Runkosarja huipentuu kymmenen päivän aikana pelattavaan viiden ottelun rypistykseen. Ilveksen osalta jakso käynnistyy kotiottelulla KalPaa vastaan. Kauden keskinäiset kamppailut ovat tähän mennessä päättyneet vierasjuhliin – katkeaako putki tiistaina Hakametsässä?
Asetelmat
Ilves pelasi viime viikolla kolme ottelua. Viikko käynnistyi tiistaina maukkaalla 3-6-vierasvoitolla HIFK:sta. Ilves pelasi kaksi erinomaista erää ja ratkaisi ottelun jo toisen erän ensimmäisellä puoliskolla. Avauserän 0-2-johto kasvoi peräti neljällä maalilla, kun Ilves latoi maalipaikoistaan kiekkoa verkkoon kovalla prosentilla. HIFK kaunisteli lukemia 0-6:sta 3-6:een, mutta voittajasta ei ollut enää mitään epäselvyyttä. Torstaina Hakametsässä oli vastassa kovassa vireessä oleva Espoon Blues. Ilves meni toisessa erässä 2-0-johtoon, mutta Blues kavensi reilut neljä minuuttia ennen erän loppua. Kolmannessa erässä espoolaiset iskivät kolme peräkkäistä maalia ja siirtyivät tyhjään maaliin tehdyllä osumalla 2-4-johtoon. Ilves jatkoi ilman maalivahtia, ja tulikin vielä nopeasti maalin päähän, mutta Bluesin iskettyä uudelleen tyhjiin kirjattiin loppunumeroiksi 3-5. Lauantaina oli vuorossa vierasottelu Lappeenrannassa, jonne joukkue sai tuekseen komean määrän Ilves-kannattajia. SaiPa siirtyi kahdestI johtoon, mutta Ilves nousi molemmilla kerroilla tasoihin. 2-2-numeroissa kolmanteen erään edenneen ottelun voittomaali syntyi erän puolivälissä, kun kotijoukkue iski illan kolmannen maalinsa. Tasoitusmaalin hakeminen lopussa kuudella kenttäpelaajalla ei tuonut tulosta, vaan SaiPa pääsi viimeistelemään 4-2-maalin tyhjiin. Kova taistelu ei tuonut haluttua tulosta, ja viikon saldoksi jäi kolme sarjapistettä.
Vierasjoukkue KalPan viime viikon ottelutahti oli sama kuin Ilveksellä. Viikko oli kuopiolaisille hankala, sillä voittoja ei otteluista kertynyt, ja pistetili kasvoi ainoastaan yhdellä pisteellä. Tiistaina KalPa koki 3-0-tappion Lukon vieraana. KalPalle tyypillisestä hyvästä kiekkokontrollista huolimatta pisteet jäivät Raumalle Lukon ylivoimamaalien turvin. Kuopiolaisten Satakunnan kiertue jatkui Poriin, jossa tasainen ottelu eteni jatkoajalle 1-1-tilanteessa. Ratkaisu syntyi jatkoajan ensimmäisellä minuutilla, kun Ässät osui ylivoimalla. Porin ottelun jälkeen KalPa palasi Kuopioon ja kohtasi kotonaan JYPin. KalPa meni Ässät-ottelun tapaan 1-0-johtoon avauserässä, mutta JYP nousi toisessa erässä rinnalle ja kolmannessa ohi. Kuopiolaiset loivat ottelussa pitkiä hyökkäyksiä, mutta hallinta ei näkynyt tulostaululla, ja JYP vei pisteet mukanaan Jyväskylään 1-2-voitolla. Koko viikon maalinteon kanssa tuskaillut KalPa onnistui tekemään kolmessa ottelussaan yhteensä kaksi maalia.
