Ilves teki lauantaina onnistuneen ryöstöretken Poriin. Kissapedot ottivat voittolaukauskilpailun myötä kaksi pistettä Mark Leen johdolla.
Ilves aloitti ottelun energisesti. Joukkueen hyvä liike tuotti Ässille rangaistuksen ajassa 1.51, mutta maalia ei syntynyt. Pian Ilves-ylivoiman jälkeen Ässät sai pelin haltuunsa ja vei ensimmäisen erän lopun nimiinsä. Kolmannen Ilves-jäähyn aikana patapaidat onnistuivatkin maalinteossa. Pelikellossa oli lukemat 11.52, kun Aki Uusikartano sijoitti B-pisteeltä kiekon tarkasti yläkulmaan ohi hyvin torjuneen Miika Wiikmanin. Syötön tähän tarjoili puolustaja Ryan Caldwell siniviivalta ja maalin edessä Tuomas Santavuori teki erinomaisen liikkuvan näköesteen Wiikmanille. 1-0 -lukemissa mentiin ensimmäiselle erätauolle.
– Pelirohkeus – ja rohkeus yleensäkin – on tärkeä asia, mutta tuomarinelikolla ei ollut rohkeutta noudattaa sääntöjä. Kotijoukkue sai tehdä aika paljon enemmän koiruuksia verrattuna meihin, kommentoi Ilveksen päävalmentaja Juha Pajuoja avauserän tuomarityöskentelyä, kun Ilves sai kolme kyseenalaista rangaistusta hyökkäysalueella.
Peli tasaantuu toisessa erässä
Toisessa erässä Ilves hallitsi peliä ajoittain. Maalipaikkojakin syntyi: muun muassa Pasi Määttänen laukoi yli tyhjän maalin, Jesse Niinimäki viivytteli lupaavannäköisessä 2-1 -hyökkäyksessä ja Masi Marjamäki epäonnistui B-pisteeltä Niinimäen oivallisesta poikittaisyötöstä.
Ässätkin pelotteli välillä. Pahin paikka oli Tomas Zaborskylla, joka laukoi vastahyökkäyksestä tulisesti Wiikmanin vartioiman maalin alakulmaa kohti, mutta Wiikman torjui vedon kulmaukseen. Kahden erän jälkeen peli oli edelleen 1-0 Ässille.
– Toisessa erässä oli meillä vaikeita hetkiä, mutta aika tasainen erä kuitenkin – oli meilläkin omat paikkamme, Pajuoja summaa.
Ilves lähellä varsinaisen peliajan voittoa
Päätöserään Ilves tuli päättäväisellä asenteella. Ässä-vahti Eero Kilpeläinen pelasi unelmapeliä ja torjui muun muassa Matias Myttysen tuplayrityksen. Ilves sai kuitenkin palkintonsa ajassa 50.20. Jesse Niinimäki ajoi hyökkäysalueelle ja tarjoili siniviivan alle syötön Masi Marjamäelle, joka eteni ja räväytti kiekon alakulmaan ja pelin tasoihin.
Ilves sai maalista itseluottamusta, ja reilu viisi minuuttia myöhemmin oli kiekko jälleen Ässä-maalissa. Joonas Rask punnersi kulmauksesta kiekon kanssa ruuhkaisen maalin eteen ja runnoi rullalautaefektillä Ilveksen 1-2 -johtoon. Rask iloitsi villisti tuuletellen spurtaten aina toiseen päätyyn Wiikmanille asti.
Kellossa oli kuitenkin vielä 3.43. Hetkeä myöhemmin Pasi Määttäsen maila nousi hyökkäyspäädyn kamppailutilanteessa Ässä-pelaajan kasvoihin, ja Mätsky komennettiinkin kaksiminuuttiselle. Ässien ylivoima pyöri vain 12 sekuntia, kunnes kiekko oli jo Ilves-verkossa. Ville Uusitalo siirsi siniviivalla pelivälineen Ryan Caldwellille, jonka laukaus muutti suuntaa Ilves-pakki Nils Bäckströmin mailasta ja painui vastustamattomasti verkkoon. Ottelua oli pelattu 57.13.
Ilves loi kuitenkin vielä yhden vaarallisen maalipaikan ennen 60 minuutin täyttymistä. Marko Anttila tulitti laidasta ja Ville Korhonen pääsi paluukiekkoon, mutta tämän laukaus sujahti Kilpeläisen kautta ohi. Lukemissa 2-2 ottelu venyi jatkoajalle.
– Kolmas erä oli meidän paras erämme. Tulimme siihen sillä asenteella, että voimme pelin jälkeen olla ylpeitä, tuotti se tulosta tai ei. Oltiin jo lähellä kolmeakin pistettä, mutta harmillisesti vastustaja pääsi vielä tasoittamaan, Pajuoja totesi.
Jatkoajalla Ilves sai toisella minuutilla jo toisen rangaistuksen väärästä vaihdosta. Ilveksen alivoima toimi kuitenkin hyvin ja joukkue selvitti kriittisen hetken kunnialla. Jatkoajan lopulla Ilves pääsi myös itse ylivoimalle, mutta maalia ei syntynyt hyvästä yrityksestä huolimatta. Jatkoajan jäätyä maalittomaksi ratkaistiin ottelun voittaja voittolaukauskilpailulla.
Lee ratkaisee voiton
Voittolaukauskilpailun kahdessa ensimmäisessä parissa onnistui vain Ilveksen Joonas Rask, joka tyylitteli kiekon Kilpeläisen alta maaliin. Ässät lähti aloittamaan kolmatta ja ratkaisevaa kierrosta tappioasemasta, ja Tommi Huhtala sijoittikin kiekon ylänurkkaan. Kolmannen parin tasoittavassa vuorossa Ilveksen Mark Lee laukoi kiekon maalin kattoon, ja kaksi pistettä lähtivät Tampereelle lukemin 2-3.
– On tärkeää, että saatiin voittomaalikilpailussa lisäpiste. Ne pisteet ovat arvokkaita. Ja on tässä nyt mukava fiilis lähteä viettämään joulutaukoa, iloitsi Pajuoja.
Pajuoja mietti voiton merkitystä joukkueen fiilikselle ennen ottelutaukoa.
– Nyt ei ole kauhea merkitys, kun on pidempi tauko edessä. Pari päivää tässä varmasti menee hyvillä mielin. Kun on lyhyempi tauko, kuten maaottelutauko, niin sillä on merkitystä, onko alla voitto vai tappio. Viimeksi jäätiin tauolle Lappeenrannasta voitto taskussa, mietiskelee Pajuoja.
– Koko viikko on ollut hyvä – kahdeksan pistettä. Wiikmanin mukaantulo on mennyt nappiin – hän oli tänäänkin erittäin hyvä. Voidaan sopia, että tällä kertaa tulemme tauolta eri ilmeellä kuin viimeksi, Juha Pajuoja lupaa.
Porin-vierailu johdatti Ilveksen joulutauolle iloisessa kolmen ottelun voittoputkessa. Joulun jälkeen pelataan jälleen tiistaina 28. joulukuuta 2010, kun Ilves isännöi paikallisvastustaja Tapparaa. Tervetuloa tuolloin Hakametsään, kun Ilves taistelee neljännestä perättäisestä voitostaan!