Ilveksen kolmen ottelun viikko käynnistyi Lappeenrannasta. Ilves ja Saipa taistelevat vielä sijoituksista Liigan tasaisessa keskikastissa, joten ottelussa oli jaossa tärkeät kolme pistettä. Ilves sai lopulta taisteltua täydet kolme pistettä vahvan kolmannen eränsä ansiosta.
Avauserässä riitti vauhtia
Ilves aloitti ottelun vahvasti ja pääsi ensimmäisten minuuttien aikana sisään hyökkäysalueelle hallitusti. Ottelun avausmaalia ei tarvinnut kauaa odotella, kun Ilves osui reilun kolmen minuutin jälkeen. Mikko Kukkonen sai kiekon siniviivalla ja laukoi tulisesti kohti maalin alanurkkaa. Jussi Markkanen venyi patjoineen eteen, mutta Vojtech Polak ehti irtokiekkoon ensimmäisenä ja laukoi pelivälineen verkon perukoille. Ilveksen vahva aloitus valui kuitenkin hukkaan joukkueen sorruttua jäähyilyyn. Vain hetki avausmaalin jälkeen Matias Sointu lähetettiin jäähyaitioon kampituksesta, mutta Ilveksen alivoima hoiti erikoistilanteen ilman suuria vaikeuksia. Ilves joutui kuitenkin uudestaan vajaalukuiseksi kahdeksannella peliminuutilla, kun Turo Asplund otti epäonnekkaan kampitusrangaistuksen hyökkäysalueella. SaiPa sai kuvionsa tällä kertaa toimimaan ja tasoitti lukemiksi 1-1. Juha Järvenpää ei saanut vangittua Brian Salcidon rannelaukausta, vaan Matti Järvinen kauhoi Järvenpäältä tippuneen irtokiekon sisään. SaiPa sai tasoitusmaalin jälkeen otetta itselleen ja oli etenkin nopeutensa ansiosta Ilvekselle hankala vastus. Vahva karvaus sekoitti myös Ilveksen avauspeliä eikä hallittuja hyökkäyksiä saatu käyntiin omalta alueelta. Ilves oli erän loppua kohden luistimen potkun verran perässä ja liian moni kaksinkamppailu kääntyi SaiPan eduksi. Kaksi minuuttia ennen erätaukoa SaiPa iski toistamiseen. Matti Järvinen voitti kaksinkamppailun kaukalon kulmassa ja heitti irtokiekon Ilveksen maalille. Tommi Välimaa ei saanut hallittua kiekkoa, joka kieppui suoraan Dave Spinan lapaan, joka ei avopaikasta erehtynyt. Ilves pääsi ensi kertaa ylivoiman makuun puolitoista minuuttia ennen erätaukoa. Ylivoimakuvio saatiin nopeasti käyntiin, mutta Jussi Markkanen esti Ilveksen tasoitusaikeet varmasti. Erätauolle mentiin siis isäntien johdossa 2-1.
Maaliton toinen erä
Ilves sai mahdollisuuden tasoittaa tilanteen jo reilun minuutin jälkeen, kun Mikko Vainonen joutui rikkomaan Matias Sointua kahden minuutin arvoisesti. Ilveksen ylivoima ei kuitenkaan lähtenyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin ja laukaukset kohti maalia loistivat poissaolollaan. Ilves reagoi toisessa erässä SaiPan vahvaan avauserään ja haastoi lappeenrantalaiset fyysisesti. Ilves otti SaiPalta keskialueella tilan pois ja oli selvästi enemmän iholla. Ilves haki avauserää enemmän hyökkäyksiä pitkillä avaussyötöillä, joilla ohitettiin SaiPan keskialueen sumppu. Avauksista lähteneet hyökkäykset ajautuivat kuitenkin kulmiin eikä hyökkäyksistä saatu aikaiseksi pidempiä pyörityksiä hyökkäysalueella. SaiPa sai Ilveksen fyysisyydestä huolimatta painettua kiekon Ilveksen puolustusalueelle ja Juha Järvenpää joutui venymään muutamaan isoon pelastukseen pitääkseen ottelun lukemat tasaisina. Pienet huolimattomuusvirheet leimasivat Ilveksen erää, josta etenkin hyökkäyspeli kärsi. Laukaukset tulivat pääasiassa siniviivalta ja vaarallisimpien maalipaikkojen ulkopuolelta eikä laukausten eteen saatu tehtyä maskia. Ilves piti kuitenkin erässä päänsä kylmänä eikä sortunut avauserän kaltaiseen jäähyilyyn. Kun Juha Järvenpää hoiti tilanteet omalla maalillaan virheettömästi, lähdettiin ottelun päätöserään avauserästä tutuissa 2-1-lukemissa.
