Ilveksen A-nuoret pääsevät aloittamaan tänään pitkään odotetut pudotuspelit. Runkosarjan voittajana playoffeihin lähtevä petolauma saa haastajakseen SaiPan, joka tiputti ensimmäisellä kierroksella jatkosta HIFK:n voitoin 2-1. Paras viidestä systeemillä pelattavan sarjan avausottelu pelataan tänään Hakametsässä kello 19.00 alkaen.
Asetelmat:
Ilveksen edellisestä ottelusta on ehtinyt vierähtää puolitoista viikkoa. Runkosarjan päätösviikolla Ilves pelasi tulikuuman ja vauhdikkaan pelin sarjakakkonen Bluesia vastaan. Tasokas ottelu päättyi Ilveksen 3-2-kotivoittoon voittolaukauskilpailussa. Runkosarjan voiton Ilves varmisti seuraavassa pelissä, jossa KalPa oli vastaantulija lukemin 9-5. Runkosarjan viimeinen peli pelattiin HPK:ta vastaan Hakametsässä. Ilves ei ollut itselleen panoksettomassa pelissä alussa valmiina, ja Kerho karkasi avauserän kolmella maalillaan 1-4-vierasvoittoon.
SaiPa punnersi itsensä runkosarjassa sijalle yhdeksän. Joukkueen playoff taival alkoi ensimmäisellä kierroksella HIFK:ta vastaan. IFK voitti ensimmäisen pelin kotonaan lukemin 4-3. mutta SaiPa tasoitti puntit kotonaan 4-1-voitolla. Viimeinen peli pelattiin jälleen Töölössä HIFK:n kotiluolassa, mutta SaiPa ei vieraissa arastellut, vaan nappasi erinomaisen esityksen jälkeen 2-5-vierasvoiton, ja selvitti tiensä kahdeksan parhaan joukkoon otteluvoitoin 2-1.
Edelliset kohtaamiset:
Ilves ja SaiPa ovat kohdanneet kauden aikana kolmasti. Kaikki kolme koitosta kamppailtiin jo viime vuoden puolella. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Ilves ei antanut SaiPalle mitään mahdollisuuksia, vaan riepotti vierailijaansa Hakametsässä lukemin 6-1.
Toinen peli pelattiin pari viikkoa myöhemmin Lappeenrannassa ja tällä kertaa oli SaiPan vuoro olla parempi. Ilves karkasi nopeasti kahden maalin johtoon, mutta SaiPa käänsi lukemiksi 4-2-ottelun puoliväliin mennessä. Ilves ei onnistunut tästä enää nousemaan, vaikka hallitsikin peliä.
Runkosarjan viimeinen kohtaaminen pelattiin marraskuun lopulla Hakametsässä. Ilves pelasi pelin poikkeuksellisesti vierasjoukkueena, sillä ottelu oli samalla Tampereella järjestetyn A-nuorten turnauksen viimeinen kamppailu. Kolmas peli kolmeen päivään näkyi joukkueiden otteissa, mutta Ilves oli liikkeellä raikkaammalla jalalla ja kampesi varman 1-4-vierasvoiton kotikaukalossaan.
Kuumat pelaajat:
SaiPan tehokkain pelaaja kolmessa HIFK:ta vastaan käydyssä kamppailussa oli Janne Kettunen. Reilut parikymmentä maalia runkosarjassa iskenyt joukkueen -94 syntynyt kapteeni kasasi kolmessa pelissä tehot 3+2. Liigassakin muutamaan kertaan vieraillut Ville Vainikainen säesti tehoin 2+3. Myös Joona Jääskeläinen osui kolmesti IFK:n verkkoon.
