Ilveksen ja JYPin ottelussa riitti tapahtumia, tunnetta ja maaleja. Lähes koko peliä hallinnut Ilves ei tehnyt illasta itselleen helppoa, mutta lopulta kapteeni Sami Sandell räjäytti Hakametsän jatkoajalla ajassa 63.45. Viiden ottelun pisteputkessa viilettävä Ilves voitti lopulta lukemin 4-3.
Avauserä: Ilves hallitsee, JYP tekee maalit
Ilves oli ensimmäisessä erässä niskan päällä. Kotijoukkue aloitti pelin terhakkaasti ja peli pysyi JYPin kenttäpäädyssä. Hyvä alku katkesi Patrik Moision saamaan ryntäys jäähyyn ajassa 2.20. Ilves pelasi kuitenkin mallikkaan alivoiman paluun kokoonpanoon tehneen Jiri Veistolan johdolla, eikä vierailija onnistunut luomaan minkäänlaisia maalintekopaikkoja.
Erän ensimmäinen kymmenen minuuttia pelattiin Ilveksen komennossa. JYP onnistui kuitenkin tekemään ensimmäisestä maalintekopaikastaan maalin. Juuso Ikonen unohtui vapaaksi maalin edustalle ja pienikokoinen hyökkääjä onnistui kiepauttamaan vierailijat 0-1-johtoon ajassa 11.58.
Maalin jälkeen vierailijat saivat juonen päästä kiinni ja peli tasoittui hieman. Ilves jatkoi hallintaansa, mutta Sami Rajaniemi JYPin maalilla kesti Ilveksen lähentelyt. JYP sen sijaan onnistui erässä vielä toistamiseen. Eric Perrin kaivoi aloitusvoiton ja puolustaja Henri Auvinen lähetti siniviivalta propellikiekon kohti pahassa maskissa olleen Juha Järvenpään maalia. Kiekko löysi tiensä Ilveksen maaliin ja erätauolle lähdettiin jyväskyläläisten 0-2-johdossa.
Toinen erä: Suihkukomennus ja ylivoimamaaleja
Ilves aloitti toisenkin erän hyvin ja ensimmäisellä minuutilla Martti Järventie lähetti vaarallisen laukauksen kohti JYPin maalia. Rajaniemi selvitti kuitenkin tilanteen ja numerot säilyivät muuttumattomina.
Ilves pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle ajassa 24.31, kun Jani Tuppurainen koukki itsensä jäähylle. Ylivoimaa ei tarvinnut pelata kuin kymmenen sekuntia ja kiekko löytyi JYPin verkosta. Sami Sandell antoi maukkaan syötön Vojtech Polakille ja Tsekkitaituri pamautti kiekon verkkoon. Toinen syöttöpiste 1-2-kavennukseen merkattiin hienosti tilanteessa pelanneelle Tommi Kivistölle.
Ilves jatkoi hallintaansa kavennuksen jälkeen ja mm. Teemu Rautiainen pääsi kokeilemaan hyvästä paikasta, onnistumatta kuitenkaan viimeistelyssä. Myös Polakilla oli erinomainen paikka maalin edustalla, mutta JYP-puolustus ehti viime hetkillä hätiin.
Erän puolivälin jälkeen Ilves joutui Jarkko Näppilän poikittaisen mailan seurauksena alivoimalle. Ilves pelasi hyvää alivoimaa, mutta Eero Savilahden purku päätyi epäonnekkaasti pleksi yli katsomoon ja Ilves joutui kahden miehen alivoimalle. JYP ei jättänyt erinomaista tilaisuuttaan käyttämättä, vaan Eric Perrin ampui nousunsa jälkeen kiekon tarkasti maalin takanurkkaan ajassa 32.45.
Minuutti maalin jälkeen nähtiin erikoinen episodi. Juha Järvenpää koppasi JYP laukauksen haltuunsa ja tuomarin vihellyksen jälkeen JYPin kanadalaishyökkääjä Darryl Boyce päätti keihästää Atte Pentikäistä. Keihästyksen jälkeen Boyce pääsi ensin Mikko Kukkosen hellään halaukseen ja tämän jälkeen suihkuun.
Ilves ei ensin saanut ylivoimapeliään kulkemaan, mutta lopulta Polak ja Aleksi Mäkelä pelasivat paikan Tommi Kivistölle. Kivistö antoi kuuman mailansa laulaa ja tulitti kiekon verkkoon ajassa 36.47. Tapio Laakso teki tilanteessa erinomaisen maskin. Enempää maaleja toisessa erässä ei nähty ja tauolle lähdettiin JYPin 2-3-johdossa.
Kolmas erä: Ilves rynnii väkisin tasoihin
Kolmas erä alkoi jäähyilyllä. Ensin boksiin lähti Patrik Moisio estämisestä. Vajaa minuutti tästä JYPin Mikko Luoma huitoi Eero Savilahdelta mailan kädessä ja tasoitti puntit. Henri Auvinen teki pian seuraa Luomalle ottamalla jäähyn laitataklauksesta ja Ilves pääsi pelaamaan ylivoimaa neljällä kolmea vastaan.
Ilves hyödynsi ylivoimansa mallikkaasti. Tommi Kivistö pelasi kiekon Vojtech Polakille. Polakin poikittasisyöttö napsahti Sami Sandellin lapaan, jonka one timer painui tyylikkäästi ohi Rajaniemen. Ilveksen tasoitus syntyi ajassa 43.36.
