Eilisistä otteluista voiton napanneet Ilves ja Tappara ottavat yhteen kauden toisessa paikalliskamppailussa. Kauden avauksessa niukan voiton napannut Tappara on kulkenut voitosta voittoon ja isäntäjoukkue Ilveskin kulkee vahvassa myötätuulessa. Tasaako Ilves tänään puntit?
Asetelmat
Ilves lähtee kauden toiseen paikalliskamppailuun positiivisen vireen saattelemana. Seitsemästä viimeisestä ottelustaan viisi voittoa napanneet tupsukorvat ovat hitsaantuneet yhteen ja peliesitykset ovat olleet vakuuttavia. Eilinen esitys Lappeenrannassa oli hieno taistelu; SaiPa kävi vahvasti päälle kotikentällään, mutta Juha Järvenpää piti maalinsa puhtaana ja joukkue viimeisteli tarvittavat maalit. Tuomas Tuokkola on saanut uusien hankintojen myötä paikattua Turo Asplundin jättämää aukkoa ja roolitettua joukkueensa järkevästi. Myös muilta osin tyhjentyneen sairastuvan ansiosta joukkueessa on kilpailua pelipaikoista ja pelaajarotaation myötä joukkueessa on aina näytönhaluisia pelaajia tuoreilla jaloilla.
Kuuden ottelun voittoputkessa kulkeva Tappara on löytänyt saanut ailahtelevan alkukauden jälkeen pelinsä uomiinsa. Tuore päävalmentaja Jussi Tapola on saanut käännettyä joukkueen suunnan ja Tappara onkin saanut väännettyä tasaiset ottelut edukseen kovalla prosentilla. Tulivoimaisesta hyökkäyksestä huolimatta maalinteko on ollut kirvesrinnoille ajoittain yllättävän hankalaa, mutta tiivis puolustuspelaaminen ja varma maalivahtipeli ovat paikanneet maalivajetta.
Edelliset kohtaamiset
Kaudella 2013-14 joukkueet ottivat yhteen viidesti, jolloin otteluvoitot menivät Tapparan hyväksi 3-2. Kuluvan kauden alla joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa kertaalleen, jolloin lukemat kääntyivät Ilvekselle 3-2. Varsinaisessa kauden avauksessa 12.9. Ilves isännöi Tapparaa. Antti Erkinjuntti vei Tapparan johtoon neljännellä peliminuutilla, mutta Turo Asplund kuittasi tilanteen tasoihin vain reilua minuuttia myöhemmin. Samoissa numeroissa jatkettiin aina toisen erän viimeiselle minuutille, kunnes Pekka Jormakka vei vierasjoukkueen 1-2-johtoon. Kovasta yrityksestä huolimatta ei Ilves enää saanut pelivälinettä Juha Metsolan ohi. joten Tappara nappasi kauden avauspisteensä lukemin 1-2.
Kuumat pelaajat
Juha Järvenpää on kantanut isoa vastuuta Ilveksen takalinjoilla. Joonas Korpisalon loukkaantumisen aikana joukkue sukelsi neljän ottelun tappioputkessa, mutta loppulukemista ei voinut Järvenpäätä syyttää. Puolustuspeliä leimasivat henkilökohtaiset virheet ja Järvenpää sai urakoida illasta toiseen keskimääräistä enemmän vaarallisia maalintekopaikkoja estäen. Järvenpää on esityksillään kuronut eroa kiinni Korpisaloon, joka lähti kauteen ykkösmaalivahtina. Tuokkolalla onkin positiivinen ongelma maalivahtia jokaiseen otteluun valittaessa. Hyökkäyspäässä Vojtech Polak on päässyt sinuiksi uuden ympäristönsä kanssa ja on tuonut uuden ulottuvuuden varsinkin joukkueen ylivoimapeliin. Tupsukorvissa eilen debyyttinsä tehneeltä Steven Zalewskilta odotetaan kahden suunnan pelin lisäksi tehoja hyökkäyspäässä, josta kertoo jo miehen istuttaminen Polakin ja Sami Sandellin ketjun keskelle.
Tapparan vahvan puolustuspelin viimeisenä lukkona toimii Juho Metsola. Kurinalaisen viisikkopuolustuksen ansiosta Metsola kohtaa virkaveljiään keskimääräistä vähemmän laukauksia ja vaarallisia maalintekopaikkoja, mutta ei miehen työ silti mikään helppo ole. Maalivahdille on hankala pysyä vireessä ja keskittyminen kasassa, kun töitä on vähän. Metsola on kuitenkin kasvanut henkisesti rooliinsa ja uran alkupuolella ajoittain vaivanneet lapsukset ovat jääneet taa. Hyökkäyksen kärkenä viilettää viime kaudella lopullisen läpimurtonsa tehnyt Olli Palola. Liukkaan laitahyökkääjän takana riittää kuitenkin tulivoimaa Kristian Kuuselan ja Pekka Jormakan muodossa. Toistaiseksi maalinteko on hieman yskinyt, mutta potentiaalia joukkueen hyökkäyksessä on reilusti.
Arvio
Mikäli historia toistaa itseään, on edessä jälleen kerran tasainen ja vähämaalinen kohtaaminen. Vuosien saatossa on käynyt selville, että sarjataulukon tilanteella ei juuri ole merkitystä, kun paikallispelejä pelataan. Tapparalla on pieni etu pelaajamateriaalinsa puolesta, mutta Ilves on saanut pelistään karsittua turhat virheet pois ja parantanut erityisesti puolustuspelaamistaan. Kliseisesti voisi todeta, että voiton nappaa tänään sitä enemmän haluava.