Useista loukkaantumisista kärsivä Ilves teki kaikkensa ja haastoi kotijoukkue Kärpät hienosti ja ennakkoluulottomasti, mutta isännät iskivät ottelun lopussa ratkaisun ja korjasivat täyden pistepotin lukemin 2-1 (0-0, 1-1, 1-0). Ilveksen maalin viimeisteli Aleksi Mustonen.
Ottelun ensimmäinen erä oli todella vauhdikas. Kärpät tuli kamppailuun vaarallisesti ja jo ensimmäisen minuutin aikana se loi kaksi todella hyvää maalipaikkaa, mutta Ilveksen maalilla hienosti pelannut Henri Kiviaho selvitti niin Sebastian Ahon kuin Lasse Kukkosenkin yritykset. Kotijoukkue hallitsi kamppailua selvästi ensimmäiset kahdeksan minuuttia, eikä Ilves päässyt kunnolla peliin käsiksi. Yksi vaarallinen paikka toki syntyi myös vierailijoille, kun neljän minuutin jälkeen Henri Tuominen (LeKin lainapelaaja) ja Saku Salmela pääsivät 2-1-hyökkäykseen. Kärppien maalia vartioinut Pelicans-laina Sami Rajaniemi kuitenkin nappasi varmasti Tuomisen laukauksen.
Erän puolivälin nurkilla pelissä tapahtui käänne. Ilves alkoi antaa hyvää painetta Kärppien puolustukselle ja lopulta kiekonriiston jälkeen kotijoukkueelle vihellettiin illan ensimmäinen rangaistus. Ilveksen ylivoima tuotti muutaman vaarallisen oloisen paikan, mutta maalia ei nähty. Kohta rangaistuksen päätyttyä kotijoukkueen Juho Keränen antoi omassa päädyssä harhasyötön ja Joonas Riekkinen pääsi laukomaan tilanteesta välittömästi, mutta Rajaniemi oli hereillä ja pystyi nopealla refleksillään torjumaan kudin. Erän loppu mentiinkin täysin Ilveksen komennossa. Tamperelaiset saivat luotua pitkiä pyörityksiä kotijoukkueen alueelle ja ennen kaikkea Kärppien ykkösnyrkki oli hätää kärsimässä. Ilvekselle annettiin vielä toinenkin mahdollisuus pelata ylivoimalla ja vaikka erikoistilannepelaaminen oli parempaa kuin normaalisti, mentiin ensimmäinen erä lopulta ilman osumia.
Maalihanat auki toisessa erässä – Junttila ratkaisee lopussa
Toinen erä alkoi Ilveksen kannalta erinomaisesti. Erä ehti vanheta vain 38 sekuntia, kun Aleksi Mustonen pääsi tälläämään limpun parhaasta mahdollisesta tekopaikasta ohi Rajaniemen. Joonas Vihko antoi maaliviivan takaa erinomaisen syötön osumaan. Toinen syöttöpiste kirjattiin Kai Kantolalle, jonka rystylaukauksesta tilanne alkoi. Maalin jälkeen Ilves sai jälleen ylivoimamahdollisuuksia, kun aluksi Atte Pentikäinen kampitti itsensä jäähylle ja vajaa kolme minuuttia myöhemmin Miska Humaloja tarjosi poikittaista mailaa kahden minuutin edestä. Molemmat ylivoimat jäivät valitettavasti hyödyntämättä, vaikka jälleen niissä oli hyvää ajatusta, eikä laukauksia säästelty. Kärppien ensimmäinen viisikkohyökkäys nähtiin vasta erän seitsemmännellä minuutilla, joten erän alkupuolisko sujui vierasjoukkueen kannalta erinomaisesti.
Kuten avauserässä, niin myös toisessa erässä pelin hallinta muuttui erän puolivälin tienoilla. Aluksi isäntien Juuso Ikonen karkasi läpiajoon Mika Niemen syötöstä, mutta miehen laukaus suuntautui ohi maalin. Pari minuuttia myöhemmin Kärpät hyökkäsi uudestaan, Juho Keränen heitti kiekon maalille ja lopulta Humaloja pääsi survomaan vaarattoman oloisesta tilanteesta pelin tasoihin. Kärppien tasoitusmaalin jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle ja Kiviaho joutui venymään pariin eri otteeseen parhaimpaansa pitäen lukemat 1-1:ssä. Vaikka Kärpät saikin otetta, Ilves pystyi kuitenkin puolustamaan fiksusti ja ennen kaikkea jäähyittä, eikä oululaiset päässeet ykkössektorin paikoille kuin muutamaan otteeseen. Toiselle erätauolle siirryttiin 1-1-lukemissa. Kiviaho ehti torjumaan 40 minuutin aikana 20, Rajaniemi 23 kertaa.
Päätöserä erä sujui pitkälti kyttäillen ja odotellen. Kumpikaan joukkue ei saanut luotua erän puoliväliin mennessä kuin muutamia yksittäisiä iskuja. Ilves kesti Tapio Laakson rangaistuksenkin hienosti ja uhrautuvasti. Kärpät piti kiekkoa kauan aikaa hyökkäysalueella, hieroi ja haki paikkoja, mutta Ilveksen pelaajat peittivät useamman laukauksen ja joukkue selvitti alivoimansa tyylikkäästi. Kärpät alkoi saada tilanteita, mitä pidemmälle erä eteni. Kotijoukkue toimitti kiekkoa maalille ja useampi pelaaja ryntäsi kiekon perään, mutta Ilves kesti komeasti Kiviahon johdolla. Mutta kuten niin usein tällä kaudella, ottelun ratkaisu oli vierasjoukkueen kannalta tylyäkin tylympi. Hienon vieraspelin pelannut joukkue joutui taipumaan pari minuuttia ennen päätössummeria, kun Julius Junttila käänsi kiekon rystyltä maalia kohti ja peliväline valui Kiviahon patjojen alta sisään. Ilves sai vielä mahdollisuutensa ottelun lopussa, kun Kärpät otti rangaistuksen ja vierailijat saivat 6-4-tilanteen. Tamperelaiset loivat vielä yhden hyvän mylläkän maalille, mutta kiekko ei pomppinut sopivasti ja näin tuloksena oli jälleen niukkaakin niukempi tappio erinomaisen taistelun päätteeksi.
Ilveksen vieraspelien putki jatkuu lauantaina Lahdessa Pelicansin vieraana. Jos joukkue pystyy samanlaiseen esitykseen kuin tänään Oulussa, on varmaa, että ansaittuja pisteitäkin alkaa tippua tilille.