Kaksi edellistä kotipeliään voittanut Ilves esiintyy jälleen tiistaina Hakametsässä mielenkiintoisessa SM-liigakamppailussa, kun ex-tupsukorvia vilisevä Rauman Lukko saapuu testaamaan petolauman iskukyvyn. Ottelu käynnistää Ilveksen toisen perättäisen kolmen liigapelin viikon, jonka jälkeen onkin vuorossa alkukauden todellinen kohokohta – ottelu Minnesota Wildin NHL-tähtiä vastaan.
Edelliset kohtaamiset
Ilveksen ja Lukon väliset ottelut olivat viime kaudella tasaisia vääntöjä, vaikka joukkueet majailivat pääsääntoisesti aivan eri päissä sarjataulukkoa. Raumalaisryhmä voitti molemmat kotiottelunsa niukasti maalin erolla, mutta niiden välissä Ilves onnistui kaatamaan kettupaidat kotonaan selvin 4-1 -lukemin. Kauden viimeinen keskinäinen kohtaaminen Hakametsässä päättyi Lukon voittoon numeroin 1-3.
Mielenkiintoista
* Lukon riveissä nähdään paljon Ilves-taustaisia pelaajia. Vielä viime kaudella Ilvestä edustaneiden hyökkääjä Jarkko Kauvosaaren ja puolustaja Mikko Kuukan lisäksi hyökkääjät Perttu Lindgren ja Lauri Tukonen sekä puolustaja Tomi Pettinen ovat ex-tupsukorvia. Hieman pienemmissä rooleissa kettupaidoissa esiintyvät hyökkääjät Olli Palola ja Juuso Rajala siirtyivät Raumalle pari vuotta sitten Ilveksen A-nuorista.
* Joukkueet kohtasivat ennen liigakauden alkua peräti kolmessa harjoitusottelussa. Treenipelikauden käynnistäneen Pitsiturnauksen finaalissa Lukko oli parempi, kuten myös Vaasassa käydyssä toisessa yhteenotossa, mutta Raumalla pari viikkoa ennen liiga-avausta Ilves venyi tasapeliin hyvällä peliesityksellä.
* Ilves ja Lukko iskivät yhteen playoffien ensimmäisellä kierroksella vuosina 2007 ja 2008. Ilves selviytyi molemmista ottelusarjoista jatkoon voitoin 2-1.
Kuumat pelaajat
Laitakiituri Joonas Rask kasvatti lauantain vieraspelissä Ässiä vastaan kauden maalisaldonsa jo kolmeen ja kantaa tiistaina kultakypärää Ilveksen pisteykkösenä. Kanadalaispakki Ryan Glenn on puolestaan joukkueen sisäisten pörssien kärkimies kahdessa tärkeässä kategoriassa: mies on saanut tupsukorvista eniten peliaikaa ottelua kohden (23.12) ja kerännyt parhaan plusmiinussaldon (+4).
Viime kaudella tehokkaita otteita esittänyt Kurtis McLean on Lukon ja koko SM-liigan pistepörssin kärjessä kahdeksalla tehopinnallaan. Ex-Ilvekset Lindgren (7 pistettä) ja Tukonen (6) muodostavat vaarallisen tutkaparin kettupaitojen toisessa kärkiketjussa. Oulusta Raumalle houkuteltu siniviivatykki Teemu Aalto on ainoana lukkolaisena kellottanut yli 22 minuutin keskimääräisen peliajan.
Sanottua
”Ässät-peli harmittaa hieman, koska meillä oli paikat taistella voitosta. Ihan ok vieraspeli meiltä ja maalipaikkoja riittävästi voittoon asti. Huomenna on hyvä joukkue vastassa, vaikka he ovat aloittaneet kauden vaisusti. Siellä on hyvin porukka pysynyt kasassa edelliskaudesta. Itselleni tuli kolhu Ässiä vastaan ja olen huomenna sivussa.”
– Arto Tukio, Ilves
Odotettavissa
Ilveksen nuori joukkue pääsee toisessa perättäisessä kotipelissä mittaamaan osaamistaan sarjan kärkikastiin povattua yhdistelmää vastaan. Lataus tupsukorvilla on takuulla kohdallaan, ja lauantain tappio Ässille pelillisestä hallinnasta huolimatta varmasti lisää voitontahtoa entisestään. Ilves pelaa parhaimmillaan hienoa kiekkoa, jossa miehet ja kiekko liikkuvat vauhdikkaasti. Lukon kaatamiseen vaaditaan myös tehokkuutta maalinteossa ja tiivistä puolustusalueen pelaamista.
Lukon kaksi nimekästä kärkivitjaa vetävät vastustajan päähuomion puoleensa, mutta joukkueen laajasta pelaajamateriaalista löytyy ratkaisuvoimaa alempiinkin ketjuihin. Ilvekselle olisikin tiistaina tärkeää onnistua mahdollisimman leveällä rintamalla ylivoimamiehistöistä alivoimaraatajiin ja ykkösketjusta kolmanteen pakkipariin. Maalivahtipelin merkitystä lienee mahdoton ylikorostaa. Luvassa on jännittävä yhteenotto, jossa nopea ja taisteleva Ilves haastaa yhden paperilla vahvimmista liigajoukkueista.