Ilves ja Sport pelasivat eilen Vaasassa viihdyttävän ja voittolaukauskilpailuun asti venyneen ottelun, jossa nähtiin runsaasti kaksinkamppailuja ja ajoittain roihuavaakin tunteenpaloa. Samaa on odotettavissa tänään Hakametsässä, kun joukkueet kohtaavat Veikkauskierrosten jälkimmäisessä kamppailussa.
Asetelmat
Perjantaina Ilves vei avauserän nimiinsä Turo Asplundin maalilla, johon näyttävän esityön teki joukkueen kultakypärä ja kapteeni Sami Sandell. Pari minuuttia myöhemmin kieko oli uudelleen Sport-maalissa, mutta Joonas Riekkisen osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen. Toisessa erässä Ilves jatkoi hyviä otteitaan, mutta erän ainoan maalin teki Sportin Oskari Manninen ylivoimalla. Sport-maalivahti Hannu Toivonen torjui erässä peräti 18 kertaa. Kolmannen erän ollessa maaliton, siirtyi ratkaisu jatkoajalle. Charles Bertrandilla oli paikka ratkaista ottelu aivan jatkojan lopussa, mutta Joonas Korpisalo venyi loistotorjuntaan. VL-kilpailu ratkesi jo kahden parin jälkeen, kun Henrik Koivisto ja Bertrand onnistuivat yrityksissään ja Hannu Toivonen torjui Mikko Kukkosen sekä Roope Hintzin laukaukset.
Ottelussa oli selvästi keskiverto liigaottelua enemmän tunnetta. Sport ajoi röyhkeästi ja provosoivasti maalille, mutta Ilves-puolustus ja Joonas Korpisalo puolustivat reviiriään hyvin. Vastaavasti muun muassa Konsta Mäkinen, Steven Zalewski ja Antti Tyrväinen ottivat punapaidan tähtäimeensä ja ajoivat painavat, hyvin ajoitetut taklaukset loppuun asti. Tyrväisen niitti sytytti liekkiinsä myös ottelun puhuttaneimman tilanteen, kun Sport-puolustaja Matt Generous menetti taklauksen jälkeen hermonsa ja etsi tappelukaveria sekä vaihtoaition että jään puolelta.
Tyrväisen taklaus tuli hieman selän puolelta, mutta Generous itse aiheutti asian yrittäessään suojata kiekkoa ja kääntyä viime hetkellä taklauksen alta pois. Tämän totesi myös Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen. Puolustajalta nähtiin hieman samanlainen selän kääntö myös lokakuun 10. päivä pelatussa Sport-Ilves-pelissä, jolloin tilanne oli toki vielä vauhdikkaampi, ja silloin tilanteesta tuomittiinkin Ilveksen Teemu Rautiaiselle ulosajo.
Yhdysvaltalaispuolustajan show palkittiin suihkukomennuksella, mutta jäältä poistuessaan Generous päätti vielä käydä tuuppaamassa Korpisaloakin Ilveksen maalilla. Voisi väittää, että joku maalivahti olisi saattanut tilanteessa esittää niin sanotun kuolevan joutsenen, ja pyrkiä hankkimaan vastustajalle lisärangaistuksia. Korpisalo pysyi kuitenkin rehdisti luistimillaan, ja Liiga tiedotti pelin jälkeen, ettei päävideotuomari asettanut Generousin tilannetta kurinpitokäsittelyyn.
Tämän ottelun kohdalla ei asetelmia tarvitse juuri eilistä kauempaa hakea. Sport vei tasaisen ja kiihkeän ottelun nimiinsä voittolaukausten jälkeen maalein 2-1 nousten samalla sarjataulukossa TPS:n ja Pelicansin ohi sijalle 12. Kun kiekko putoaa tänään jäähän, tekee Ilves kaikkensa ottaakseen vaasalaisista revanssin kotiyleisönsä edessä. Pienestä ylilyönnistä huolimatta perjantain ottelu oli viihdyttävä ja tunnerikas – jatkukoon sama Tampereella.
Kuumat pelaajat
Kapteeni Sami Sandell jatkoi Vaasassa hyviä otteitaan ja pohjusti Turo Asplundin tekemän avausmaalin. Sandellin tehot tällä kaudella ovat nyt 12+20=32, joilla taituri on vain yhden syöttöpisteen päässä viime kauden saldostaan. Pisteiden lisäksi Sandell tekee töitä kovalla asenteella ja tuntuu kehittyvän jatkuvasti kokonaisvaltaisessa pelaamisessaan – C-kirjain on ansaitusti numero 42:n rinnassa.
Sportin kultakypärä Charles Bertrand syötti perjantaina Oskari Mannisen laukoman ylivoimamaalin. Helmikuun alussa 24 vuotta täyttävä ranskalaishyökkääjä on nakuttanut 42 ottelussa 11 maalia ja antanut 24 maalin johtanutta syöttöä. Bertrandin pisteputki on jo kuuden ottelun mittainen.
Joonas Korpisalo pelasi hyvän ottelun ja esitti muutaman huipputorjunnan. Samat sanat pätevät Sport-maalivahti Hannu Toivoseen, mutta vaasalaisten maalilla nähdään Ville Hostikka. Antti Tyrväinen on tänään pelikiellossa kymppitilin täyttymisen vuoksi, kuten myös Matt Generous.
Arvio
Ilves janoaa voittoa, mutta Sport haluaa yhtä lailla jatkaa nousuliitoaan. Maalivahtipeli toimi perjantaina molemmilla, mutta hyökkäykseen kaivataan tehoja. Mikäli Vojtech Polak palaa kokoonpanoon, saa Ilves lisää ratkaisukykyä hyökkäykseensä. Ilves on voittanut kaksi aiempaa Tampereella pelattua ottelua maalein 6-1 ja 3-2, ja niiden turvin se on ennakkosuosikki Hakametsässä.
Kiakko tippuu jäähän klo 17.00. Taistelu pudotuspeliviivojen tuntumassa on äärimmäisen tiukkaa, ja kotiyleisön tuki on korvaamattoman arvokasta. Vierasjoukkue saa myös kannattajia tuekseen Tampereelle, joten halliin saadaan hyvä huutokilpailu. Tunnusta väriä ja tule todistamaan lauantailöylyjä paikan päälle!
Tervetuloa!