Ilveksen ja Tapparan odotetun ja huippujännittävän tuplakohtaamisen ensimmäinen osa esitetään torstai-iltana Hakametsässä Ilveksen isännöimänä. Perjantaina Tappara puolestaan toimii nimellisenä kotijoukkueena.
Otteluissa on huimasti panosta, sillä ne tarjoavat tupsukorville vielä mahdollisuuden nousta mukaan taisteluun viimeisestä pudotuspelipaikasta. Kirvesrinnat taas pyrkivät karistamaan karsintapeikon turvallisen välimatkan päähän.
Asetelmat
Ilveksen asema sarjataulukon hännillä on käynyt jälleen erittäin tukalaksi SaiPan mainion vireen myötä. Tiistaina tupsukorvat roikkuivat Porissa sinnikkäästi Ässien kyydissä, mutta eivät onnistuneet hyödyntämään etsikkoaikojaan, joten Tomas Zaborskyn kaksi osumaa riittivät kotivoittoon. Matias Myttynen viimeisteli loppunumeroiksi 2-1 viimeisellä sekunnilla Ilveksen pelatessa ilman maalivahtia. Häviö oli petolaumalle toinen perättäinen. Ennen tappioita Ilves kaatoi Bluesin ja Pelicansin.
Välillä jo peliotteensa tyystin hukanneelta näyttänyt Tappara on napannut neljä voittoa seitsemästä viime ottelustaan. Tiistaina joukkue haki Juha Metsolan loistavan torjuntavireen ja onnettarenkin avustamana kolme pistettä HIFK:n kotihallista. Voitto nosti kirvesrinnat jo kahden pisteen päähän viimeistä playoff-paikkaa hallussaan pitävästä Lukosta. Etumatkaa Ilvekseen ja jumbosijaan on yhdeksän pinnaa.
Edelliset kohtaamiset
Tampereen herruudesta on tällä kaudella väännetty lähes ennätyksellisen tasaisissa merkeissä, sillä kaikki kolme edellistä ottelua ovat päättyneet maalin erolla. Pisteet paikalliskamppailuista ovat 5-4 Ilvekselle, joka nappasi täyden potin avauskierroksen maalihurjastelusta uskomattomin 8-7-lukemin.
Liigastartin jälkeen Ilves on menettänyt kummassakin paikallispelissä kahden maalin johtonsa Tapparaa vastaan ja jäänyt molemmilla kerroilla lopulta yhteen pisteeseen. Lokakuun lopussa Sami Venäläinen ratkaisi kamppailun jatkoajalla kirvesrinnoille, ja joulun jälkeen Jerry Ahtola viimeisteli ratkaisuosuman voittomaalikilpailussa Ilveksen johdettua ottelua jo 2-4.
Kuumat pelaajat
Ilveksen viime kierrosten tehokkaimmat hyökkääjät ovat olleet Toni Rajala ja Masi Marjamäki, jotka löytyvät myös joukkueen koko kauden pistepörssistä sijoilta yksi ja kolme. 12 maalia ampunut Rajala on koko liigan kuudenneksi ahkerimmin laukova hyökkääjä tulitettuaan kiekon jo 194 kertaa kohti vastustajan maalia. Kokenut Vesa Toskala palasi pitkän poissaolon jälkeen petolauman maalin suulle Porissa ja pelasi heti erinomaisen ottelun.
Tapparassa parhaan pistemiehen kultakypärää kantaa 24 tehopinnaa kasannut sentteri Jussi Makkonen, jonka tehot ovat kuitnekin olleet hukassa viime kierroksilla. Lokakuussa HIFK:sta kirvesrintoihin siirtynyt hyökkääjä Teemu Tallberg osui tiistaina kasvattajaseuraansa vastaan. Puolustaja Jussi Halme puolestaan kuritti punapaitoja kahdella osumalla. Ilves-kasvatti Juha Metsola pelasi Helsingissä loisto-ottelun keräten peräti 43 torjuntaa Tapparan maalilla.
Arvio
Johtoaseman puolustaminen on tällä kaudella ollut Ilvekselle äärettömän vaikeaa. Erityisen hankalaa se on ollut paikallispeleissä, joista ensimmäisessä neljän maalin johto kutistui pienimmäksi mahdolliseksi voittomarginaaliksi ja kahdessa seuraavassa kahden osuman irtiotto päättyi laihaan yhden pinnan saaliiseen. Torstaina petolauman on johtoon päästyään pystyttävä pelaamaan kypsemmin kuin joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa.
Peräkkäisinä päivinä pelattavissa tuplaotteluissa mitataan sekä fyysistä että henkistä kovuutta. Vastustajan pasmoja pyritään sekoittamaan sekä hanakalla kontaktipelillä että muunlaisella hämmentämisellä. Molempien joukkueiden riveistä löytyy nämä osa-alueet hallitsevia pelaajia, joten odotettavissa on intensiivistä kamppailua ja torikokouksia kummankin maalin edustalla. Paremmin hermonsa hallitseva ja pelisuunnitelmassaan pysyvä joukkue on vahvoilla.
Ilveksellä alkaa olla käsillä viimeiset mahdollisuudet nousta vielä uskottavasti mukaan taisteluun muustakin kuin karsijan paikan välttämisestä. Paikallistuplasta tarvitaan voitto vähintään pistein 4-2, mieluummin tietysti 5-1 tai 6-0. Tässä onnistuakseen Ilves tarvitsee mahdollisimman paljon tukea uskollisilta kannattajiltaan, joten heti torstaina halli täyteen ja äänijänteet auki!
Päivitys 20.1.2012 – Alla perjantain ottelun kokoonpanot: