Ilves kohtaa tänään Turussa TPS:n. Vastakkain ovat kaksi nälkäistä joukkuetta, sillä marraskuu on sujunut kummankin osalta mollivoittoisesti.
Vahvan alun jälkeen vaikeampi jakso
TPS voitti kauden 18 ensimmäisestä ottelustaan 13. Lokakuun lopulta lähtien turkulaiset ovat kuitenkin maistelleet hunajaa harvemmin, sillä kuudesta edellisestä ottelustaan TPS hävisi viisi. Tällä hetkellä turkulaiset pitävät hallussaan sarjataulukon 3. sijaa – 24 ottelusta on kertynyt 45 pistettä. Viime viikolla TPS otti tiistaina Ässistä 5-0-kotivoiton, mutta joutui perjantaina ja lauantaina taipumaan vieraskaukaloissa HPK:lle ja Lukolle maalein 2-1. Hämeenlinnassa ottelu ratkesi jatkoajalla, joten turkulaisten viikon saaliiksi kertyi neljä sarjapistettä.
Turkulaisten sisäistä pistepörssiä johtaa TPS-ikoni Tomi Kallio. 40-vuotias hyökkääjä on iskenyt 24 ottelussa tehopisteet 7+16=23, jotka oikeuttavat Liigan pistepörssin 4. sijalle. Toisena TPS:n pistepörssissä on 23-vuotias Jasper Lindsten tehoilla 8+8=16, mutta hyökkääjä on sivussa kokoonpanosta loukkaantumisen vuoksi. Kokeneet Eric Perrin, 42, ja Ilari Filppula, 36, puolestaan olivat sivussa koko lokakuun, mutta nyt kaksikko on jälleen mukana kantamassa isoa vastuuta turkulaisten hyökkäyksessä muodostaen huippuvaarallisen ketjun yhdessä Kallion kanssa.
Kotijoukkueen tehokkain puolustaja on Ilkka Heikkinen pisteillä 7+9=16. TPS:n alakerrassa johtohahmona on Heikkisen ohella Henrik Tallinder, mutta puolustuksen mielenkiintoisin nimi liittyi Palloseuraan kauden jo alettua. Huippulupaava Olli Juolevi on pelannut TPS:ssä nyt 12 ottelua, joissa 19-vuotias puolustaja on merkkauttanut tehot 5+4=9. Turkulaisten maalinsuulla tänäänkin seisova 23-vuotias Oskari Setänen on kerännyt enemmän peliminuutteja, mutta neljä vuotta vanhemman Rasmus Tirrosen torjuntatilastot puolestaan ovat Setästä paremmat.
TPS:n riveissä nähdään myös uusi pelaaja, kun 31-vuotias kanadalaispuolustaja Mark Fraser tekee ensiesiintymisensä Gatorade Centerissä. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat hyökkääjät Jasper Lindsten, Jonne Virtanen ja Lauri Pajuniemi.
Ilveksellä synkkä marraskuu
Ilveksellä on alla viisi voitotonta ottelua, joista ei kertynyt yhtäkään pistettä. Tamperelaisten viimeisin voitto tuli marraskuun 1. päivänä, jolloin Ässät kaatui Hakametsässä hienon esityksen jälkeen maalein 5-2. Maajoukkuetaukoa edeltäneet kaksi vierasottelua Lahdessa ja Lappeenrannassa olivat kuitenkin vaikeita, sillä oma verkko heilui niissä peräti 12 kertaa. Tauon jälkeen puolustus- ja viisikkopelaaminen oli jo tiiviimpää, mutta Ilves ei silti kyennyt yllättämään kotonaan sarjan tämän hetken kuumimpia joukkueita eli Kärppiä ja Tapparaa. Lauantaina joukkue joutui taipumaan myös KalPalle lukemin 3-2. Kuopiossa peli loksahti paremmin kohdilleen vasta kolmannessa erässä, mutta kiri riitti nostamaan Ilveksen vain maalin päähän, vaikka viime minuuteilla oli vielä mahdollisuus tasoittaakin muun muassa rangaistuslaukauksesta.
Joukkueen vaarallisimmat hyökkääjät ovat viime aikoina olleet vuonna 1995 syntyneet Ilves-kasvatit Eemeli Suomi ja Ville Meskanen. Suomen tehot koko kaudella ovat 8+10=18 ja vain 14 ottelua pelanneen Meskasen 6+7=13. Sami Sandell on tehnyt marraskuussa kuudessa ottelussa pisteet 3+2=5, ja maajoukkuetauon aikana Ilveksen riveihin liittynyt kanadalaispuolustaja Mark Flood avasi maalihanansa lauantaina KalPaa vastaan. Tehoja kaivattaisiin kuitenkin laajemmalta rintamalta, mitä silmällä pitäen päävalmentaja Karri Kivi onkin palauttanut yhteen viime kaudella hyvin toimineen ketjun Otto Koivula – Tapio Laakso – Teemu Rautiainen.
Ilves sekoitti hyökkäysketjujaan jo KalPa-otteluun, ja tänäänkin kokoonpanossa on muutamia muutoksia. Normaalisti keskushyökkääjänä pelaava Joona Koppanen hyökkää kakkosketjun vasemmassa laidassa vierellään Juhani Tamminen ja Julius Valtonen. Juho Liuksiala ja Teemu Lepaus ovat tänään poissa kokoonpanosta, kun taas 20. syyskuuta HIFK:ta vastaan liigauransa avausmaalin tehnyt Ilves-kasvatti Joona Ikonen palaa liigajäille. 19-vuotias hyökkääjä on pelannut lokakuun alusta lähtien Mestiksessä Lempäälän Kisassa 12 ottelua, joissa on kertynyt tehot 6+3=9. Puolustajista on sivussa kokenut Arto Laatikainen, jonka tilalle nousee Stefan Espeland. Yli kuukauden poissa kokoonpanosta ollut Antti Lehtonen palasi maalinsuulle lauantaina KalPaa vastaan ja jatkaa tolppien välissä tänäänkin.
Kalavelat maksuun?
Kauden ensimmäinen kohtaaminen nähtiin Hakametsässä 21. lokakuuta, jolloin TPS haki vierasvoiton maalein 3-6. Ilves nousi toisen erän alussa ylivoimalla 2-1-johtoon, mutta TPS vastasi kolmella maalilla ja varmisteli pistepottiaan karkaamalla kolmen maalin etumatkalle heti päätöserän alussa. Kolme pelaajaa iski ottelussa kaksi maalia: Ilveksen Ville Meskanen ja TPS:n Jasper Lindsten sekä Teemu Väyrynen. Rasmus Tirronen venyi turkulaisten maalilla kiekon tielle 33 kertaa, kun taas Ilveksen Markus Ruusulle torjuntoja kertyi 17.
TPS on tänäänkin ottelun ennakkosuosikki, mutta senkin vire on ollut viime aikoina hieman hakusessa. Kuudesta edellisestä kotiottelustaan turkulaiset ovat voittaneet vain kaksi. TPS:n ylivoimaprosentti 23,71 on Liigan toiseksi paras ja alivoimaprosentti 88 viidenneksi paras. Ilveksen vastaavat luvut ovat 15,38 ja 71,95. Erikoistilannepelaaminen onkin yksi osa-alue, jota parantamalla pistesaaliiden metsästäminen helpottuisi. Viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävä Ässät on tällä hetkellä 10 pisteen päässä, joten Ilves kaipaa voittoja ja pisteitä kipeästi.