Viime kaudella pahasti loukkaantunut Teemu Rautiainen, 24, on saanut alkuvuodesta leikatun vammansa kuntoon, ja ”Rautsi” odottaakin itseltään paljon alkavalla kaudella.
Teemu Rautiaisen edellinen kausi oli vaikea ja se päättyi ennenaikaisesti, kun Rautiainen loukkaantui toisen kerran lyhyen ajan sisällä ja joutui leikkaushoitoon.
– Marraskuun lopulla paikallispelissä minulla repesi pahasti reisilihas ja sen kuntoon saamisessa meni aikaa. Kun pääsin takaisin kaukaloon ehdin pelata vain viisi ottelua ennen kuin kausi päättyi polvivammaan, harmittelee Rautiainen.
Kauden katkeaminen ennenaikaisesti ja vaikea loukkaantuminen koskee muutakin kuin jääkiekkoilijan elämää. Teemu Rautiainen joutui ensi kertaa pysähtymään ison loukkaantumisen osuttua omalle kohdalle.
– Leikkauksesta alkoi puolen vuoden huili, joka päättyi heinäkuussa. Sinä aikana jalka tuli täysin kuntoon ja pääsin hieman etuajassa jo hieman luistelemaankin.
– Ensimmäiset viikot olivat raskaimpia, kun lähinnä makasin kotona avovaimon palveltamana. Oli hyvin vaikeaa kun jalan piti olla suorana, niin en oikeastaan pystynyt auttamaan missään. Jouduin tavallaan neljän seinän sisään vangiksi. Tietenkin mieli paloi peleihin ja joukkueen pariin, mutta pahinta oli oman toimintakyvyn menetys hetkelliseksi, aktiivisuutta pursuava Rautiainen muistelee.
Kun harjoittelukielto päättyi ja joukkue palasi sorvin ääreen oli Teemu mukana heti alusta lähes kaikissa harjotteissa. Kesällä Rautiainen otti takaisin loukkantumiseen mennyttä aikaa.
– Tein hiukan enemmän juoksemista ja aerobista harjoitusta kun muut olivat jäillä ja iltaisin lisäksi kuntoutusta, mutta pyrin olemaan lähes kaikisssa harjoituksissa mukana heti joukkueen aloitettua harjoittelun.
– Kun olin viime kauden aikana loukkaantuneena sivussa niin tein lomamatkan valmennusjohdon suostumuksella ja tänä kesänä päätin hyvissä ajoin panostaa kesäharjoitteluun ja olla perheen kanssa ihan kotimaan rajojen sisällä.
Rautiainen viihtyy Ilveksessä
Teemu Rautiaisella alkaa kolmas kausi Tampereella ja viime kaudella tehty jatkosopimus kattaa myös kauden 2017-18. Rautiainen perheineen onkin viihtynyt erinomaisesti.
– Avovaimoni aloittaa opinnot ja minä sain jatkosopimuksen, josta olen todella ylpeä. Saan jatkaa hienossa seurassa ja minulle kerrotaan, että minun halutaan jatkavan täällä.
– Olin loukkaantuneena saadessani jatkosopimuksen ja se antoi tietynlaista turvaa ja motivaatiota. Jatkospimus lisäsi myös halua näyttää ja nyt minun tavoitteeni on pelata urani paras kausi, kiittelee Rautiainen.
Ilves siirtyy tällä kaudella kivikaudelle, kun koko valmennus meni uusiksi maalivahtivalmentaja Markus Korhosta lukuunottamatta ja meritoitunut Karri Kivi otti päävastuun.
– Koen, että tässä voisi olla uusi alku koko Ilves-yhteisölle jääkiekkopiireissä. Valmennus vaihtui ja pelaajistossakin on paljon vaihtuvuutta. Mielestäni nyt on käynnissä positiivinen muutostila – meidän joukkueemme arkeakin on hieno seurata, kun kaikki rullaa ja työntekemisen ja oman ruudun hoitaminen on vaadittavalla tasolla. Odotankin suurella mielenkiinnolla itse kauden alkua.
– Uudesta valmennusjohdosta Olli Salo oli entuudestaan tuttu Hämeenlinnan vuosilta, mutta muita en tuntenut ennalta. Olli ja Jokke (Myrrä) ovat erinomaiset avut Karri Kivelle, sillä he ovat nuoria innokkaita valmentajia, jotka haluavat kehittyä jokaisena päivänä. Heillä riittää paljon vinkkejä etenkin nuoremmille pelaajille. Karri taasen johtaa koko palettia hyvällä otteella. Meillä on hyvä miksaus valmennuksessa, uskoo Rautiainen.
