Lauantain vierasottelu Raumalla ei tamperelaisille iloa tarjonnut. Lukko hoiti täydet kolme pistettä vaivattomasti lukemin 4-1 (0-0, 3-0, 1-1).
Kamppailun avauserä tarjosi katsojille paljon erikoistilannepelaamista. Kotijoukkue Lukko sai neljä kaksiminuuttista, Ilves kulutti jäähypenkkiä kertaalleen. Runsaasta ylivoima-ajasta huolimatta Ilves ei kyennyt maalia iskemään. Tasaviisikoin pelattaessa Lukko oli lievästi niskan päällä ja saikin luotua muutamia erinomaisia tekopaikkoja osin Ilves-puolustuksen avustamana. Miika Wiikman oli kuitenkin vireessä ja esti isäntien aikeet nollaamalla muun muassa Juhani Jasun avopaikan erän alussa ja saman herran läpiajon viitisen minuuttia myöhemmin. Ilveksen parhaat paikat syntyivät Jesse Niinimäelle 2-1 –hyökkäyksen jälkeen, mutta kiekko karkasi ratkaisevalla hetkellä mailataiturin lavasta, ja kertaalleen Niinimäki pääsi vaarallisesti ohjaamaan ylivoimalla Ville Koistisen oivalluksesta. Myös Toni Rajala väläytteli muutamaan otteeseen ja loi itselleen maalipaikan hyvällä takakarvauksella.
Ilves heikko oman maalin edessä
Lukko tuli vahvasti toiseen erään. Heti ensimmäisessä vaihdossa Mark Bomersback pääsi siirtämään kotijoukkueen 1-0 –johtoon. Kiekko pelattiin maalin takaa Wiikmanin nokan eteen, missä Bomersback sai päivystää käsittämättömän vapaana. Wiikman piti jatkossa Ilvestä edes jollakin tavoin pelissä mukana torjumalla erinomaisesti ex-ilves Jarkko Kauvosaaren ja Jasun avopaikat. Koko erä mentiin Lukon komennossa, eikä Ilves saanut oikeastaan mitään mainittavaa aikaiseksi. Lukko oli lähes jokaisella kriittisellä osa-alueella parempi: se liikkui sulavammin, voitti kaksinkamppailut, teki töitä ja pelasi vahvemmin oman maalin edessä kuin Ilves. Vierasjoukkue ei saanut omaa hyökkäyspeliään laisinkaan käyntiin, vaan pelaaminen oli hyvin epätoivoisen näköistä.
2-0 –osuma syntyi avausmaalin tapaan maalin edestä. Janne Keränen voitti taistelun irtokiekosta ja survoi limpun ohi Wiikmanin ajassa 27.03. Lukon kolmas maali näki päivänvalonsa minuutti ennen erätaukoa ylivoimalla Perttu Lindgrenin kurittaen jo lähes perinteiseen tapaansa kasvattajaseuraansa. Lukko vei siis erän puhtaasti kolmella maalilla, eikä tulostaulu vääristä ottelun kuvaa mitenkään.
Kolmas erä pelailua – Ilveksen hyökkäyspeli tuskaista
Lukko hoiti kolmannen erän rutiinilla, eikä Ilves päässyt peliin mukaan. Charles Bertrand viimeisteli kotijoukkueen neljännen maalin ja Ilveksen ainokaisen ampui Toni Rajala reilu kolme minuuttia ennen ottelun päättymistä Matias Myttysen saadessa osumaan syöttöpisteen.
Ilveksen otteissa on hirmuisesti parantamisen varaa. Joukkueen hyökkäyspeli on täysin tukossa ja jopa maalipaikkojen luominen on hankalaa. Viime kaudella Ilves liikkui loistavasti, mutta tällä hetkellä liike on täysin jumissa – vastustajalla ei tule missään vaiheessa kiire, sillä Ilves ei pääse nopeisiin vastaiskuihin kuin aniharvoin. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että vain Myttynen ja tänään ensimmäistä kertaa onnistunut Rajala ovat pystyneet Ilves-hyökkääjistä tekemään maalin kolmen ensimmäisen pelin jälkeen! Ilveksen selvästi paras mies löytyy tolppien välistä – Miika Wiikman teki kaikkensa ja pelasi mallikkaan ottelun, eikä mahtanut Lukon maaleille mitään. Tappion myötä Ilves ajautui jo toiseksi viimeiseksi. Seuraavan kerran Ilves pelaa tiistaina kotikaukalossaan Lahden Pelicansia vastaan.