Ilves lähtee kauteen uudistuneella ilmeellä ja menestyneen johtajan alaisuudessa. Karri Kiven komentoon siirtynyt Ilves aloittaa kautensa haastavimmasta mahdollisessa paikassa, eli Jyväskylän Synergia-areenassa. Edellisestä voitosta Jyväskylässä on vierähtänyt aikaa jo liki kymmenen vuotta; katkaistaanko kauden avauksessa kaikkien aikojen putki?
Asetelmat
Ilveksen suurin muutos edelliseen kauteen verrattuna tapahtui vaihtopenkin takana. Karri Kivi palasi pitkän ja menestyksekkään kierroksen jälkeen takaisin tuttuihin maisemiin ja otti Ilveksen johdettavakseen valmennusvälivuoden jälkeen. Miehelle olisi riittänyt ottajia ulkomaita myöten, mutta Kivi seurasi sydäntään kasvattajaseuraansa kahden kauden mittaisella sopimuksella. Tuomas Tuokkola palautti omalla valmennuskaudellaan Ilveksen pelillistä uskottavuutta ja Kivi on erinomainen vaihtoehto ottamaan joukkueen haltuunsa ja rakentamaan seuraa kohti seuraavaa askelta menestyksen tiellä. Joukkue on etenkin hyökkäyksen osalta nuori, mutta sisältää useita positiivisia kysymysmerkkejä. Osa nuorista on jo saanut liigakasteensa, mutta Kivellä riittää työsarkaa ajaessaan lupauksia täysiaikaisiksi ammattilaisiksi aikuisten sarjassa. Potentiaalia seurassa kuitenkin riittää; siitä todisteena on A-nuorten SM-kulta viime keväältä. Suurena haasteena tulevaan kauteen on materiaalin laajuus ja loukkaantumisten paikkaaminen pitkän kauden aikana.
JYP lähtee kauteen rauhallisen luottavaisesti. Joukkueen runko saatiin pidettyä hyvin kasassa ja Miika Lahden lähtöä paikkaamaan haalittiin seuraikonit Juha-Pekka Hytönen ja Ossi Louhivaara. Yleisesti hyökkäyspää on JYPin ehdoton vahvuus, mutta puolustuksessa ja maalin suulla tilanne on kyseenalaisempi. Veini Vehviläinen ei ole täysin vakiinnuttanut asemaansa voittavana maalivahtina eikä kokeneen Pekka Tuokkolan varaan voi menestystä laskea. Puolustus on menettänyt kokeneita tekijöitä ja nuoremman kaartin kasvutoiveisiin kiteytyy iso osa menestyshaaveista. Siitäkin huolimatta Marko Virtasen luotsaamat keskisuomalaiset lähtevät kauteen yhtenä mitalisuosikeista. Joukkueen isona vahvuutena on pitkäaikainen ja määrätietoinen johtaminen kulisseissa ja käytetyille resursseille on saatu tulosta menestyksellä kaukalossa.
Edelliset kohtaamiset
Ilves ja JYP ottivat kaudella 2015-2016 yhteen neljästi kummankin joukkueen isännöidessä kahteen otteeseen. Kuten tunnettua Ilves hävisi ottelunsa Jyväskylässä, mutta onnistui voittamaan kertaalleen kotonaan. 26.9.2015 Ilves takoi avauserässä taululle lukemiksi 3-1 eikä päästänyt JYPiä koko iltana otteestaan. Loppunumeroiksi merkattiin 6-2 ja Ilveksen tehomiehinä nähtiin nuoret Eemeli Suomi ja Aleksi Mustonen.
Kuumat pelaajat
Ilveksen hyökkäyskalusto odottaa paljon nuorilta lupauksiltaan. Jo edellisellä kaudella saimme nähdä välähdyksiä erityisesti Ville Meskaselta ja Eemeli Suomelta, mutta pitkä kausi Liigassa mittaa armottomasti nuorukaisten tason. Sami Sandellin ja Tapio Laakson kaltaisten konkarien osuutta nuorten kasvussa ammattilaisiksi ja huomisen tähdiksi ei sovi aliarvioida. Puolustus sai osakseen kiekollista kokemusta Teemu Aallon ja Arto Laatikaisen muodossa ja konkareilta odotetaan myös tehoja etenkin ylivoimatilanteissa.
JYP saa jalkeille tulivoimaisen hyökkäyksen, jossa riittää leveyttä myös kärkiketjujen ulkopuolelle. JYP panostaa erityisesti liikkeeseen ja kovaan työntekoon, joten helppoja iltapuhteita ei vastustajalle tule kauden aikana olemaan monta. Jo mainittujen Hytösen ja Louhivaaran lisäksi Jani Tuppurainen on ollut tupsukorvia vastaan tehokas ja Joonas Nättiseltä odotetaan tältä kaudelta tuloksia pisteiden muodossa.
Arvio
Ilves lähtee otteluun paperilla altavastaajana, mutta kauden aloitus on erinomainen tilaisuus ravistella ennakko-odotuksia uuteen muottiin. Maalivahtipeli on molemmilla joukkueilla pieni kysymysmerkki, joka tuo oman lisämausteensa jo herkulliseen tilanteeseen. Jos Ilves pystyy torjumaan JYPin vahvan alkurynnistyksen, voi Jyväskylästä vihdoin olla tuliaisina pisteitä. Pakkohan sen putken on jo todennäköisyyksienkin mukaan pian katketa.