Ilves valmistautui perjantaina Hakametsässä lauantaiseen kotipeliin JYPiä vastaan. Vaikka joukkueella on ollut viime aikoina vaikeaa, niin jäällä oli hyvä ja keskittynyt tunnelma. Muiden mukana menemään painoi Ville Meskanen, joka erottuu huomisessa pelissä katsomoon kenties normaaliakin paremmin, sillä alkukaudesta tehot 4+4 kerännyt nuori hyökkääjä painaa JYPiä vastaan ensimmäistä kertaa urallaan päähänsä joukkueen tehokkaimman pelaajan kantaman kultaisen kypärän.
Hyvän kauden aloituksen jälkeen Ilveksellä on ollut vaikeampaa. Tappioita on kertynyt viisi putkeen ja samaan aikaan riveistä on pudonnut kolme avainpelaajaa. Meskanen vakuuttaa kuitenkin, että fiilis joukkueessa on hyvä.
– Fiilis on mielestäni kaikin puolin hyvä. Tappioita on alla ja huolia ja murheita riittäisi, mutta ei niitä parane sen enempää miettiä. Keskitytään vain tulevaan – se on kuitenkin ainoa asia mihin me voidaan vaikuttaa, ”Mese” muistuttaa.
– Ei se tietenkään kiva juttu ole, kun kavereita ja kovia pelimiehiä tippuu rivistä. Siinä on omat haasteensa tietenkin, kun pitää paikata isoja saappaita – siinä on muiden pakko nostaa tasoa ja siitä me on puhuttu.
Loukkaantumisia paikkaamaan Ilves hankki Jerry D’Amigon. Amerikkalaishyökkääjä on ehtinyt nyt olla kahdesti joukkueen mukana jäällä.
– Hyvinhän herra on tuntunut tuossa painavan. En vielä ihan hirveästi ole tutustunut kaveriin – osittain siitäkin syystä, että oma kielitaito ei ole ihan mahtava. Mutta jäällä kun katsoo, niin hyvin on vetänyt ja kyllä kaverilta voi odottaa apuja, Mese uskoo.
Kultakypärä päähän
Meskaselta oli lupa odottaa paljon ennen kauden alkua ja hyökkääjä onkin vastannut hyvin huutoon. Kärkipelaajien loukkaantumisten myötä katseet kääntyvät entistä enemmän muutama viikko sitten 21 vuotta täyttäneeseen hyökkääjään.
– Olen aikaisemminkin sanonut, että olen vähän sellainen luonne, joka ottaa paineita ja vähän jännittääkin silloin kun ei olla jäällä. Mutta sitten kun laitetaan kypärän remmi kiinni ja mennään jäälle niin kaikki unohtuu – ei minulla siellä mailaa täristä, enkä mieti, että pitäisi tehdä jotain ihmeempiä temppuja.
Seuraavan kerran kun Meskanen laittaa remmiä kiinni, on päässä kultainen kypärä.
– Onko näin? No sehän on ihan törkeän hieno juttu. Siellä kyllä taitaa olla ”Rautsilla” (Teemu Rautiainen) ja ”Ässällä” (Sami Sandell) vielä enemmän pisteitä, enkä sitä tällä tavalla olisi halunnut itselleni. Mutta kyllä sitä jo aikanaan pikkupoikana haaveiltiin, että pääsisi pelaamaan kultakypärä päässä kun oltiin vielä yön pimeinä tunteina lämmimässä kentällä, Mese hymyilee.
Tehopisteitä janoava hyökkääjä pitäisi kultakypärää päässään mielellään pitempäänkin. Kovimmat kilpakumppanit sillä saralla joukkueessa tällä hetkellä ovat ketjukaverit Aleksi Mustonen ja Otto Koivula.
– Siinä on itselleni ehdottomasti hyvä tavoite. Mutta en minä siitä syystä kyllä jätä Mustosta käyttämättä kaukalossa, hyökkääjä virnuilee.
Ilveksen ketjut ovat eläneet ja se tuo omat haasteensa pelaajille. Meskanen jatkaa huomenna parin edellisen pelin tapaan siis Mustosen ja Koivulan kanssa.
– Kyllähän se omat haasteensa tietysti tuo. Nyt ollaan saatu vetää muutamat treenit ja pelit tässä kimpassa ja kyllä se alkaa jo ihan hyvin näidenkin herrojen kanssa kulkea – kovia pelimiehiä kuitenkin ovat.
Meskanen ratkaisi Ilveksen 2-3-voiton kauden avauspelissä Jyväskylässä. Huomenna sama joukkue saapuu Hakametsään.
– Ei olla vielä videoita ehditty katsomaan mitä siellä on ehkä muutettu kauden avauspelin jälkeen. Mutta kovatasoinen liiga tämä on ja kova peli tulee siitäkin aivan varmasti.
Tappioista huolimatta Ilves on paikoitellen pelannut hyvääkin kiekkoa, vaikka se ei viime aikoina ole voittoon riittänytkään. Oikeastaan keskiviikon KooKoo peli on ollut ainoa, jossa Ilves ei saanut koneitaan käyntiin missään vaiheessa. Huomiselle Meskanen lupaa täysin erilaisen Ilveksen.
– Ihan erilainen Ilves tulee kuin KooKoota vastaan. Se oli huono peli meiltä, mutta ei sitä kannata enempää murehtia – siinä pelissä oltiin lapasia, mutta siitä ei ole kuin suunta ylöspäin. Ollaan pelattu näissä tappiopeleissä välillä hyvääkin peliä, mutta meillä ei ehkä ole ollut vielä tarpeeksi kokemusta siitä mitä voittaminen vaatii. Huomenna lähdetään taas taistelemaan pinnoista ja olen varma, että katkaistaan tämä putki, Meskanen vakuuttaa.