Ilves isännöi keskiviikkona Hakametsässä Tapparaa kauden kolmannessa Tampereen herruuskamppailussa. Paikallisvääntö on samalla Stanley Cup -voittajien taisto, sillä jäällä nähdään peräti kolme kiekkomaailman himotuimman palkinnon saavuttanutta pelaajaa. Ilveksen tuorein NHL-vahvistus, Boston Bruinsin Daniel Paille, liittyy Max Talbotin ja kirvesrintojen Ville Niemisen seuraan Hakametsän jäällä nähtävien Stanley Cup -voittajien kerhossa.
Asetelmat
Ilves pelasi lauantaina sekavan, mutta tasaisen, vierasottelun Pelicansia vastaan ja sai kotimatkalle mukaansa yhden sarjapisteen kamppailun venyttyä voittomaalikisaan asti. Vaikka petolauma jäi toista kertaa perättäin maaleitta, oli esitys selvä parannus edellisillan KalPa-pelistä, jossa Ilves juuttui varsinkin avauserässä pahasti lähtötelineisiin. Maanantaina Jokereille hävinneellä Pelicansilla on nyt kaksi ottelua enemmän pelattuna kuin Ilveksellä ja viiden pisteen etumatka.
Kovassa vireessä oleva Tappara nousi erinomaisen marraskuunsa ansiosta sarjataulukon seitsemännelle sijalle, jolta se lähtee tavoittelemaan kauden kolmatta paikallispelivoittoaan. Kirvesrinnat ovat kasanneet komeat 17 pistettä kahdeksasta edellisestä ottelustaan, joista joukkue on hävinnyt vain yhden varsinaisella peliajalla. Alkukauden tahmeuden jälkeen Tapparan peli on lähtenyt toimimaan kaudenalusodotusten mukaisesti. Joukkue luottaa tiukkaan pelikuriin, tiiviiseen viisikkopuolustukseen ja harkittuun kiekkokontrolliin.
Edelliset kohtaamiset
28.9.2012 Tappara – Ilves 4-2 (2-0, 1-2, 1-0)
– Hyvin taistellut Ilves nousi kahdesti kahden maalin tappioasemasta maalin päähän, mutta ei lopulta saanut etsikkoaikojaan hyödynnettyä, vaan Tapparan ote piti loppuun saakka. Ottelun hahmo oli tehot 1+1 merkkauttanut Aleksander Barkov, joka katkaisi petolauman hyvän otteen 4-2-osumallaan päätöserän puolivälissä. Ilveksen maaleista vastasivat Villet Korhonen ja Koistinen.
14.9.2012 Ilves – Tappara 1-7 (0-1, 0-4, 1-2)
– Ilves oli kauden avausottelussa hieman paremmin pelissä mukana kuin loppunumerot kertovat, mutta jäi terävyydessä ja maalineduspelaamisessa selvästi jälkeen. Lukuisat helpot virheet avasivat kirvesrinnoille tukuittain tekopaikkoja. Tupsukorvien ainokaisen iski Michael Keränen päätöserässä. Tapparan Ville Nieminen herkutteli tehot 2+2.
Kuumat pelaajat
Ilves esittelee keskiviikkoiltana kotiyleisölleen tuoreimman NHL-apunsa, Boston Bruinsin salamannopean kanadalaishyökkääjän, Daniel Paillen. Ennakkotietojen mukaan kauden 2010-11 Stanley Cup -voittaja istutetaan samaan ketjuun maanmiehensä, vuonna 2009 Stanley Cupia juhlineen Max Talbotin, ja amerikansuomalaisen Kai Kantolan kanssa. Ruotsin maajoukkueeseen Venäjän EHT-turnaukseen kutsuttu Tampa Bay Lightningin maalivahti Anders Lindbäck jatkoi loistavia otteitaan Ilveksen maalin suulla Lahdessa. Yli sata NHL-ottelua pelannut puolustaja Ville Koistinen iski voittomaalikisassa kolmesti limpun Pelicansin rysään.
Tapparan teinisensaatio Aleksander Barkov on tehoillut alkukauden piste per peli -tahtiin. Sentterilupauksella on kasassa 14 osumaa ja 14 maalisyöttöä 28 ottelusta, kun samassa ketjussa vääntävän Ville Niemisen tilillä on piste ja ottelu vähemmän. Colorado Avalanchen paidassa Stanley Cupin voittoa vuonna 2001 juhlinut Nieminen on tehnyt 11 maalia ja pohjustanut 16 täysosumaa. Kirvesrintojen puolustajista eniten peliaikaa, yli 24 minuuttia ottelua kohden, on kerännyt Teemu Aalto, joka on kerännyt 17 (5+12) tehopinnaa. Ykkösmaalivahdiksi nousseen Juha Metsolan torjuntaprosentti on mainio 91,74.
Arvio
Ilves lähtee kauden kolmanteen Tampereen herruuskamppailuun selvästä altavastaajan asemasta, sillä petolauman tuskaillessa perusasioiden kuntoon saamisessa ovat kirvesrinnat löytäneet voitosta toiseen kuljettavan pelivarmuuden ja itseluottamuksen. Paikallispelit ovat kuitenkin edelleen pitkälti henkimaailman taistoja, joissa on viime vuosinakin usein nähty ennakkosuosikin sortuvan paremmin keskittyneen haastajan edessä.
Keskiviikon kamppailu on ehkä ainutlaatuinen tilaisuus nähdä samaan aikaan kolme Stanley Cup -voittajaa jäällä tamperelaisjoukkueiden peliasuissa, mikä luo iltaan aivan erityisen vireen. Ottelun tärkeyttä Ilvekselle on lähes mahdotonta ylikorostaa. Petolauma kaipaa kipeästi kolmen pisteen potteja, ja henkisesti paikallispelivoitto on aina jaossa olevia sarjapisteitä suurempi asia. Ilves tarvitsee taas uskollisilta kannattajiltaan mahdollisimman paljon tukea, joten eiköhän mennä oikein isolla porukalla huutamaan naapuri kumoon!