Viime talvena erinomaisen kauden Ilveksen ykkösketjun sentterinä pelannut Sami Sandell on yksi alkavan kauden suurista vastuunkantajista Tampereen Ilveksessä. Joukkueen kapteeniksi valittu Ilves-kasvatti janoaa vastuuta ja haluaa olla yksi joukkueen johtavista pelaajista.
Viime kauden loppu meni ikävän loukkaantumisen merkeissä, mutta nyt Sandell keroo terveystilanteen olevan kohtalaisen hyvällä mallilla.
– Terveystilanne on ihan hyvä. Pientä vaivaa on vielä jalassa, mutta ei sen pitäisi haitata kauden alkua.
– Olen jo viimeiset kaksi-kolme kesää ollut vähän samassa tilanteessa. Ei voi sanoa, että en olisi päässyt treenaamaan hyvin, mutta ihan niitä juttuja en ole päässyt tekemään, joita olisin halunnut. Vähän erilailla on joutunut treenaamaan, mutta täytyy sitten tuolla jäällä painaa menemään kovaa ja kompensoida sillä tavalla. Ihan vielä ei jäällä tunnu siltä, miltä sen pitäisi, mutta pikku hiljaa. Ihan aikataulussa mennään, ”Ässä” kertoo.
Sandellilla on takana hyviä kausia Ruotsissa, mutta viime kaudella hyökkääjä rynni vahvalla kaudellaan myös suomalaisyleisön tietoisuuteen. Tulevalle kaudelle Sandell toivoo ennenkaikea terveyttä, mutta haluaa myös jatkaa kehittymistään pelaajana.
– Viime vuonna meni ihan hyvin siihen asti, kunnes tuli loukkaantumisia. Tulevalta kaudelta odotan ensinnäkin sitä, että pystyisin pelaamaan terveenä. Se, että ei tarvitsisi miettiä sitä, että joku paikka reistailee, olisi iso juttu.
– Tavoitteet ovat vielä korkealla, vaikka ikää on 27 vuotta mittarissa. Haluan kehittyä vielä pelaajana ja sitä kautta olla tärkeä ja iso osa ensi kauden Ilvestä.
– Haluan olla ratkaisuhetkillä kentällä ja janoan sitä, että saan olla vastuunkantaja. Ja luonnollisesti parantaa viime kaudesta. Nyt olen taas yhden kauden kokemuksia rikkaampi ja nyt pitäisi olla vieläkin valmiimpi, Sandell linjaa avoitteitaan.
Kapteenius äärimmäisen suuri kunnia
Vastuuta sitä janoavalle hyökkääjälle on varmasti myös luvassa. Siitä kertoo myös tulevalla kaudella pelipaidan rintaa koristava C-kirjain. Valinta Tampereen Ilveksen kapteeniksi merkitsee Sandellille paljon.
– Silloin kun asiasta kerrottiin minulle, niin olin kyllä todella otettu. Siihen ei oikein lyödy sellaisia sanoja, joilla osaisin kuvata sitä, kuinka suurena kunniana koen sen, että saan olla Tampereen Ilveksen kapteeni. Se on minulle äärimmäisen suuri kunnia. Kiitos siitä luottamuksesta joukkuekavereille ja valmennukselle, että kokevat minun pystyvän homman hoitamaan.
– Mutta eihän se jäällä mitään muuta. Vaikka on C rinnassa, se ei oikeuta pelaamaan mitenkään eri lailla. Kyllä tässä hommia tehdään vähintäänkin samanlailla kuin silloin, kun se C ei ollut rinnassa. Ihan samanlainen ihminen aion olla kuin ennenkin, kapteeni kertoo.
Joukkueen johtaminen ei kuitenkaan kasaannu yksin kapteenin harteille, vaan porukasta löytyy paljon muitakin johtavia pelaajia.