Molemmilla joukkueilla riittää erittäin tärkeitä otteluita runkosarjan loppuun asti. Ilveksen 78 sarjapistettä oikeuttavat sarjataulukossa yhdeksännelle sijalle, ja joukkue taistelee kahdesta viimeisestä pudotuspelipaikasta yhdessä Ässien (78 pistettä) ja HPK:n (73 pistettä) kanssa. KalPan sijoitus sarjataulukossa huononi viime viikon myötä. Kolmea tappio-ottelua edelsi kuitenkin kuuden ottelun voittoputki. Kuopiolaiset ovat tällä hetkellä 91 pisteellään suoraan puolivälieräpaikkaan oikeuttavalla kuudennella sijalla. Niskassa hengittävät KalPan kanssa tasapisteissä oleva SaiPa sekä pisteen päässä oleva HIFK. Toisaalta sarjataulukon toiselle sijalle on matkaa vain viisi pistettä. KalPa on kerännyt maajoukkuetauon jälkeen kahdeksasta ottelusta neljätoista pistettä, Ilves puolestaan yhdeksästä ottelusta yksitoista pistettä.
Ilveksen kotiotteluiden ylivoimaprosentti 14,29 on Liigan toiseksi heikoin. Hurraamista ei ole KalPankaan vieraspelien ylivoimaprosentissa 10,11, joka on myös Liigan toiseksi huonoin. Kuopiolaisten kohdalla huomionarvoista on, että ylivoima on ollut kotiotteluissa yli puolet tehokkaampaa (21.01 %) kuin vieraskaukaloissa. Alivoimapelissään Ilves on onnistunut Hakametsässä kohtuullisen hyvin. Alivoimaprosentti 82,29 on sarjan keskitasoa, kuten myös KalPan vieraspelien alivoimaprosentti 82,08. Tilastoista on nostettava esiin myös se, että KalPa on Liigan vähiten maaleja päästänyt joukkue. 1,91 päästettyä maalia per ottelu -keskiarvo on todella kova lukema.
Edelliset kohtaamiset
Ilves ja KalPa ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa, ja jokainen ottelu on päättynyt vierasvoittoon. 15. lokakuuta Hakametsässä pelatussa ottelussa KalPa meni avauserässä johtoon Michal Birnerin maalilla. Tapio Laakso tasoitti erän loppupuolella, mutta minuutin kuluttua Janne Keränen vei kuopiolaiset uudelleen johtoon. Toisessa erässä Sami Sandell iski lukemat 2-2:een ylivoimalla ja Laakso siirsi Ilveksen johtoon rangaistuslaukausosumalla. KalPan Keränen iski kolmannessa erässä myös illan toisen osumansa ja tasoitti pelin. Voittomaalikilpailuun venynyt ottelu ratkesi, kun ainoastaan Kasperi Kapanen onnistui yrityksessään ja KalPa otti 3-4-voiton. Joukkueet kohtasivat maajoukkuetauon jälkeen Kuopiossa 11. marraskuuta. Kotijoukkue johti kahden erän jälkeen Mikko Jokelan maalilla, mutta Aleksi Mustonen ja Vojtech Polak osuivat kolmannen erän alussa ja Ilves siirtyi johtoon. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, ja Ilves pääsi juhlimaan 1-2-vierasvoittoa.
Seuraavan kerran Ilves ja KalPa iskivät yhteen Hakametsässä jo kahden viikon kuluttua edellisestä ottelusta. Jukka Voutilainen iski maalin ottelun alussa, mutta seuraavaa osumaa saatiin odotella kolmannen erän jälkimmäiselle puoliskolle asti. Ilves pääsi yrittämään tasoitusta ylivoimalla, mutta maalin tekikin vierasjoukkue. KalPalle avautui hyökkäys kahdella yhtä vastaan – Mikko Jokela syötti ja kiekko kimposi Michal Birnerin luistimesta Joonas Korpisalon selän taakse. Ilves otti maalivahdin pois kolme minuuttia ennen loppua ja haki kavennusosumaa. Yritys tuottikin tulosta, kun Vojtech Polak nosti kotijoukkueen maalin päähän. Ilves jatkoi kuudella kenttäpelaajalla, mutta KalPa pääsi iskemään ottelulle sinetin Sami Mutasen tehtyä ratkaisevan 1-3-osuman tyhjiin. Viimeksi pelattiin jälleen Kuopiossa, josta Ilves haki hienon 0-4-voiton. Maalittoman avauserän jälkeen Tapio Laakso ja Aleksi Mustonen veivät Ilveksen karkumatkalle toisessa erässä. Mustonen iski kolmannen erän alussa illan toisen osumansa, ja Sami Sandell viimeisteli loppulukemat tyhjiin KalPan hakiessa kavennusmaalia.
