Ilves oli suurissa vaikeuksissa Lappeenrannassa, mutta nappasi Toni Rajalan kolmannen erän loppuhetkien maalilla makean voiton lukemin 2-3 (0-0, 2-2, 0-1). Miika Wiikman torjui 34 kertaa Ilves-maalilla.
Maaottelutaukojen jälkeiset ottelut ovat olleet Ilvekselle kuluvan kauden aikana tuskaisia, eikä SaiPa-kamppailun alku näyttänyt siltä, että tähän olisi muutosta tulossa. Kotijoukkue painoi pelin Ilveksen päätyyn ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, eikä Ilves saanut kuin muutaman satunnaisen pyörityksen aikaiseksi. SaiPa luisteli ja taisteli selvästi vierailijoitaan aktiivisemmin, mutta mitä pidemmälle erä eteni, sen paremmin Ilves pääsi peliin mukaan omalla liikkeellään ja paikkojen vaihtamisella hyökkäyspäässä.
Erän parhaat tekopaikat syntyivät kuitenkin lappeenrantalaisille, ja Ilveksen maalilla Miika Wiikman huhki kiekon eteen 12 kertaa torjuen muun muassa Brian Salcidon namupaikan erän alkupuoliskolla ja Jesse Saarisen läpiajon kuutisen minuuttia ennen erätaukoa. Vaikka Jere Myllyniemi isäntien maalilla kirjasi yhtä monta torjuntaa, pääsi hän selvästi helpommalla ensimmäisen erän, sillä laukaukset tulivat kaukaa ilman maskia tai sektorin ulkopuolelta. Molemmat joukkueet saivat avauserässä kahden minuutin rangaistukset, mutta kumpaisenkin ylivoima oli tuloksetonta.
Toinen erä tarjoaa 4 maalia
Toinen erä alkoi vauhdikkaasti. 45 sekunnin pelin jälkeen kotijoukkue iski ottelun avausmaalin. Joni Tuominen ampui siniviivalta ohjurikiekon maalille ja nopean flipperin jälkeen kiekko jäi täysin vapaasti pelattavaksi – Jarno Koskiranta oli paikalla ensimmäisenä iskien kiekon varmasti tyhjään Ilves-rysään. Ilves sai SaiPan avausmaalista kummasti virtaa, ja vain kaksi minuuttia myöhemmin syntyi tasoitusmaali. Henri Tuominen ja Jaakko Pellinen loivat kovalla työllään vetopaikan Arto Tukiolle, ja kokenut puolustaja tälläsi kiekon maskissa olleen Myllyniemen ohi – osuma oli ”Tutkalle” kauden toinen.
Tämän jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle, mutta Ilves kesti SaiPan vahvan jakson ja Pasi Määttäsen rangaistuksen. Ilves pääsi jäähyn jälkeen painostamaan, mutta vaarallisia tekopaikkoja ei saatu luotua, kunnes kuin varkain kotijoukkueen Elmeri Kaksonen sai Ilveksen löysän puolustuspelin ansiosta kiekon b–pisteiden väliin ja ampui matalan laukauksen Wiikmanin haaroista sisään siirtäen SaiPan jälleen johtoon pelikellon näyttäessä 29.39. Vajaan minuutin kuluttua Ilveksellä oli liikaa kenttäpelaajia jäällä, mutta tällä kertaa Ilveksen alivoima hoiti tilanteen erinomaisesti jättäen SaiPan tehtäväksi hakea kiekkoa omasta päädystä. Erän jälkimmäinen kymppi oli sekavaa pelailua muutamien henkilökohtaisten virheiden säestämänä SaiPan hallitessa kenttätapahtumia, ja kun osa katsojista oli siirtynyt jo makkarajonoon, iski Ilves täysin yllättäen. Matias Sointu taisteli kiekon kulmauksessa itselleen, jatkoi liikettään ja antoi herkullisen passin kapteeni Määttäsen lapaan maalin eteen, eikä Mätsky tästä erehtynyt, vaan tasoitti lukemat 2-2:een reilu minuutti ennen erän päättymistä. Toisessa erässä Wiikman torjui 12 kertaa, Myllyniemi selvisi vain kolmella kopilla.
Rajala ratkaisee lopussa
SaiPa rynnisti kolmanteen erään vakuuttavasti. Se sai monta vaarallista laukausta aikaiseksi ja jo kuuden minuutin pelin jälkeen Wiikman oli venynyt kiekon eteen 8 kertaa Myllyniemen koskematta vielä kertaakaan kiekkoon. Ilves kuitenkin taisteli ja varjeli maaliaan, ja Matias Myttysen rangaistuksen aikana Henri Tuominen esti aluksi Kaksosen maalipaikan ja heittäytyi kohta perään Salcidon tulisen laukauksen eteen.
Hiljalleen Ilveskin alkoi saada taas pelijuonesta kiinni ja kuten usein tämän kauden aikana, SaiPan loppuhetkien pelaaminen alkoi muuttua väkinäiseksi. Ilves pystyi haastamaan isäntiä koko ajan vahvemmin, ja Myllyniemi sai esitellä parhaita otteitaan muutamaan kertaan torjuen Joonas Raskin pesäpallohuitaisun reflekseillään ja Ville Korhosen läpiajon kilvellään. Kolmaskaan erä ei tarjonnut suurempia hienouksia, vaan peli oli sekavaa johtuen kenties pitkästä pelaamattomuudesta tai ottelun kovista panoksista. Kamppailun voittomaali syntyi kaksi ja puoli minuuttia ennen päätössummeria. Koko pelin ajan Ilveksen parasta osaamista ollut Myttysen ketju sai luotua hyvän pyörityksen ja Rask löysi maalin eteen unohdetun Toni Rajalan, joka veivasi kylmäpäisen ratkaisun rystyltä sisään. SaiPan loppukiri jäi vaisuksi ja näin Ilves voitti ottelun 2-3, vaikka rehellisesti sanoen kotijoukkue oli jäällä aktiivisempi ja parempi viimeistelyä lukuun ottamatta.
Joka tapauksessa kolme pistettä tuli hyvin tärkeään paikkaan, sillä Ilveksen alapuolella majailevat Tappara ja Kärpät hävisivät ottelunsa, ja myös tamperelaisten yläpuolella oleva Blues koki tappion. Positiivista oli myös se, että tällä kertaa Ilves onnistui voittamaan tauon jälkeisen ottelun, vaikkei peli erityisen kaunista ollutkaan. Nuoriso-osasto oli Ilveksen pirteintä osaamista (Matias Sointu, Joonas Rask, Matias Myttynen, Toni Rajala), kuten myös Wiikman maalillaan (34 torjuntaa). Sen sijaan useassa ottelussa kaukalon näyttävintä peliä esittänyt ykkösketju oli vaisummalla ilmeellä liikkeellä. Piristävää on se, ettei joukkue elä ja hengitä yhden ketjun varassa, vaan ratkaisuvoimaa löytyy myös ykkösketjun ulkopuolelta.
Torstaina Ilveksellä on edessään yksi koko kauden tärkeimmistä otteluistaan, kun Kärpät saapuu Hakametsään. Joukkueiden välinen ero on tämän kierroksen jälkeen seitsemän pistettä ja voittamalla tuon kamppailun Ilves ottaisi suuren askeleen kohti pudotuspelipaikkaa. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18.30. Odotettavissa on mielenkiintoinen ja huipputärkeä ottelu, jota ei kannata missata!