Ilveksen viime kaudella Nuorten SM-Liigan mestaruuden voittaneista pelaajista on nostettu useita pelaajia liigarinkiin. Rautiainen nauttii kilpailutilanteesta, jota takaa painetta antavat nuoret tuovat.
– Kaikki meidän nuoret pelaajat ovat pelanneet hyvin harjoituspeleissä. Etenkin Otto Koivula ja Valtteri Ilomäki. Kun nuoret pelaavt hyvin ei kenellekään tule sellaista tunnetta, että oma paikka kokoonpanossa on automaatio, vaan jokaisen pitää tehdä kovasti töitä, kehaisee Rautsi nuorisokaartia.
Hyvin sujuneet harjoituspelit ovat luoneet uskoa
Ilveken harjoitusottelut ovat sujuneet erinomaisesti ja kahta tappiota on seurannut neljän ottelun voittoputki. Seitsemän kuukauden tauko peleistä ei ole juuri näkynyt Rautiaisen otteissa.
– Tampere Cupissa vielä vähän huomasi loukkantumisen vaikutuksia. Ensimmäinen peli oli perjantain iltapeli ja siihen sain hyvän latauksen. Seuraavana päivänä pelaaminen tuntuikin sitten sille, että olisi yöllä jäänyt bussin alle. Tuli aika shokkina kropalle pelien rasitus, mutta peli peliltä olen mennyt parempaan suuntaan.
– Liike on koko ajan parempaa ja peleissä jaksaa muutakin kuin avauserän. Tietenkin tälläinen iso loukkantuminen vie oman aikansa toipua, mutta uskon että olen paremmassa kunnossa nyt kuin ennen loukkantumistani, pamauttaa Rautiainen.
Uuden valmennuksen myötä joukkueen pelitapa on myös luonnollisesti elänyt. Harjoituksissa on panostettu paljon myös ylivoimapelaamiseen.
– Meillä on nyt selkeästi tarkoituksena päästä entistä terävämmin kohti maalia. Kun on voitettu tilaa, niin pyrkimys on lähtökohtaisesti kohti maalia eikä pyritä pelata pitkiä hyökkäyksiä. Luonnollisesti mitään ei ole poissuljettu, mutta lähtökohtaisesti pyrkimys on maalille. Karrilla on omia juttujaan ja pelitapaa hienosäädetään koko ajan. Pyrimme kääntämään peliä nopeasti ja nyt pelatuissa peleissä meidän puolustus on toiminut eriomaisesti, analysoi Rautiainen.
– Ylivoimapelaamisen merkitystä ei voi ylikorostaa. Jos sen kautta saa 1-2 maalia pelissä niin onhan se avainasemassa voittamisen kannalta. Siihen on nyt panostettu ja esimerkiksi rightin kätisyyttä on käytettävissä enemmän kuin aiemmilla kausilla. Meillä on hyvät ainekset kasassa parissakin ylivoimakoostumuksessa.
Tulosyksikössä odotetaan tulosta
Harjoituskauden otteluissa Rautiainen on pelannut yhdessä loukkantumisensa selättäneen Sami Sandellin ja Allsvenskanin maalikuninkuuden viime kaudella voittaneen Mitch Wahlin kanssa.
– Sinä on kaksi mailataitavaa kaveria, joilla riittää pelisilmää ja molemmat pystyvät pitämään kiekkoa. Wahlilla on lisäksi hyvä laukaus. Uskon, että meillä on hyvään pelaamiseen kaikki ainekset kun saamme vielä lisää pelejä alle yhdessä.
– On hienoa, että olen päässyt tälläiseen ketjuun ja aion pelata siinä niin hyvin, että valmennuksella ei ole mahdollisuutta pudottaa minua siitä pois.
Kauteen 2016-17 Teemu Rautiainen lähteekin kovin odotuksin.
– Selkeä tavoite on pelata uran paras kausi ja ottaa selkeä askel eteenpäin pelaajana. Haluan pelata aiempaa tasaisemman kauden ja olla yksi joukkuen selkeistä johtajista. Minulta odotetaan tulosta ja aion vastata siihen huutoon. Lisäksi yritän blokata kiekkoja ja taistella niin, että joukkuekaverit arvostavat pelaamistani.
– Haluan tehdä tulosta niin, että se näkyy pistepörssissä ja sarjataulukossa. En häpeä sitä sanoa ääneen vaan pyrin antamaan näyttöni kentällä. Kun muistaa peli toisensa jälkeen että mitään ei saa ilmaiseksi ja jaksaa ladata saman 100% jokaisena iltana niin tasaisuuttakin löytyy varmuudella.