Ilveksen tappiopelissä TPS:lle parasta antia oli hyökkääjä Mikael Kurosen uran ensimmäinen liigamaali. Kuronen pääsi toisessa erässä nokikkain TPS-vahti Aleksis Ahlqvistin kanssa ja ujutti kiekon verkkoon.
– Hienolta tuntui. Tällä kaudella ei ole päässyt paljon maaleja tekemään. Bäckström antoi laidasta keskelle ja pääsin maalivahtia vastaan. Pääsin heittämään alapesään kiekon pienellä harhautuksella. Tolpan vieressä oli riittävä tila, Kuronen kertasi osumaansa.
Ensimmäisen liigamaalin tuoneessa ottelussa Kuronen pelasi Antti Kangasniemen johtamassa ketjussa, jonka toisella laidalla pelasi maaliin syöttöpisteen saanut Ville Korhonen.
Kuronen on pelannut Ilveksen riveissä kaksi peliä nuorten MM-kisojen jälkeen. Ennen kisoja hänelle kertyi 15 ottelua.
– MM-kisoissa oli niin kova vauhti, että helpommalta liigavauhti nyt tuntuu kuin ennen kisoja. Mutta kyllä potkia pitää täälläkin.
– 20-vuotiaiden kisat olivat kauden päätavoite ja eihän sinne pääse ilman liigapelejä. Siinä sivussa on sitten tullut niitä.
Kurosen tekemä ottelun avausmaali ei lopulta auttanut Ilvestä voittoon asti. TPS tuli takaa ohi jo toisessa erässä. Kolmannen erän tasoitusmaali ei riittänyt, kun TPS:n Mika Viinanen pääsi kuittaamaan läpiajosta ottelun voittomaalin heti jäähyltä päästyään.
– Erikoistilanteet olivat meiltä aika huonoja. Ylivoimaa tarjottiin, mutta ei saatu oikein mitään aikaan. Se tulee päällimmäisenä mieleen ottelusta.