Raumalla nähtiin värikäs ja viihdyttävä ottelu, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Joukkuetta Raumalle seurannut Ilves-Perhe näki joukkueensa taistelevan pisteistä kynsin ja hampain. Ilveksen taistelu jäi kuitenkin ilman palkintoa, kun Lukko piti pisteet kotonaan loppulukemin 2-1.
OTTELUN RATKAISUT:
Ottelu alkoi Ilveksen osalta hieman hermostuneesti, kiekko pomppi lavassa ja ensimmäiset pitkät avaukset lipsahtivat pitkäksi kiekoksi. Lukko pääsi pyörittämään peliä Ilveksen puolustusalueella ja pääsi jo kahden minuutin pelin jälkeen ylivoimalle, kun Atte Pentikäistä rangaistiin estämisestä. Lukko käytti tilaisuutensa nopeasti hyväkseen, kun Ilkka Mikkolan siniviivalaukaus kimpoili onnekkaasti kahden Ilves-pelurin kautta Jerry Ahtolan luistimeen, josta se lirui ohi Ville Kolppasen. Ilves ei kuitenkaan nopeasta takaiskusta hätkähtänyt, vaan tasasi puntit jo vajaata minuuttia myöhemmin. Ville Korhonen karvasi tehokkaasti ja pääsi katkaisemaan Lukko-puolustajan syötön. Jussi Pesonen sai kiekon haltuunsa ja laukoi kiekon nopeasti ja tarkasti aivan maalin yläkulmaan. Vahvaa alkukautta pelannut Ryan Zapolski oli maalillaan vailla mahdollisuuksia.
Ilves sai maalin jälkeen otteen pelistä ja pääsi pyörittämään pitkiä hyökkäyksiä Lukon päädyssä. Lukko oli kuin puoli luistimen potkua jäljessä, mutta maalipaikoille pääseminen oli Ilvekselle vaikeaa. Ratkaisevat syötöt karkasivat tai vastustaja pääsi syöttöihin väliin. Erän puolivälin molemmin puolin oli Ilvekselle vahvin ajanjakso. Aktiivinen ja korkea kahden miehen karvaus tuotti Lukolle selviä vaikeuksia ja Ilves pääsi arvokkaisiin syötönkatkoihin ja häiritsemään Lukon hyökkäyksenrakentelua.
Ilves pääsi kolmesti koettamaan onneaan ylivoimapelissä, mutta muutamasta hyvästä pyörityksestä huolimatta ei vaarallisia maalipaikkoja saatu luotua. Ylivoimapelien näyttävin suoritus menikin Ville Kolppasen nimiin, joka Ilkka Mikkolan rangaistuksen aikana harhautti maalinsa takana Lukon karvaajan näyttävällä kärkikynällä. Harmi, ettei maalivahti saa ylittää punaviivaa edes ylivoimapelin aikana. Jäähyjen jälkeen ote palasi Lukolle, joka pääsi useampaan otteeseen tarkistamaan Kolppasen torjuntavirettä. Kolppanen oli kuitenkin maalillaan oma varma itsensä ja johdatti joukkonsa erätauolle tasatilanteessa 1-1.
Ratkaisu jää päätöserään
Toisessa erässä oli jo hieman pudotuspelikiekon tuntua. Peli virtasi tasaisesti päästä päähän, taklaukset vietiin loppuun ja fyysinen peli toi molemmilla joukkueilla tunteet pintaan. Suoraviivaisessa pelissä tärkeään osaan nousivat kaksinkamppailut kulmissa ja keskialueella; kiekonmenetyksistä syntyi lähes poikkeuksetta vastahyökkäys toiseen suuntaan ja edes puolittainen maalipaikka.
Viihdyttävän erän paras maalipaikka osui Lukolle, kun Petteri Nummelin vapautti pitkällä pystysyötöllä Ville Vahalahden puolittaiseen läpiajoon. Vahalahti sai ohitettua Konsta Mäkisen, mutta Ville Kolppanen sai suojansa Vahalahden harhautuksen eteen ja piti numerot tasoissa. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä A-junioreissa koko kauden loistanut Roope Hintz väläytteli osaamistaan. Näyttävä rystylätty johti erinomaiseen maalipaikkaan, mutta Lukkovahti Zapolski sai olkapäänsä Ville Korhosen laukauksen eteen.
Erän alku kulki lievästi Lukon hallinnassa, mutta puolivälin jälkeen ote siirtyi Ilvekselle. Kiekko kulki kauniisti mieheltä toiselle kuin ylivoimapelissä, mutta Zapolskia ei saatu toistamiseen ohitettua. Ilveksen rohkea karvaus oli edelleen Lukon riesana ja hyökkäykseen lähdöt typistyivät usein harhasyötöiksi ja kaksinkamppailuiksi omassa päässä. Kuin toisintona avauserästä myös toisen erän loppuun osui vahva Lukon painostus, jolloin joukkueen pystyssä pitäminen jäi Kolppasen harteille. Maalit kuitenkin ratkaisevat eikä kumpikaan joukkue niitä enempää tehnyt, joten päätöserään lähdettiin tutuissa tasalukemissa 1-1.