Kuumat pelaajat
Ilveksen viime viikon tehokkain pelaaja oli Steven Zalewski. Yhdysvaltalaishyökkääjä antoi HIFK:ta vastaan kolme maaliin johtanutta syöttöä, ja Bluesia vastaan syntyi tehot 1+1. Lauantain ottelusta sivussa ollut Vojtech Polak teki viikon kahdessa ensimmäisessä ottelussa yhteispisteet 1+2. Jiri Veistola osui sekä Bluesia että SaiPaa vastaan, ja yhteensä kymmenen pelaajaa merkkautti vähintään kaksi tehopistettä viime viikolla. Polakin (11+22=33) ja Ilveksen pistepörssin kärjessä olevan Sami Sandellin (14+26=40) ohella SaiPa-ottelusta puuttuivat Tapio Laakso (17+15=32) ja Roope Hintz (5+12=17). KalPa-otteluun Ilveksen odotetaan saavan ainakin Polakin ja Laakson takaisin kokoonpanoon. Ilves-puolustajista tehokkain on ollut Tommi Kivistö (6+19=25). Ilves-puolustajien maalipörssin kärjessä on ensimmäistä liigakauttaan pelaava Saku Salmela, joka rikkoi SaiPaa vastaan 16 ottelun maalittoman putkensa. Joonas Korpisalo on ollut helmikuussa tolppien välissä kuudessa ottelussa, Juha Järvenpää kolmessa. Korpisalon koko kauden torjuntaprosentti on 91,90 ja Järvenpään 90,67.
KalPa teki viime viikolla ainoastaan kaksi maalia. Mikael Ruohomaa onnistui maalinteossa Ässiä vastaan ja Juuso Riikola JYPiä vastaan. KalPan maalilla pelanneen Andy Chiodon torjuntaprosentti viikon kolmessa ottelussa oli 90,91. Loukkaantuneen Eero Kilpeläisen tilalle hankittu Chiodo torjui ensimmäisen ottelunsa KalPassa 30. tammikuuta, ja kanadalaismaalivahti on pelannut siitä lähtien kuopiolaisten jokaisessa ottelussa. Chiodon torjuntaprosentti yhdeksässä ottelussa on erinomainen 93,81. Tällä kaudella 17 ottelussa pelanneen Samu Perhosen torjuntaprosentti on 91,10. KalPan kultakypärää kantaa tšekkihyökkääjä Michal Birner, jonka tehot 55 ottelussa ovat 15+19=34. Seuraavina KalPan pistepörssissä ovat hyökkääjät Jaakko Rissanen (5+21=26) ja Jukka Voutilainen (17+8=25). Joukkueen tehokkain puolustaja on Joonas Lyytinen, joka on tehnyt 47 ottelussa kahdeksan maalia ja antanut yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Pittsburgh Penguinsin viime kesän NHL-varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen varaus Kasperi Kapanen on tehnyt 36 ottelussa pisteet 10+9=19.
Arvio
KalPan viime viikko oli vaikea, mutta se lähtee silti lievänä suosikkina tiistain otteluun. Molempien joukkueiden asenne on taatusti kunnossa, sillä kumpikin haluaa kartuttaa pistetiliään ja parantaa asemaansa suhteessa päävastustajiinsa. KalPa noudattaa omaa kiekollista pelitapaansa uskollisesti, mutta Kuopiossa pelatuissa otteluissa Ilves on onnistunut varsin hyvin pitämään vastustajansa poissa parhaalta maalintekoalueelta, puolustamaan maltillisesti ja iskemään terävästi omista paikoistaan. Nyt tavoitteena on tehdä sama kotiyleisön edessä.