Ilves-hyökkääjät Ville Korhonen ja Tomi Wilenius pääsivät juhlimaan ensimmäistä kertaa SM-liigaurallaan Tapparaa vastaan.
Korhosen kohdalla maalia saatiin odottaa hieman pidempään. Korhonen pelasi ensimmäiset liigapelinsä kaudella 2005-06, Wilenius on debytoinut liigassa vasta joulutauon jälkeen.
– Kyllä siitä tilastosta tiesin. Ei ole osunut Tapparaa vastaan. Nyt sekin on korjattu. Aika samalta se tuntui, kun SaiPaa tai Ässiä vastaan. Maali on aina maali, Korhonen sanoi.
Vain neljä sekuntia ennen maalin syntymistä Korhosella oli mainio paikka viimeistellä ensimmäinen paikallispeliosuma rangaistuslaukauksesta. Korhonen kaadettiin läpiajosta, mutta maalille rankkarin ajaksi tullut Juha Metsola sai kilpensä yrityksen tielle.
Seuraavasta aloituksesta Antti Kangasniemi kaivoi voiton. Ryan Glenn tykitti siniviivalta ja Korhonen ehti ensimmäisenä paluukiekkoon.
– En hirveästi ehtinyt miettiä rankkaria. Tietysti harmitti, kun en tehnyt. Onneksi pääsin tekemään karoista.
Korhonen arvioi Ilveksen aloittaneen pelin hyvin, mutta joutuneen sen jälkeen purjeeseen.
– Kolmannessa erässä saimme maalit alkuun ja peli aukesi siitä.
Kaikissa kauden aiemmissa paikallispeleissä Tappara on päässyt lopussa hivuttautumaan Ilveksen kantaan. Avauspelissä johto piti ja tuloksena oli 8-7 –voitto, kaksi muuta peliä Tappara on vienyt kahden pisteen voitolla.
– Luotin, että tällä kertaa eivät enää nouse. Se on opittu, että ei aleta miettiä liikaa tilannetta, vaan jatketaan samaa vauhdikasta kiekkoa kuin on pelattu koko peli.
Wilenius laukoi ”silmät kiinni ja sinnepäin”
Kolmoskentän toisen laiturin Tomi Wileniuksen ei alunperin pitänyt pelata lainkaan Tapparaa vastaan. Michael Keräsen Porissa saama vamma äityi kuitenkin aamuharjoituksissa sen verran pahaksi, että Wilenius nousi kokoopanoon ”villillä kortilla”.
Wileniukselle ottelu oli kauden kuudes ja toi tilille ensimmäisen maalin. Wilenius pääsi ampumaan keskeltä ja kiekko painui matalana ohi Tappara-vahti Jani Niemisen.
– Silmät kiinni ja sinnepäin se meni. Tuli niin yllättäen tilanne, kun Kangasniemi heitti kiekon kulmasta. Ei siinä paljon katseltu, Wilenius kuvaili.
Wilenius on pelannut alkukauden A-nuorissa, jossa 28 ottelussa on syntynyt 23 pistettä. Liigajoukkueen tunnelmaa hän kuvaa positiiviseksi tappioista huolimatta.
– Onhan se aika kova hyppy A-nuorista liigaan. Vauhti on kovempaa ja tilanteet tulevat nopeammin. Välillä pysyy vauhdissa ja välillä ei.
Wileniuksen sopimus kattaa vielä ensi kauden, joten kentällä pelatessaan hän antaa myös näyttöjä tulevaisuutta silmällä pitäen.
– Totta kai tämä on tärkeä näyttöpaikka. Ensi kaudella pitäisi ottaa paikka vakiokokoonpanosta. Toivotaan, että pääsisi jatkamaan tässä ja pääsisi vielä uudestaankin maalin makuun. Ja että mahtuisi vielä kokoonpanoon, kun jätkät tulevat pois sairastuvalta.