Ilves lähtee alkavaan kauteen edellisen tapaan haastajan asemasta. Edellinen kausi oli varsinainen vuoristorata: muutama ison profiilin hankinta, syyskauden kiekkohuuma ja Liigan piikkipaikalla käynti kääntyivät värikkäiden vaiheiden jälkeen lopulta neljään peräkkäiseen tappioon runkosarjan lopussa. Samalla koko kauden hallussa ollut pudotuspelipaikka karkasi viimeisellä ottelukierroksella. HPK:n ilmiömäinen nousu sarjataulukossa lähes toivottomalta takamatkalta jätti Ilveksen nuolemaan haavojaan kesän ajaksi. Katkerasta pettymyksestä huolimatta joukkueen esitys toi uskoa parempaan huomiseen.
Puolitoista kautta Ilvestä johtanut Tuomas Tuokkola on lyhyessä ajassa kääntänyt aikaisempina kausina Liigan perää pitäneen joukkueen kurssin nousuun. Tuokkolan ensimmäinen kokonainen kausi joukkueen peräsimessä oli tupsukorvien paras sitten kauden 2008-09, jolloin joukkue sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi. Ilveksellä on takanaan ehjä kesäharjoittelukausi ja alkusyksyn harjoitusottelut ovat sujuneet hyvin. Joukkuetta on peluutettu rotaatiolla, joten uusille hankinnoille ja junioreista nostetuille pelimiehille on annettu mahdollisuus näyttää osaamistaan. Tämän lisäksi Tuokkola on saanut poikkeuksellisen hyvän työrauhan ajaa sisään pelitapaansa ja omia johtamismetodejaan. Etenkin viime kauden viisikkopeli oli aikaisempaan verrattuna erittäin organisoitua ja syksyn harjoitusotteluissa ovat palaset loksahdelleet entistäkin paremmin kohdalleen.
Urheilutoimenjohtaja Juha Pajuojalla on käsissään iso urakka. Joukkueesta poistuivat kesän aikana ykkösmaalivahti, ykköspuolustaja, paras maalintekijä ja paras pistemies. Olisi utopistista olettaa, että pelkästään Michael Keräsen jättämää aukkoa noin vain voidaan paikata. Suurimmat haasteet joukkueen kasaamisessa ovat hyökkäyspäässä. Kärjestään kaventuneen hyökkäysmateriaalin takia on Tuokkolan saatava joukkueensa toimimaan neljällä kentällä ja tehopisteitä on tultava laajalla rintamalla. Hyvin organisoitu pelitapa ja kesän aikana kokeneilla liigapelaajilla laajentunut pelaajarinki antavat tähän hyvät mahdollisuudet. Pelaajabudjetti tuo luonnollisesti lisähaasteensa Pajuojan tehtävään, mutta hyvät ja toimivat välit valmennusjohtoon pitävät urheilutoimenjohtajan ja valmennuksen samalla sivulla mahdollisten hankintojen suhteen.
Fanikatsomon suosikiksi noussut Ville Kolppanen siirtyi KHL-liigaan ja pääasiallinen torjuntavastuu siirtyy Joonas Korpisalolle. Columbus Blue Jacketsien varaama maalivahtilupaus sai jo viime kaudella näyttöpaikan tamperelaisten maalilla ja suoriutui tehtävästään mallikkaasti. Loukkaantumisista kärsivää Juha Järvenpäätä paikkaa nuori lupaus Lassi Yrjölä. Omaperäisellä torjuntatyylillä toimiva Yrjölä napsi harjoitusotteluissa kiekkoja kiinni kahden nollapelin arvoisesti. Markus Korhosen valmentamaan kolmikkoon ei Ilveksen kausi kaadu.
Puolustuksen runko on tuttu jo edelliseltä kaudelta, mutta takalinjoilla luistelee uusi mielenkiintoinen tuttavuus. Mestiksen Kiekko-Vantaasta tullut Saku Salmela on ihastuttanut lupaavilla otteillaan harjoitusotteluissa. Hyvin luisteleva ja hyökkäyksiä tukeva Salmela tuo kaivattuja kiekollisia ominaisuuksia Ilveksen takalinjoille. Kaikkien yllätykseksi lopulta MM-kisoihin yltäneeltä Tommi Kivistöltä voi odottaa kehitysaskelta seuraavalle tasolle. Ilveksen puolustuskalusto on verrattain nuori: peräti viisi pelaajaa on syntynyt 90-luvulla. Pitkän kauden aikana suurin haaste on pitää suoritustaso tasaisena sekä rivit tiiviinä eikä suuriin notkahduksiin tai isoihin loukkaantumisiin ole varaa.
Tupsukorvien hyökkäysosasto on hyvin työmiesmäinen. Tuoreita hankintoja ovat rymistelevästä pelityylistään tunnetut Antti Tyrväinen ja Patrik Moisio sekä Tuokkolalle entuudestaan tunnetut Tapio Laakso ja Joonas Riekkinen. Pelicansissa kiekko-oppinsa saanut Tyrväinen uhkuu näyttöhaluja Jokereissa alle odotusten sujuneen kauden jälkeen. Harjoitusotteluiden perusteella kesä on sujunut hyvin harjoitellessa ja luistin liikkuu kevyesti, joten selkeään tasonnostoon on tällä kaudella hyvät mahdollisuudet. Laakson ja Riekkisen kohdalla odotuksia nostattaa aikaisempi historia Tuokkolan komennossa. Yksi harjoitusotteluissa pirteimmin esiintyneistä oli Hämeenlinnan juniorikoulun tuote Teemu Rautiainen, joka iski mukavat tehot ja vaikuttaa taidoiltaan kahden kärkiketjun pelaajalta. Kanadalaisen Mark Hurtubisen harteille kasaantuu paineita maalinteosta. Ruotsin kahdella korkeimmalla sarjatasolla viime kaudet kiekkoillut Hurtubise on harjoitusotteluissa väläytellyt oikealta lähtevää kovaa laukaustaan ja saanee nauttia Sami Sandellin tarjoilusta kauden avausottelusta lähtien.
Edellinen kausi kasvatti uskoa ja palautti pelillisen uskottavuuden. Ilves joutui luopumaan kärkipään osaamisestaan tehopisteiden valossa, mutta nykyinen joukkue on kasattu Tuokkolan toiveiden mukaisesti, pelaajabudjetti mielessä pitäen. Olennaista tässä joukkueessa on järkevä ja toimiva roolitus, yhtenäisyys ja kova työmoraali. Näistä asetelmista on hyvä lähteä taistelemaan sijoituksesta kymmenen parhaan joukossa – eli playoff-paikasta.
Kaikki mukaan perjantaina kauden avaukseen!