Ilves esitti kotiluolassaan komean päätöserän kirin ja nappasi täydet pisteet numeroin 4-2. Voittomaalista vastasi Joonas Rask.
Kuumat pelaajat
Ilveksen ykkösketjun ollessa kokonaisuudessaan sairaslistalla löytyi joukkueesta uusia ratkaisijoita Pelicansia vastaan. Lempäälän kolossi Marko Anttila pelasi kauden parhaan ottelunsa ja merkkautti tehot 1+1, ja tulokaspakki Jyrki Jokipakka sivalsi liigauransa avausosuman upealla rannelaukauksella. Puolustajista myös kokeneet Antti Bruun ja Arto Tukio onnistuivat maalinteossa. Nuorista hyökkääjistä vahvimmassa vedossa olivat voittomaalin viimeistellyt Matias Sointu ja kolme syöttöpinnaa kerännyt Toni Rajala.
Viidestä viime ottelustaan neljä hävinneen narripakan tehopelaajina ovat viime kierroksilla häärineet laiturit Janne Lahti ja Teemu Pulkkinen, joille kuluva kausi on kokonaisuudessaan ollut onnistunut. Jokerit on kärsinyt tehottomuudesta ja kaipaa maalintekoon apuja etenkin kokeneemmalta kaartiltaan Jukka Hentusen, Ben Eavesin ja Tuomas Pihlmanin johdolla. Puolustuksen johtohahmona häärii illasta toiseen järkälemäinen Ossi Väänänen. Slovakialle maailmanmestaruuden torjunut Jan Lasak on viime peleissä osoittautunut tavalliseksi kuolevaiseksi maalinsa suulla.
Sanottua
”Odotettavissa on aivan erilainen peli kuin Pelicansia vastaan. Jokerit pelaa paljon tarkempaa puolustuspeliä, ja siksi meidänkin täytyy puolustaa paljon tarkemmin, jotta saamme tärkeät pisteet matkaan. Yksilönä Janne Lahti on todella vaarallinen, mutta ihan oman tekemisen kautta meidän pitää peliin lähteä.”
– Marko Anttila, Ilves
Odotettavissa
Ilveksen kova luistelu ja aktiivinen karvauspeli ovat olleet tällä kaudella myrkkyä Jokerien puolustukselle. Vastaavasti tupsukorvat ovat tehneet Jokereita vastaan paljon henkilökohtaisia virheitä, joista nimekäs vastustaja on päässyt rankaisemaan. Torstaina nähtäneen aiempia keskinäisiä kamppailuja vähämaalisempi ottelu, sillä panosten kasvaessa joukkueet pyrkivät pelaamaan tarkemmin. Petolauman loukkaantumistilanne tekee kotijoukkueesta selvän ennakkosuosikin, mutta tiiviillä viisikkopelillä Ilves pystyy vastaamaan Jokerien materiaaliylivoimaan. Kamppailu saattaakin ratketa erikoistilanteissa, joissa Ilves onnistui tiistaina hyvin.