Pitkä kesä ja alkusyksy ovat vihdoin ohi ja Ilves aloittaa tänään tosipelit. Edessä on jälleen varmasti värikkäitä tapahtumia tarjoava 60 ottelun runkosarja. Kausi alkaa perinteiseen tapaan paikallisottelulla. Ilves pääsee heti mittaamaan kunnolla tasoaan, kun se lähtee vierasjoukkueena haastamaan viime kevään hopearyhmä Tapparan.
Uusiutuneet joukkueet mittaavat toisensa
Kauteen valmistavat ottelut on pelattu ja niistä kerätty oppi joukkueiden tiedossa. Kotijoukkue Tappara pelasi CHL:stä johtuen vain neljä harjoitusottelua, joissa se sekä voitti että hävisi kahdesti. CHL:ssä joukkueella sujui hyvin, ja neljästä pelistä ainoa tappio tuli ruotsalaista Djurgårdenia vastaan.
Ilveksen harjoituspelit lähtivät hyvin käyntiin, mutta sitten seurasi vaikeampi jakso. Sevitsin turnaus kuitenkin punoi joukkuetta ja pelitapaa hyvin yhteen, ja viime peleissä onkin nähty jo tasapainoisempaa suorittamista. Yhdeksästä harjoituspelistä Ilves voitti viisi ja hävisi neljä.
Molemmat joukkueet ovat muuttuneet kohtalaisen paljon viime kaudesta. Ilveksen kovimpia menetyksiä olivat puolustuksen selkärangaksi noussut Tommi Kivistö, huippukauden pelannut maalivahti Joonas Korpisalo sekä hyökkäyspäässä hyvät tehot iskenyt Vojtech Polak. Korpisaloa maalille korvaamaan on saapunut vanha tuttu Hannu Toivonen ja Vojtech Polakin paikalle hankittiin kokenut Joonas Vihko.
Kivistön vanavedessä Ilveksestä lähti paljon kokemusta puolustuksesta, kun Martti Järventie, Mikko Kukkonen ja Atte Pentikäinen vaihtoivat maisemaa. Lähtijöitä on paikattu mielenkiintoisilla ja urallaan eteenpäin pyrkivillä nimillä. Uusia Ilves-puolustajia kaudelle 2015-16 ovat Jyri Niemi, Marcus Fagerudd ja Veli-Matti Vittasmäki. Hyökkäyspäähän Ilves on hankkinut Vihkon lisäksi Markku Flinckin ja Markus Jokisen.
Tappara menetti viime kauden finaalitappion jälkeen monta avainpelaajaansa. Hurjia pelimääriä maalilla urakoinut Juha Metsola lähti Amur Habarovskiin. Hyökkäyspään avainpelaajista poistuivat maalitykki Olli Palola ja Pekka Jormakka sekä luottosentterit Jarkko Malinen ja Josh Green. Tulijoiden listalla on myös kovia nimiä. Kärpissä kaksi mestaruutta voittanut maalivahti Tomi Karhunen ja maajoukkueesta tutut hyökkääjät Veli-Matti Savinainen ja Jani Lajunen tuovat laatua kirvesrintojen kokoonpanoon.
Ilves pyrkii aktiiviseen peliin
Ilves on muokannut pelitapaansa hiukan viime kaudesta. Joukkue pyrkii olemaan aktiivinen kentän jokaisella osa-alueella ja antamaan jatkuvasti kovaa painetta vastustajille. Kiekonhallinta on kuitenkin edelleen joukkueen pelin ytimessä. Ilves pyrkii iskemään nopeasti, mutta lukien koko ajan pelin tapahtumia. Kiekosta ei haluta luopua helpolla, ja jos nopeaan hyökkäykseen ei päästä, palataan tuttuun rullaavaan pelaamiseen.
Pelitapa asettaa omat haasteensa joukkueelle. Keskittymisen ja omaan työhön sitoutumisen pitää olla joka pelissä ja vaihdossa sata prosenttista, jalkojen pitää liikkua ja töitä pitää tehdä nöyrästi joka suuntaan. Ilvekseen onkin kasattu valmentajiensa näköinen joukkue. Joukkue on täynnä hyvin liikkuvia, työteliäitä ja urallaan eteenpäin pyrkiviä pelaajia.
Harjoituspeleissä pelissä oli paikoin vielä hakemista. Jos Ilves luopuu pelinsä perusperiaatteista, on se välittömästi vaikeuksissa. Toisaalta pelin toimiessa hyvin liikkuva Ilves pystyy laittamaan vastustajan kuin vastustajan ahtaalle. Petopaidat jatkavatkin päivä päivältä pelitapansa iskostamista selkärankaan, ja viimeisissä harjoituspeleissä Ilves pystyikin jo parempaan ja tasaisempaan tekemiseen koko ottelun ajan.
