Hakametsän kiekkopyhätössä käydään perjantai-iltana kauden toinen Tampereen paikalliskamppailu Ilveksen ja Tapparan välillä. Ottelun merkitystä on vaikea korostaa liikaa, sillä vaikka liigasesonkia on takana vasta vajaa kolmannes, asettaa sarjatilanne peliin tavallistakin enemmän panosta.
Asetelmat
Molemmat joukkueet hävisivät edellisen ottelunsa lukemin 1-4. Ilves jäi Kuopiossa lähtötelineisiin ihmettelemään sarjakärki KalPan menoa ja Tappara kärsi kotitappion HIFK:lle. Kummallakin on ollut kaksi välipäivää aikaa valmistautua perjantai-illan yhteenottoon, joten lähtökohdat paikalliskamppailuun ovat harvinaisen tasaiset.
Ilves sai tiistaina opetuksen huolellisen keskittymisen, terävyyden ja kurinalaisuuden merkityksestä. Ennen KalPa-ottelua joukkue katkaisi pitkän tappioputkensa Hakametsässä Lukon kustannuksella. Petolauma on sarjataulukossa viisi pistettä SaiPan, HPK:n ja Tapparan perässä. Kaksi ensin mainittua hävisivät pelinsä torstaina, joten voittamalla perjantain paikalliskamppailun Ilves iskeytyisi aivan kolmikon kantaan kiinni.
Kautensa katastrofaalisesti aloittanut Tappara on pikkuhiljaa saanut pelijuonesta kiinni. Uuden vastuuvalmentajansa, Risto Dufvan, johdolla kirvesrinnat ovat onnistuneet repimään mukavasti voittoja kotiotteluistaan. Vieraissa on ollut huomattavasti hiljaisempaa. Myös Tappara on kärsinyt tehottomuudesta, sillä se on viidessä viime ottelussaan onnistunut yhteensä vain viidesti maalinteossa.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet iskivät yhteen perinteisesti kauden avauskierroksella. Lopulta Ilves-juhliin päättynyt merkillinen kamppailu oli varsinainen maalijuhla, jota tupsukorvat ehtivät johtaa jo lukemin 1-4 ja 4-8 vain päästääkseen Tapparan kahdesti kirimään maalin päähän. Ällistyttäviin numeroihin 7-8 päättyneen ottelun sankari oli Ilves-hyökkääjä Jaakko Pellinen, joka kasasi komeat tehot 3+1.
Kuumat pelaajat
Ilveksen ainoan täysosuman KalPan verkkoon viimeisteli näyttävän ylivoimakuvion päätteeksi väkkärämäinen laitahyökkääjä Toni Rajala, joka on kuulunut petolauman hyökkäyksen harvoihin valopilkkuihin palattuaan Edmonton Oilersin NHL-leiriltä. Amerikansuomalainen Kai Kantola on vääntänyt ansiokkaasti illasta toiseen ja kuului Kuopiossa joukkueen ehdottomaan parhaimmistoon. Maalivahti Miika Wiikmanille ilta oli synkkä, sillä joukkuetta jouduttiin herättelemään veskarinvaihdolla jo avauserän alkupuolella. Wiikmanin tilalle luistellut Sami Aittokallio selvisi urakastaan tolppien välissä mainiosti.
Valmennusjohdon suunnitelmien ulkopuolelle HIFK:ssa jäänyt Jerry Ahtola iski maalin kahdessa ensimmäisessä ottelussaan Tapparan paidassa. Vasta 16-vuotias sentterilupaus Alexander Barkov nuorempi on ihastuttanut kirvesrintojen kannattajia kypsillä otteillaan. Kumpaakaan ei nähty Tapparan riveissä kauden avauksessa, ja valmentaja Dufva onkin myllännyt joukkueen kokoonpanoa melkoisesti hypättyään puikkoihin.
Sanottua
”Tulee varmasti tiukka peli. Halli on todennäkösesti täynnä, joten tunnelmaa ja tunnetta riittänee, kun on perjantai-iltakin. Pelasimme surkean pelin KalPaa vastaan, ja nyt on ladattu akkuja huomiseen peliin ja satsattu siihen, että saisimme taas pisteitä. Pelimme on ollut monta kierrosta jo ihan hyvää. Tiistain esitys tosin oli heikko, mutta uskon kyllä, että huomenna on taas ihan eri näköistä touhua.” (Niko Peltola, Ilves)
Arvio
Vedonvälittäjien listoilla Ilves on nostettu hienoiseksi ennakkosuosikiksi perjantai-illan yhteenottoon, mutta mitään varsinaista etulyöntiaseman tuovaa vahvuutta vastustajaan nähden on kummallekaan joukkueelle vaikea nimetä. Ilveksen aseet ovat kova liike, kiekollinen peli ja yksilötaidot hyökkäysalueella, kun Tappara luottaa Dufvan joukkueille tyypilliseen tapaan tiiviiseen puolustuspeliin koko kaukalon alueella ja suoraviivaisiin vastaiskuihin.
Ottelun voittanee se, kumman pelisysteemi pysyy paremmin kasassa. Molemmat joukkueet ovat uusittujen pelitapojensa suhteen vielä opetteluvaiheessa, mikä yhdessä paikalliskamppailun latauksen ja perjantai-illan huuman kanssa saattaa välillä näkyä sekavina otteina jäällä. Intensiteettiä ja tunnetta kaukalosta tuskin puuttuu.
Ottelu on Ilvekselle vielä tärkeämpi kuin kiivaalle kiistakumppanille, joten petolauman lataus lienee vielä astetta kovempi kuin kirvesrintojen. Mikäli tämä pystytään hyödyntämään kaksinkamppailuvoittoina ja terävyytenä maalien edustoilla, saa Ilves-kansa juhlia jälleen paikallispelivoittoa.