Lukko vääntää väkisin ohi
Kolmas erä jatkui siitä mihin toisessa jäätiin ja intensiteetti nousi vielä pykälällä. Lukko tuli erään erittäin vahvasti ja Ilves joutui erän alusta asti pieneen alakynteen. Ville Kolppanen oli maalillaan täystyöllistetty ja sai suojansa eteen myös lopulta tolppaan kilahtaneeseen Petteri Nummelinin laukaukseen. Ilveksen taistelu puolustuspäässä söi voimia hyökkäyspelistä, mutta suoraviivaisella pelillä Lukon alueelle päästiin kuitenkin sisään. Punaviivan jälkeen kiekkoa heitettiin päätyyn, josta se pyrittiin taklauksilla ja kaksinkamppailuilla saamaan takaisin haltuun. Erän kuva oli kuitenkin selkeä; Lukko piti kiekkoa hallussaan ja Ilves pyrki rikkomaan ja roikkumaan pelissä mukana. Ilves-pelurit taistelivatkin kiitettävästi ja tästä ilmentymänä Simon Gysbers sai kokea kovia heittäydyttyään Ville Vahalahden laukauksen eteen. Gysbers ei onneksi loukkaantunut tilanteessa, vaan pystyi pelaamaan ottelun loppuun asti. Ajassa 53:29 Lukko sai kuitenkin lopulta palkinnon hallinnastaan ja meni ottelussa uudelleen johtoon. Steven Zalewski voitti kaksinkamppailun kaukalon kulmassa ja sai toimitettua kiekon maalin eteen. Nuori Joni Nikko oli maalilla valppaana ja tarkka laukaus kilpikäden tolpan juureen ohitti Kolppasen.
Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa avautui Ilvekselle vielä tilaisuus tasoitukseen, kun Jesse Virtanen lähti istunnolle pelin viivyttämisestä. Ylivoimapelistä ei kuitenkaan saatu valmista ja kello tikitti uhkaavasti kohti 60 peliminuuttia. Konsta Mäkisen saama rangaistus polvitaklauksesta pari minuuttia ennen ottelun loppua näytti jo lopulliselta iskulta tasoitushaaveille, mutta Ilves nousi vielä viimeiseen yritykseen. Ylivoimalle päässyt Lukko oli vastaanottavana osapuolena, kun Ilves sai painettua pelin raumalaisten päätyyn. Parhaat tasoituspaikat osuivat Sami Sandellille ja Antti Kangasniemelle, mutta Ryan Zapolski ehti molempien yritysten eteen. Erinomainen taistelu ei siis tänään tuonut pisteitä ja kotimatkalle lähdettiin niukka tappio niskassa.
ILVEKSEN PARHAAT:
Sami Sandell näyttää olevan kuin kotonaan keskushyökkääjän tontilla. Vahvaa työtä kaukalon molempiin päihin ja käyttää erinomaisesti kroppaansa kiekon suojaamiseen. Konsta Mäkinen teki tänään paluun kaukaloihin pitkän loukkaantumisen jälkeen. Nuori puolustaja on aina viihdyttävää katsottavaa, olipa hän sitten ylimpänä hyökkäyksessä tai tekemässä jalkakyniä alimpana miehenä. Tänään ottelun lopussa saatu rangaistus oli toki harmillinen virhe.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Joukkue esitti tänään rohkeaa ja itsevarmaa peliä ja piti paketin kasassa hyvin koko ottelun ajan.
+ Tappioputken aikana liian usein nähdyt räikeät henkilökohtaiset virheet loistivat poissaolollaan
– Ylivoimapeli oli tänään melko huonoa eikä annettuja mahdollisuuksia saatu käytettyä hyväksi.
– Laukauksia tulee edelleen aivan liian vähän ja ratkaisupaikoissa laukaukset kohdistuvat liian usein vastustajan logoon. Tänään Lukon Zapolskille kertyi vain 16 torjuntaa.
ERIKOISTA:
Ottelun alku viivästyi 10 minuuttia rikkoutuneen päätypleksin korjaustöiden takia. Lisäviivytys tuli Lukon avausmaalin jälkeen, kun jäältä kerättiin laatikkokaupalla katsojien heittämiä hyväntekeväisyyteen lahjoitettua pehmoleluja. Hauska ja hieno idea, siitä pisteet Lukon organisaatiolle.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves palaa kotikentälleen tiistaina 10.12. kun vastaan luistelee Lahden Pelicans.