Kärkiketjuilta odotetaan paljon
Tappara on joutunut hakemaan uusia nimiä viime kauden ratkaisijoiden paikalle. Harjoituspeleissä ketju Patrik Laine – Arttu Ilomäki – Jukka Peltola on ollut hyvässä iskussa. Syvyyttä Tapparan leiristä löytyy neljään ketjuun ja takuuvarmoja suorittajia on paljon. Vuodesta toiseen tasaisesti pelaavalle Kristian Kuuselalle on nyt tarjolla entistä isompaa tonttia. Keskeltä laidalle siirretty Jan-Mikael Järvinen on tärkeässä osassa varsinkin ylivoimalla.
Puolustuspäässä Tapparalla on kasassa kokenut ja vahva kärki. Markus Kankaanperä, Pekka Saravo, Teemu Aalto ja Alexander Bonsaksen ovat tuttuja kaikille kiekkoa seuraaville. Nuoremmista pelaajista Aleksi Elorinne on noussut vahvasti esiin ja Norjasta tullut Nick Plastino on ainakin harjoituspeleissä osoittautunut hyväksi hauksi. Tomi Karhunen saa maalilla valtavat saappaat täytettäväkseen ja on urallaan ensimmäistä kertaa kiistaton ykkösvahti. Taustatukea antaa kaiken kokenut Mika Noronen.
Ilveksen harjoituspelien tehokkain oli tunnollinen keskushyökkääjä Joonas Riekkinen. Hyvin pisteitä keräsivät myös Joonas Vihko, Marcus Fagerudd ja Eero Savilahti. Kauden alkaessa katseet kiinnittyvät kuitenkin kärkiketjuihin, joilta odotetaan tulosta heti alusta asti.
Ilveksen ykkösketjuksi on ajettu kokoonpanoa Sami Sandell – Tapio Laakso – Joonas Vihko. Loukkaantumisesta toipunut Sandell tulee olemaan jälleen ehkä tärkein yksittäinen kenttäpelaaja kauden aikana Ilvekselle. Vain kahdessa harjoituspelissä pelanneen kapteenin alkukausi voi olla vielä tuntuman hakemista, mutta terveenä pysyessään Sandell tulee nousemaan kauden aikana Liigan eliittiin. Viime kaudella maaliennätyksensä murskanneella Tapio Laaksolla on nyt paljon paineita niskassaan. Joukkuetta kentällä ja kopissa johtava sekä hyvin molempiin suuntiin pelaava Laakso onkin yksi tärkeimmistä palasista Ilveksen joukkueessa. 34-vuotias Joonas Vihko on harjoituspeleissä näyttänyt, että luistelunopeus ei ole kadonnut mihinkään. Vauhdilla usein tekopaikkoihin pääsevältä Vihkolta odotetaan nyt tehoja Ilveksen ykkösketjussa.
Kakkosketju muodostuu kahden väkkärän ja Antti Tyrväisen ympärille. Äärimmäisen nopea nuorukainen Aleksi Mustonen kiitää sentterinä ja on kiekon vauhtiin saadessaan mahdoton pysäyttää sallituin keinoin. Mustosen laidalla väkkärämäinen Teemu Rautiainen on jälleen valmis uuteen tasonnostoon. Antti Tyrväinen ei ota ainuttakaan taka-askelta, taklaa, ärsyttää ja puolustaa omiaan viimeiseen asti. Ei olekaan ihme, että Tyrväinen nousi viime keväänä yhdeksi Ilves-kannattajien kovimmista suosikeista.
Maalivahti Hannu Toivonen tulee olemaan yksi Ilveksen avainpelaajista alkavalla kaudella. Kolmessa harjoituspelissä pelannut Toivonen näytti osaamistaan ja oli vaikeilla hetkillä joukkueen tuki ja turva. Jokainen Toivosen pelaama ottelu päättyi Ilveksen voittoon.
Puolustuspäässä Ilveksen avainpelaajiin tulee lukeutumaan muun muassa Blake Kessel. Kessel on positiivinen persoona ja pystyy kentällä tasapainoiseen suorittamiseen jokaisella osa-alueella. Uusista nimistä Jyri Niemi tuo jämäkkyyttä Ilves-puolustukseen ja Veli-Matti Vittasmäki on pelannut rauhallisen varmasti. Vanhoista tutuista nyt terveenä pysyneeltä Jarkko Näppilältä voi odottaa hyvää kautta.
Kauden avausta vaikea ennustaa
Viime vuosien kestomenestyjä Tappara lähtee illan otteluun ennakkosuosikkina. Joukkueet kohtasivat kertaalleen elokuussa Tampere cupin ottelussa, jossa Ilves oli vahvempi lukemin 3-2. Sillä pelillä ei kuitenkaan ole enää mitään painoarvoa, kun lähdetään taistelemaan pisteistä.
