|
Ilves ja hyökkääjä Masi Marjamäki, 28, ovat solmineet ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen. Marjamäki on kuulunut jo viidellä kaudella Ilveksen kärkipelaajiin. Hänen viime kautensa päättyi syksyllä leikkausta vaatineeseen loukkaantumiseen, josta Marjamäki on toipunut hyvin ja päässyt jo kevyesti jäälle.
– On todella hienoa, että Masi jäi Ilvekseen. Hänen merkityksensä joukkueelle on erittäin suuri otteluissa, harjoituksissa ja pukukopissa. Masi on johtava pelaaja, joka tekee kaikki huippuammattilaisen otteella ja on siten erinomaisena esimerkkinä myös muille pelaajille, arvioi Ilveksen vt. urheilutoimenjohtaja Juha Hautamaa.
Masi Marjamäestä oli iso joukko seuroja kiinnostunut, mutta Marjamäki halusi valita Ilveksen.
– Näen paljon myönteistä niin joukkueessa kuin organisaatiotasollakin. Loppukauden hieno nousujohteisuus antoi runsaasti uskoa tulevaisuuteen. Jo tässä vaiheessa joukkue näyttää lupaavalta ja erittäin kilpailukykyiseltä, Marjamäki perustelee.
Ilveksen joukkuetta on suunniteltu aktiivisesti tammikuusta lähtien. Hautamaa on yhdessä päävalmentaja Tuomas Tuokkolan kanssa pohtinut perusteellisesti tulevan kauden kokoonpanoa monelta eri kantilta.
– Olemme analysoineet viime kautta huolellisesti ja käyneet läpi ison määrän pelaajia. Jokainen sopimuspelaaja on tarkkaan harkittu ja jokaisella on tärkeä ruutu joukkueessa. Meillä on ollut lähtökohtana ja tavoitteena, että joukkue on jokaiselta pelipaikaltaan parempi kuin karsinnoissa ollut joukkue. Toinen tavoite on se, että joukkue kokonaisuutena on kaikilta ominaisuuksiltaan parempi kuin päättyneellä kaudella. Marjamäen sopimuksen myötä saimme jälleen yhden tärkeän ruudun täytettyä, valottaa Hautamaa.