Ilves ei onnistunut lauantaina Porissa huippupaikoissaan, ja Ässät vei pisteet 4-1-voitolla.
Hutikutien avauserä
Avauserä oli tasainen joka suhteessa. Ilveksen maalipaikat päätyivät pääasiassa ohilaukauksiin, mikä vei suurimman latauksen hyökkäyksistä. Parannusta edellisillan SaiPa-peliin oli etenkin puolustuspelissä, joka ei suonut kotijoukkueellekaan varsinaisia maalipaikkoja. Hiljaisen avauserän torjunnat 5-9 kuvaavat erän tapahtumien puutetta.
Porilaiset edelle toisessa erässä
Peli jatkui toisessa erässä tasaisena. Henri Heino vei porilaiset johtoon päästyään kaksin Niklas Hagmanin kanssa hyökkäämään Ilveksen Ville Kolppasta vastaan. Edestakaisin käynyt syöttöpeli ei jättänyt Ilves-vahdilla mahdollisuuksia.
Vajaa minuutti maalin jälkeen kotijoukkueen Jyri Marttinen kaatoi Ilveksen Kai Kantolan ja joutui jäähyaitioon. Ilveksen ylivoima oli aktiivista ja tehokasta. Ensin Michael Keränen järjesti Mikko Kukkoselle paikan, josta ei vielä maalia syntynyt. Seuraavassa hyökkäyksessä Kukkonen antoi kiekon siniviivalla poikittain Tommi Kivistölle, jonka tavaramerkiksi muodostuva siniviivalämäri upposi porilaismaaliin hieman 23 peliminuutin jälkeen.
Peli jatkui tasaisena maalin jälkeen. Ilves oli lähellä johtomaalia Martti Järventien tuotua kiekon ylös ja Tommi Välimaan lauottua. Rasmus Rinne haparoi Ässien maalilla, mutta joukkueen kapteeni Ville Uusitalo pelasti kotijoukkueen maaliviivalta. Ilveksellä oli tämänkin jälkeen muutama tilaisuus siirtyä johtoon, mutta Ässät vastasi erän viimeisellä minuutilla. Henri Heino ja Niklas Hagman nousivat jälleen hyökkäykseen. Heinon kaukaa lähtenyt laukaus livahti valitettavan helposti Kolppasen kainalosta maaliin. Näin kolmanteen erään lähdettiin porilaisten maalin johtoasemasta, vaikka laukaukset Ilves veikin toisessa erässä selvästi 13-6.
Maalinteko ei vain onnistu
Ässät käytti harvalukuisista paikoistaan kolmannessa erässä heti ensimmäisen Sami Lähteenmäen vietyä porilaiset kahden maalin karkumatkalle kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksen päätteeksi. Ilves haki hanakasti tasoitusta, mutta vedot parhailta paikoilta viuhuivat kolmannessakin erässäkin ohi maalin.
Erityismaininnan aktiivisesta pelistään ansaitsee Tommi Välimaa, joka purjehti erän 44. minuutilla porilaispuolustuksen ohi, mutta veto hänelläkin osui vain tolppaan. Lisäksi pistepörssin kärki Michael Keränen järjesti kavereilleen kuin myös itselleen maalipaikan samoin tuloksin. Ässien Mika Niemi sinetöi loppulukemat 4-1 tyhjään maaliin minuutti ennen loppua.
Ilveksen parhaat:
Tommi Välimaa, Michael Keränen ja Tommi Kivistö olivat hyökkäyssuuntaan aktiivisia.
Ottelun ratkaisut:
Ilves ei osunut maalia kohti parhaissa maalipaikoissaan. Ässät sen sijaan oli murhaavan tehokas muutamissa ylivoimahyökkäyksissään.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Alivoima toimi jälleen
– Ohilaukaukset hyvissä maalintekotilanteissa
– Vastustaja saa ylivoimahyökkäyksiä säännöllisesti
– Ville Kolppasen huippuvire on ohi
Erikoista:
Tommi Kivistö onnistui maalinteossa jo neljännen kerran tällä kaudella. Ensimmäiset 86 peliä ennen tätä kautta häneltä kuluivat ilman ainuttakaan Liiga-maalia.
Seuraava ottelu:
Pelit jatkuvat tiistaina Hakametsässä JYPiä vastaan tuttuun tapaan klo 18.30.
Valmentaja Sami Hirvonen:
– Huikee parannus eiliseen. Tämä oli maalin peli, mutta tuli muutama nukahdus ja Ässät teki maalit.
– Nämä ovat olleet tiukkoja pelejä joulun jälkeen. Joka jätkän täytyy jaksaa painaa 60 minuuttia. Matka jatkuu taas tiistaina.