Ilveksen nuori puolustaja Mikke Levo oli ennen tätä kautta pelannut ainoastaan yhden Liigaottelun. Jo harjoituskaudella tuli hyvin vastuuta, ja alkukaudesta Mikke on pelannut viidessä ottelussa kolmen runkopuolustajan loukkaannuttua avauskamppailussa Tapparaa vastaan.
– Erittäin hyvät fiilikset on nyt. Oma pelini on mennyt ihan ok ja joukkueen peli jopa erinomaisesti, hehkuttaa Levo.
Aiemmin lähinnä juniorisarjoja pelannut puolustaja on huomannut selviä eroja nuorten pääsarjan ja miesten liigapelien välillä.
– Peli on suoraviivaisempaa ja järkevämpää liigassa. Toisaalta peli on selkeämpää, ja aikaa ratkaisuille on enemmän kuin junioreissa, Levo kuvailee.
Levo ei koe Ilves-puolustuksen loukkaantumissuman avaamaa suurta vastuuta ongelmalliseksi jaksamisensa kannalta.
– Hyvin jaksaa pelata kun on hyvin harjoitellut.
Pakkilupaus kokee pärjäävänsä liigatempossa mainiosti.
– Olen saanut suoraviivaisuutta lisää, ja siihen olen tyytyväinen. Pyrin jatkamaan samaan malliin, kertoo Levo ja mainitsee suhtautuvansa maltilla Ilves-puolustajien toistaiseksi nollaa näyttävään maalisaldoon.
Keskiviikkona Levo sai rinnalleen toisen oriveteläisen, kun Atte Pentikäinen palasi tositoimiin loukkaantumisensa jäljiltä.
– Hyvähän siinä on pelata, kun on oman kylän poikia pakkiparina, Mikke naurahtaa.
Ilveksen kausi jatkuu lauantaina erittäin mielenkiintoisella kotipelillä Kärppiä vastaan. Levo suhtautuu tulevien kamppailujen odotteluun rauhallisesti.
– Päivä kerrallaan tässä mennään ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Turhan spekuloinnin jätän väliin. En tiedä vielä kuinka Kärpät pelaavat, mutta toivotaan vauhdikasta ja hyvätasoista peliä, nuorukainen linjaa.