– Siinä on hyvä varakapteenisto ja muutenkin hyviä äijiä kopissa. Se auttaa varmasti paljon. Ei se homma missään nimessä kaadu minun harteille, siellä on paljon äänekkäämpiä jätkiä kopissa luomassa henkeä kuin minä. Itselläni on sitten oma tapa, jolla johdan.
Sandell kertoo, että on uransa varrella pelannut poikkeuksetta joukkueissa joissa on ollut pätevä kapteeni. Ässä nostaa muutaman ilvesläisille tutun nimen esille.
– Tietysti ensimmäisenä mieleen tulee Raipe. Raipehan oli ihan hemmetin hyvä kapteeni, niinkuin pelaajakin. Määttäsen Pasi oli loistava ihminen ja pelaaja. Ruotsissa meillä oli Chris Abbot, joka oli tosi hyvä joukkuejätkä ja antoi aina kaikkensa. Kyllä niitä on paljon. Sanotaan niin, että ei tule ketään mieleen, joka olisi ollut huono hommassaan. Enkä minä tiedä voiko siinä huono ollakaan, jos vaan antaa kaikkensa. Sen se vaatii.
Kaikki liigajoukkueen pelaajat ovat esikuvia, joita nuoret kiekkoilijanalut katsovat ihaillen ylöspäin. Kapteenivalinnan myötä se rooli Sandellin kohdalla kenties korostuu entisestään. Sandellia esikuvana olo ei häiritse, vaan on tuttua omiltakin junnuvuosilta.
– Sen tietää itsekin, kun on jääkiekon parissa kasvanut ja on ollut omia esikuvia. Siinä kannattaa vaan olla oma itsensä. Se kuuluu tähän hommaan ja me jokainen pelaaja tiedetään, että nuoremmat pelaajat, jotka itse ehkä haluavat joskus päästä Liigaan, seuraavat meitä.
Omia esikuvia Ässältä löytyy vähän lähempää ja vähän kauempaa.
– Raipe on ollut yksi omista esikuvista. Nuorena tykkäsin Niinimäen Jessestä. Itse pelasin silloin pikkujunnuissa, kun Jesse nousi Liigaan ja seurasin Jesseä. Sillä oli niin häkellyttävä määrä taitoa. Maailmalta olen tykännyt seurata Jaromir Jagria ja Henrik Zetterbergiä, Ässä kertoo.
Luvassa kylmiä väreitä
Ilves on esiintynyt harjoituspeleissä pirteästi. Sandell on tyytyväinen joukkueen tilanteeseen.
– Ihan kivasti on mennyt treenipelit. Meillä on jalka liikkunut hyvin ja jätkät ovat treenanneet kesän hyvin. Meillä oli kovia menetyksiä, mutta hyviä uusia pelaajia on tullut tilalle, jotka ovat tuoneet oman panoksensa ja onnistuneet mielestäni hyvin. Treenipeleissä on ollut hyvä meininki ja kun saadaan vielä vähän puserrettua kauden alussa, niin saadaan varmasti hyvä lähtö kauteen.
– Me tullaan pelaamaan viihdyttävää ja taistelevaa kiekkoa. Sen minä voin luvata, että kun me luistellaan kotipelissä pimeään Hakametsään ja siellä on meteli katossa, niin kaikillla menee kylmät väreet, Sandell lupaa.
Meteliä Hakametsässä viime kaudella riittikin ja yhdeksi Ilves-kannattajien suosikkipelaajista nopeasti noussut Sandell toivoo saman menon jatkuvan.
– Näköjään on kesän aikana purettu nuo penkitkin pois tuolta katsomosta, mikä on mielestäni ihan sairaan hyvä idea. Se on varmaan faneillekin hieno juttu, että pääsee vähän vapaammin liikkumaan ja hyppimään siellä. En mitään muuta toivo kuin, että saadaan se sama fiilis halliin, mikä oli viime vuonna. Se oli niin loistava homma viime kaudella. Sen kun saatte pidettyä, niin meidän on mahtava lähteä jokaiseen kotipeliin pelaamaan, kapteeni lähettää terveisiä kannattajille.