Ensi kauden kattavaan jatkosopimukseen nimensä raapustanut Mark Lee vaikuttaa varauksettoman tyytyväiseltä.
– Olen todella innoissani ja erittäin otettu siitä, että minua pyydettiin jatkamaan. Olen viihtynyt Tampereella hyvin, joten jatkosopimus oli minullakin toiveissa.
Lee kehuu Ilveksen joukkueen työmoraalia ja näkeekin joukkueen vain parantavan jatkossa.
– Tokihan meillä on todella nuori porukka, mutta peli kerrallaan jokainen saa enemmän kokemusta, ja se on tulevaisuutta katsoen todella hieno juttu.
Jatkon sopiminen jo tässä vaiheessa kautta tuo luonnollisesti työrauhan pidemmälle aikavälille. Lee korostaakin, kuinka tärkeää on, ettei kevätkaudella tarvitse murehtia seuraavan kauden työpaikkaa.
– Saa nähdä, mihin tämä kausi vielä päättyy ja sitä kautta jännittävä ajatella, mihin pystymme seuraavalla kaudella, pohtii Lee jatkoa.
Omaa peliään Ilveksen nutussa kanukkisentteri kuvailee seuraavasti.
– Alku oli hieman tahmainen, eikä se pitkä maalittomuuskaan juuri auttanut. Sitten sain muutaman häkin tehtyä, ja tekeminen jäällä oli vähemmän tuskaista. Nyt olo on paljon rentoutuneempi.
Lee kertookin, että SM-liigan pelityyliin totutteleminen oli työlästä että ja parantamisenkin varaa on.
– Uskon, että kunhan saan pieniä palasia pelissäni kohdalleen, pystyn auttamaan joukkuetta etenkin hyökkäyspäässä vielä enemmän, tunnollisena kahden suunnan miehenä Ilves-faneja ihastuttanut keskushyökkääjä toteaa.
Ketjukaverit Jesse Niinimäki ja Masi Marjamäki kirjoittivat myös nimensä jatkosopimuksiin. Lee on tästä ymmärrettävästi mielissään.
– Tottakai se on hienoa. Meillä on hyvä kemia jäällä, ja mitä enemmän saamme pelata yhdessä, sitä paremmin saamme homman toimimaan, päättää Mark Lee.