Tappara on viime vuosina aloittanut kaudet yskähdellen, mutta tiivistänyt peliään kauden mittaan. Paikallispelit ovat kuitenkin edelleen oma maailmansa, ja varsinkin alkukaudesta niissä voi sattua mitä tahansa. Joukkueiden latautumistaso on yksi avaintekijöistä. Ylilyöntiin on mahdollisuus, mutta toisaalta intoa ei voi liikaa kahliakaan.
Ilveksen leirissä on keskitytty omaan tekemiseen, ja tänään nähdään sen taso suhteessa vastustajaan. Se kumpi joukkue pystyy pitämään pakettinsa kasassa koko ottelun ajan ja on terävänä erikoistilanteissa, tulee todennäköisesti voittamaan.
Tuomas Tuokkola: Pirun hienoa kun pelit alkaa!
Ilves harjoitteli torstaina Hakametsän kakkoshallissa, sillä päähallissa kiinniteltiin mainoksia Liigan avausta varten. Ilves veti napakat ja keskittyneet harjoitukset, jonka jälkeen kisailtiin lämärikisassa ja rangaistuslaukauksissa. Päävalmentaja Tuomas Tuokkola odotteli auringonpaisteessa hyvin ja odottavaisin mielin perjantaista Liiga-avausta.
– Hyvin miettein tässä mennään. Valmistautumisjakso on aina hienoa aikaa ja siinä hiotaan sitä joukkuetta yhteen. Mutta nyt se totaalinen hitsaaminen vasta alkaa, kun päästään peleihin kiinni. Se on hienoa, että pelit vihdoin alkavat – ja me ollaan valmiita siihen, Tuokkola vakuutti.
Harjoituspeleistä on kerätty tärkeää oppia tulevaa varten. Ilveksen peli on hioutunut paremmaksi, mutta Tuokkola muistuttaa, että matka on vasta alussa.
– Meillä oli siinä pari vaikeampaa peliä aluksi, mutta viime aikoina paketti on tiivistynyt. Ollaan haettu sitä formua, miten me halutaan pelata, ja nyt ollaan sitä löydettykin. Mutta kuten sanoin, nyt se hiominen vasta alkaa.
– Nyt päästään ensimmäistä kertaa pelaamaan tosissaan ja nähdään miten Tappara pelaa. Mutta meille edelleen on tärkeintä se oma peli ja miten me sitä pelataan. Miten me pystytään rytmittämään sitä peliä ja olemaan siinä kiinni. Perjantain pelistä saadaan taas valtavasti työkaluja siihen, mihin suuntaan tätä kautta viedään. Pirun hienoa, kun pelit alkaa!
Tappara-pelin avainasiaksi Tuokkola nostaa kärsivällisyyden.
– Isot asiat ovat meidän pelin päättäväisyys ja kärsivällisyys. Minä haluan, että me ollaan aktiivisia ja rytmitetään peliä kiekolla. Tyhmä ei saa olla ja pitää pystyä olemaan kärsivällinen ja kurinalainen. Maalipaikan ja maalin eteen on tehtävä iso työ. Haluan, että me taklataan ja ollaan aktiivinen osallistuja koko ajan pelissä. Silloin se tarjoaa yleisölle ja meille itselle onnistumisia, luottavainen valmentaja ennakoi.
Jyri Niemi: Hieno ilta tulossa
Myös puolustaja Jyri Niemi odottaa kauden avausta vesi kielellä. Viime tammikuussa edellisen kerran tosipeleissä pelannut Niemi odottaa hienoa iltaa.
– Henkilökohtaisesti tulee kohta kahdeksan kuukautta siitä, kun viimeksi on päässyt pelaamaan tosipelejä. Nyt kun kiekko tippuu jäähän ja aletaan jakaa taas pisteitä, niin siinä on aikamoinen homma, että pystyy rauhoittumaan ja keskittymään peliin. Hieno ilta tulossa. Halli täynnä ja Tappara vastassa.
Tappara lähtee illan peliin ennakkosuosikkina, mutta Ilves ei aio myydä nahkaansa helpolla.
– Se on ihan päivänselvää, että Tappara lähtee viime kauden finalistina ennakkosuosikkina peliin. Me lähdetään haastamaan ja pelaamaan sitä meidän omaa peliä. Sitten kun on 60 minuuttia pelattu, niin kurkataan taululle ja katsotaan paljonko saatiin pisteitä, Niemi linjaa.
Ilves lähtee hakemaan voittoa tutuilla vahvuuksillaan. Puolustaja Niemi korostaa kiekollista huolellisuutta.
– Kyllä meidän vahvuus on liike. Niillä on suhteellisen isokokoinen puolustus, joka ei välttämättä liiku niin hyvin. Meillä kun mustoset ja rautiaiset pääsevät sinne pyörimään, niin hyvä tulee.
– Tärkeä asia on, että ei menetellä kiekkoja keskialueella. Vastustaja on hyvä kääntämään peliä siinä. Pitää vain olla huolellinen kentän jokaisella osa-alueella, Niemi painottaa.