Timo Koistisen kuvaraportti
Ruutu.fi Huippuhetket: Ilves-Tappara 15.11.2013
Ilves kärsi niukan 1-2-tappion Tapparalle.
Ilves sai otteluun hyvän alun, kun se pääsi ylivoimalle Pekka Jormakan jäähyn seurauksena vain parin minuutin pelin jälkeen. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja peliä jatkettiin tasakentällisin. Ajassa 6.20 tupsukorvien alivoima joutui illan aikana ensimmäistä kertaa testiin, kun Tommi Kivistö sai jäähyn koukkaamisesta. Alivoima toimi vahvasti, eikä Tappara löytänyt aseita ohittaa Ilves-maalilla torjunutta Ville Kolppasta.
Erän loppupuolisko oli rikkonainen. Ilves joutui toistamiseen alivoimalle ajassa 11.06 Tommi Välimaan jouduttua jäähylle estämisestä. Petolauma säästyi kuitenkin takaiskuilta. Ajassa 17.36 Tappara-kapteeni Ville Nieminen sai maalinedustilanteen päätteeksi 2+10 minuutin rangaistuksen. Ilves ei kuitenkaan ehtinyt hyödyntää ylivoimaansa, kun jäähyaitioon komennettiin jo Daniel Corso estämisestä. Pian Corson jäähyn jälkeen Olli Palola pääsi puolittaiseen läpiajoon. Tilanteesta ei syntynyt maalia, mutta Turo Asplund sai sen sijaan kaksiminuuttisen huitomisesta estettyään Palolan maalintekoaikeet. Erän lopussa Ilves pelasi näin ollen parikymmentä sekuntia kahden miehen alivoimaa, mutta vierasjoukkue ei pystynyt hyödyntämään erikoistilannetta.
Tappara siirtyy johtoon
Ilves aloitti toisen erän kolmella viittä vastaan edellisen erän lopulla tulleiden jäähyjen takia. Pian Daniel Corson päästyä kentälle Ilves sai kuitenkin uuden jäähyn, kun kentällä oli yhtä aikaa liian monta Ilves-pelaajaa. Tappara oli edelleen aseeton ylivoimalla, eikä pystynyt ohittamaan Kolppasta. Ajassa 25.22 Jan-Mikael Järvinen sai kaksiminuuttisen estettyään Michael Kerästä iskemästä kiekkoa maaliin avopaikasta. Ilves-ylivoima ei kuitenkaan lähtenyt pyörimään toivotusti ja peli säilyi edelleen 0-0:ssa.
Ajassa 30.59 Ilveksen Mikke Levolle tuomittiin kaksiminuuttinen poikittaisesta mailasta. Tappara pääsi heti ylivoimansa alussa kaksi kertaa lähelle maalia, mutta Ilveksen alivoimamiehistö siivosi maalin edessä pyörineet kiekot kauemmas. Kolmas yritys tuotti kuitenkin tulosta, kun Pekka Jormakka iski Tappara 0-1-johtoon. Pian avausmaalin jälkeen Ilvesmiehistö rakensi hyvän paikan hyökkäyspäädyssä, mutta lopputuloksena oli kuitenkin ainoastaan Tappara-jäähy, jonka aikana kotijoukkue ei pystynyt tasoittamaan puntteja. Erätauolle mentiin näin Tapparan 0-1-vierasjohdossa.
Ilveksen kiri ei riitä
Kolmannessa erässä Ilves tuli lujaa päälle heti alusta alkaen. Ajassa 42.40 Jan Tabacek sai kahden minuutin rangaistuksen huitomisesta hyvän Ilves-pyörityksen päätteeksi. Tupsukorvien ylivoima oli kuitenkin edelleen heikkoa, ja kiekon tuominen hyökkäysalueelle tuotti ongelmia. Joukkueiden tultua täysilukuisiksi Ilves oli jälleen paremmin pelissä mukana. Hyvä rynnistys päättyi kuitenkin ajassa 47.38 tuomittuun Jarkko Näppilän jäähyyn. Petolauma pelasi kuitenkin mainion alivoiman, eikä Tappara päässyt enää uudelleen rokottamaan ylivoimalla.
Ilves taisteli tasoihin ajassa 53.34, kun Jiri Veistola taisteli kiekon itselleen kulmauksessa ja heitti maalille, mistä Kai Kantola iski kiekon verkkoon ja räjäytti Ilves-fanit huutoon. Riemua ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Kristian Kuusela pääsi siirtämän vieraat uudelleen johtoon ajassa 56.19, kun Ville Nieminen onnistui karvaamaan kiekon Ilves-pelurilta hyökkäyssinisen tuntumassa. Ilves haki tasoitusta vielä ilman maalivahtia pari minuuttia ennen loppua, mutta kiri ei riittänyt ja Ilves-miehistö jäi näin pisteittä.
OTTELUN RATKAISUT:
Ottelu säilyi loppuun asti jännittävänä. Tappara oli hivenen ahnaampi maalipaikoissa rokottaen Ilvestä kerran ylivoimalla ja iskemällä voittomaalin Ilves-pelaajan menetettyä kiekon omalla alueella.
ILVEKSEN PARHAAT:
Ville Kolppanen vakuutti jälleen otteillaan Ilves-maalilla. Kolppanen venyi kiekon tielle 30 kertaa ja oli Ilveksen paras pelaaja.
Kolmosketjuksi nostettu Pesonen-Kangasniemi-Korhonen pelasi tänään hyvin.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Maalivahtipeli ja alivoima.
– Ylivoima yskähtelee pahasti.
– Kiekko pitäisi saada toimitettua useammin maalille.
ERIKOISTA:
Vasta 16-vuotias hyökkääjä Roope Hintz debytoi tänään liigatasolla ykkösketjun keskellä.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves pelaa seuraavan kerran jo huomenna, kun joukkue matkustaa Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Ottelu alkaa kello 17.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Tuomas Tuokkola
– Mielestäni me maksetaan tällä hetkellä hintaa siitä, että me päästettiin pelistä ja työmäärästä irti ja sitä kautta pelinkulusta irti. Nyt me tehdään töitä sen eteen, että saataisiin taas pelistä kiinni. Tämä oli hyvä etappi siinä. Nyt pitää vaan jaksaa kärsivällisesti tehdä se työ.
– Roope sai hienon debyytin. Ei ole helppo rasti hypätä A:n sarjasta pelaamaan tuon tasaista vastustajaa kuin Tappara. Voidaan olla tyytyväisiä hänen suoritukseen. Roopesta tullaan kuuleen vielä.