Ilves jatkoi koko loppuerän painostustaan ja JYPin pakit jäivät toistuvasti sähäkästi liikkuneen Ilveksen jalkoihin. Maalinteko ei kuitenkaan onnistunut. Lähemmäksi pääsi Tommi Kivistö, jonka tulinen lämäri kimposi ylärimasta päätyverkkoihin. Jatkoajalle lähdettiin lukemista 3-3.
Jatkoaika: Sandell räjäyttää Hakametsän
Jatkoaika alkoi JYPin parilla hyvällä paikalla. Ottelussa vain 15 kertaa torjuntatöihin joutunut Juha Järvenpää selvitti kuitenkin tilanteet mallikkaasti. Kun JYP ei paikoistaan onnistunut, Ilves iski. Sami Sandell taisteli kiekon haltuunsa ja ohitti väkisin JYP-puolustaja Mikko Luoman. Ilves-kapteeni pyöritti maalin edessä maalivahti Rajaniemen kahville ja tuikkasi voittomaalin ajassa 63.45, räjäyttäen Hakametsän villeihin voitonjuhliin.
Ottelun ratkaisut:
Ilves oli koko ottelun niskan päällä, mutta tehokkaasti paikoistaan osunut JYP roikkui pitkään mukana. Epävakaa ja reilun kiekottoman pelaajan estämisen ja mailahäirinnän sallinut tuomarilinja toi oman mausteensa otteluun. Lopulta aktiivisesti pelannut Ilves onnistui liekeissä olleen ykkösketjunsa johdolla pamauttamaan ratkaisun jatkoajalla.
Ilveksen parhaat:
Vojtech Polak parantaa peli peliltä. Yhteinen sävel Sami Sandellin kanssa on löytynyt ja tänään kaksikko mässäili tehopisteillä. Polak jakelee maukkaita ja oivaltavia syöttöjä, pystyen myös itse viimeistelemään. Myös Sami Sandell oli tänään liekeissä. Tommi Kivistö pelasi mahtavan pelin Ilves-puolustuksessa. Loukkaantumisesta toipunut Jiri Veistola toi hirvittävän määrän energiaa ja taistelua mukanaan.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Ilves pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan, vaikka alku oli vaikea.
+ Joukkue uskoi itseensä ja nousi pahasta tappioasemasta voittoon.
+ Ilves pelasi aktiivisesti ja systeemiään noudattaen. JYP oli vaihdosta toiseen vaikeuksissa jokaisen Ilves-kentällisen kanssa.
+ Kolme ylivoimamaalia.
– Peli olisi ollut mahdollista ratkaista jo varsinaisella peliajalla.
Seuraava ottelu:
Ilves pelaa ensi viikolla ensin tiistaina Oulussa ja perjantaina Lappeenrannassa. Kovan viikon täydentää lauantaina pelattava paikallispeli.
Kommentit:
Tuomas Tuokkola:
– Lyhyesti ja ytimekkäästi. Oltiin parempia ja saatiin se mikä ansaittiin. Kovan työn takana se oli ja vaikeaksi me se tehtiin, mutta lopussa seisoo palkinto.
– Polakille tuli tänään tärkeitä onnistumisia. Tekee koko ajan paljon töitä, myös kentän ulkopuolella. Tänään meidän ykköskenttä ratkaisi pelin.
Jiri Veistola:
– Intoa oli kuin pienessä kylässä kun pääsi taas pelaamaan. Täysiä yritin mennä ja auttaa joukkuetta voittoon. Olen ihan tyytyväinen omaan peliin. Se on tietysti vaikea lähteä kolmen viikon tauon ja aivotärähdyksen jälkeen pelaamaan, mutta olen ihan tyytyväinen, tästä on hyvä jatkaa. Aina löytyy tietysti parannettavaa, mutta turha niitä on liikaa miettiä. Otetaan hyvät asiat matkaan ja jatketaan.
– Hyvä startti joukkueelta. Sitten siihen tuli ehkä pari nukahdusta ja peli olikin vähän varkain 0-2. Mutta ei lamaannuttu siitä ja saatiin taas homma raiteilleen.
– Tästä täytyy nauttia hetken aikaa. Hieno voitto ja tästä lähdetään hyvillä mielin kohti ensi viikkoa. Ensi viikolla reissataan paljon ja ne reissut yhdistää aina joukkuetta. Lähdetään kaatamaan ensin Kärpät ja sitten SaiPa.
Sami Sandell:
– Itsellä oli vähän hidas kauden alku, mutta viime aikoina on mennyt paremmin. Joskus se kestää vähän ja tulee vaikeampia pelejä. Nyt vaan nauttii, että saa tehdä tätä hommaa.
– Oli hyvä peli. Hyvä, että oli tunnetta ja vähän rähinää pelissä. Juttelin yhden JYPin pelaajankin kanssa aloituksessa, että hyvä että on tunnetta pelissä. Sitä sen pitääkin olla ja se on pelaajille ja yleisöllekin mukavampaa.
– Nyt on menossa hyvä vaihe. Ennenkaikkea me pelataan hyvää lätkää ja nämä pisteet ei ole tullut tuurilla. Tuokkola yrittää tehdä meistä joka päivä paremman joukkueen ja meillä on hyvä meininki tällä hetkellä joukkueessa. Tästä pitää pystyä pitämään kiinni ja sen eteen tehdään koko ajan töitä, että me pystytään pelaamaan tasollamme illasta toiseen. Silloin me pärjätään.