Kiekko pomppii Ilvekselle
Ilves lähti kolmanteen erään hakemaan tasoitusta samoin eväin kuin toisessa erässä; vahvalla fyysisyydellä ja aktiivisella häirinnällä. Etenkin SaiPan puolustusalueella Ilves oli jatkuvasti iholla ja pyrki horjuttamaan SaiPan hyökkäykseen lähtöä viemällä taklaukset loppuun ja ottamalla syöttösuunnat pois. Joukkue alkoi myös voittaa kaksinkamppailuja ja oli erän alkupuolella aavistuksen niskan päällä. Maalipaikkojen luominen oli kuitenkin edelleen kiven alla, mutta joukkue luotti itseensä eikä antanut periksi. Taistelu palkittiin erän puolivälissä. Selvittyään Tommi Välimaan rangaistuksesta Ilves nousi ottelussa lopultakin tasoihin. Jesse Niinimäen heppoinen, mutta erikoisesti pomppinut laukaus yllätti Jussi Markkasen, joka torjui kiekon suoraan eteensä. Turo Asplund oli mailoineen paikalla ja sai iskettyä irtokiekon sisään. Ottelu sai maalista aivan uuden ilmeen ja molemmat joukkueet piristysruiskeen. Avauserästä tuttu vauhti palasi otteluun, kun joukkueet janosivat ratkaisevan tuntuista johto-osumaa. Kolme minuuttia edellisestä maalista kiekko pomppi Ilvekselle suotuisasti. Steven Zalewski laukoi ohi ja Jussi Markkanen kääntyi seuraamaan päätylaidasta kimmonnutta kiekkoa. Kiekko pomppi kuitenkin Markkasen suojien välistä suoraan maalin eteen, jossa Jiri Veistola oli odottamassa. Veistola sai hallittua pomppivan kiekon ja iski Ilveksen toistamiseen ottelussa johtoon. SaiPa haki vimmatusti tasoitusosumaa ja kaksi minuuttia ennen ottelun päätöstä Pekka Tirkkonen otti Markkasen maaliltaan. Kuudella kenttäpelaajalla pyörittänyt SaiPa sai luotua painetta Ilveksen puolustusalueelle, mutta Juha Järvenpään johdolla joukkue kesti. Kun Jarkko Näppilä iski kiekon tyhjiin 14 sekuntia ennen ottelun loppua, olivat Ilveksen juhlat valmiit alkamaan. Loppunumerot siis Ilvekselle 2-4.
Ottelun ratkaisut
Ilves tiukensi otettaan avauserästä ja uskoi loppuun asti voitonmahdollisuuksiinsa. Juha Järvenpää sai ottelussa hyvän rytmin hankalasta avauserän tilanteesta huolimatta ja vei lopulta maalivahtien keskinäisen taiston selvästi nimiinsä.
Ilveksen parhaat
Juha Järvenpää oli etenkin toisessa ja kolmannessa erässä erinomainen. Järvenpää otti varmoja torjuntoja tärkeimmillä hetkillä ja piti Ilveksen ottelussa mukana. Blake Kessel pelasi olosuhteisiin nähden erinomaisesti. Vastuu kasvoi ottelun edessä ja mies oli varsinkin fyysisellä puolella joukkueen parhaimmistoa. Jiri Veistola ansaitsee voittomaalinsa lisäksi kehuja energisestä esityksestään.
Ilveksen plussat ja miinukset
+ Ottelu pystyttiin kääntämään kolmannessa erässä
+ Joukkueen työmoraali oli kova ja usko tekemiseen pysyi vaikeuksista huolimatta
– Maalipaikoille pääseminen oli tänään kovan työn takana.
Erikoista
Ottelu oli tämän kauden keskinäisissä kohtaamisista ainoa, jossa kumpikaan joukkue ei jäänyt maaleissa nollille.
Seuraava ottelu
Ilves jatkaa taisteluaan pudotuspelipaikasta torstaina Espoossa Bluesin vieraana.