Lempäälän Ideaparkissa oli viikonlopun aikana mahdollista käydä jututtamassa ja hakemassa nimikirjoituksia Ilveksen pelaajilta. Lauantaina edustustehtävissä oli toista liigakauttaan aloitteleva puolustaja Olli Vainio, jonka tavoitteena on napata vakiopaikka Ilveksen uusiutuneesta puolustuskalustosta.
Viime kaudella 25 liigapeliä pelannut puolustaja on ollut tyytyväinen joukkueen kehitykseen harjoituspeleissä. Omissa otteissaan Vainio näkee vielä parannettavaa.
– Hyvin on lähtenyt kausi käyntiin ja treeneissä on ollut tekemisen meininkiä. Itsellä on ollut harjoituspeleissä vähän ehkä tahmea alku ja parhaat pelit ovat vielä edessä, mutta tekeminen on ollut nousujohteista. Joukkueella ovat pelit menneet ihan hyvin – on saatu voittoja ja hyviä kokemuksia erilaisista joukkueista.
Ilves on ollut jäällä elokuun alusta lähtien ja tuoreen päävalmentajan Karri Kiven treenit ovat näyttäneet katsomoon sopivan vaihtelevilta.
– Treenaaminen on ollut monipuolista ja selkeää. Karri on jämäkkä koutsi ja vaatii paljon. Ja se on tietysti hyvä asia, Olli sanoo.
Toista liigakauttaan aloitteleva 22-vuotias Vainio on saanut puolustuspäähän rinnalleen urallaan kaiken nähneitä sotaratsuja, kun Arto Laatikainen ja Teemu Aalto ovat liittyneet joukkueeseen.
– Erittäin kokeneita pakkeja ovat. Niiltä tulee hyviä neuvoja ja pieniä tipsejä, mitä kannattaa tehdä. Totta kai itsekin tulee seurattua kokeneempia ja katsottua mitä kannattaa tehdä.
Joukkueen sisäinen kilpailutilanne puolustuspäässä on kova. Kokeneet puolustajat haluavat pelata itselleen tutussa isossa roolissa, mutta Vainion lisäksi joukkueessa on useampikin kovasti tasoaan nostanut nuori pakki.
– Edessä on hyviä pakkeja ja nuoria on tulossa, jotka ovat ottaneet isoja askeleita eteenpäin. Päivittäistä tekemistä pystyy aina vähän parantamaan ja sitä kautta se paikka tulee itselle. Kyllä tämän kauden päätavoite itsellä on, että pystyisi ottamaan vakituisen paikan liigassa, Vainio painottaa.
Uusi valmentaja tuo aina omat mausteet mukanaan. Puolustajan näkökulmasta Ilveksen peli muuttuu hieman viime kauteen nähden.
– On siinä vähän eroa viime kauteen. Kaikki pitäisi pystyä tekemään yhdessä viisikkona, niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Kaikissa tilanteissa pitää olla yhdessä ja aina joku on auttamassa. Kaikkien pitää tietää mitä tehdään ja sitä on aika paljon painotettu tässä.
Vaikka kentällä toimitaan viisikkona, pitää yksilön kuitenkin pystyä reagoimaan erilaisiin tilanteisiin pelin sisällä.
– Kyllä ehdottomasti. Kaikki lähtee kuitenkin yksilöstä ja sitäkin on painotettu. Yksilöllä on aina vastuu omasta tekemisestään ja se kantaa siihen, että saadaan joukkueen peli kuntoon.
Vainiolta löytyy luottoa joukkueeseensa, jossa asiat ovat puolustajan mielestä sopivasti tasapainossa.
– Meillä on hyvin työteliäs joukkue, jossa on sopivasti kokemusta ja taitoa. Kaikki osa-alueet ovat sopivasti balanssissa.
Ja vaikka Ilves treenaa kovaa kauteen valmistautuessaan, on katsomoon näyttänyt, että huumori on pysynyt pelaajien matkassa koko ajan.
– Henki on ollut hyvä koko kesän ja jatkunut samana. Hyvää pöhinää ja hauskaa menoa, joka on tietysti tärkeää kanssa.
Lauantaina Vainiolla oli hieman normaalista poikkeava lauantai-iltapäivä, kun kiekkoilija oli edustustehtävissä Lempäälän Ideaparkissa. Juttukavereita ja nimikirjoituksen pyytäjiä riittikin runsaasti.
– Eiköhän se siellä kaukalon puolella ole kuitenkin vielä kotoisampi olla, mutta kyllä tämäkin menee. Mukava se lauantaipäivä näin edustamassakin on viettää. Hyvin on porukkaa käynyt ja nimikirjoituksetkin ovat kelvanneet, Vainio hymyilee.