SaiPan tähtenä on koko kauden tuikkinut pienikokoinen (171 cm) tsekki-hyökkääjä Adam Zboril. Näppärä ja hyviä syöttöjä jakava Zboril kasasi runkosarjassa pelaamassaan 39. ottelussa erinomaiset tehot 21+35. HIFK:ta vastaan Zboril onnistui maalinteossa kertaalleen ja jakeli lisäksi kolme maaliin johtanutta syöttöä. SaiPan puolustuksen voimahahmoihin kuuluu William Mäkinen. Hyvät tehot A-nuorissa tällä kaudella kasannut puolustaja on pelannut kauden aikana myös 14. Liiga-ottelua.
Ilveksen riveissä onnistujia on riittänyt pitkin kautta. Eemeli Suomen ennätykset saivat ansaitusti paljon huomiota, mutta hassummin ei toisella laidalla pelannut Ville Meskanenkaan. Meskanen paukutti 35 pelissä järkyttävän kovat 30 maalia ja 32 syöttöpistettä. Viime kaudella Meskanen oli yksi niitä Ilves-pelaajia, jotka pystyivät nostamaan tasoaan pudotuspeleissä. Vapautuneesti pelaava Meskanen onkin omalla tasolla ollessaan SaiPan puolustukselle painajainen.
Runkosarjan päätöspeleissä Ilveksen pirtein ja aktiivisin hyökkääjä oli tuulennopea laituri Juho Liuksiala. Tolppien kolistelun ohella Liuksiala osui myös maalipuiden väliin. Ilves saa otteluun myös mielenkiintoisen vahvistuksen, kun Liiga-joukkueen mukana koko kauden pelannut Roope Hintz liittyy joukkueen vahvuuteen.
Puoustuksessa Ilveksellä löytyy huipputalenttia ja kokemusta. Erinomaisen runkosarjan pelannut varakapteeni Olli Vainio pamautteli kauden aikana hyvän määrän maaleja ja avojään pommeja. Toinen kokenut pelaaja Arttu Mäenpää paransi koko ajan kauden loppua kohden. Nuoremmista pelaajista Juuso Välimäki ja Jesper Mattila ovat pelanneet läpi kauden hyvällä tasolla ja itseluottamuksella.
Arvio:
Runkosarjan voittanut Ilves punnitaan nyt tosissaan. Joukkue tottui jo runkosarjan aikana pelaamaan ennakkosuosikin asemassa, mutta nyt paineet ovat astetta kovemmat. Tila ja aika vähenevät, mutta Ilveksen pitää pystyä pitämään kiinni vahvuuksistaan. Kova luistelu ja työnteko ovat olleet joukkueen tavaramerkkejä koko kauden ja niillä on saatu väsytettyä vastustaja toisensa jälkeen.
SaiPa sai lisää varmasti lisää uskoa voittoisasta HIFK-sarjastaan. Joukkue on vaarallinen vastustaja kenelle tahansa ja pääsee lähtemään sarjaan paineettomasta tilasta. Sarjan alussa SaiPa saattaa myös hyötyä siitä, että pelituntuma on parempi.
Ilveksellä riittää varmasti nälkää. Joukkueen ikärakenne on hyvä ja henki joukkueen sisällä on ollut läpi kauden erinomainen. Pitkän pelitauon jälkeen on vaarana, että lataus menee yli, mutta toisaalta joukkueen valmennus on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta saanut viritettyä joukkonsa erinomaisesti.
Ilves lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta SaiPa ei tule antamaan varmasti tuumakaan periksi. Ilveksen itseluottamus on varmasti hyvällä tasolla erinomaisesti sujuneen runkosarjan jälkeen. Nyt pelaajien onkin syytä välttää turhaa mailanpuristusta, luottaa omiin kykyihinsä ja hyvin toimineeseen taktiikkaan, ja nauttia kauden parhaimmista peleistä.
Ilves-SaiPa tänään Hakametsässä kello 19.00. Liput 5 euroa. Alle 15-vuotiaat vapaa pääsy. Lipunmyynti alkaa Hakametsässä tänään 18.00. Lippuja saatavilla myös lippupisteen ennakkomyyntipisteissä ja verkkokaupasta. Tervetuloa!