Kauan odotettu tapahtuma on vihdoin täällä. Tampereen Sorsapuiston kentällä järjestettävän Ulkojäät 2016 -tapahtuman ensimmäisessä ottelussa kohtaavat tänään Ilves ja Tappara.
Asetelmat
Ilves lähtee perjantai-illan otteluun sarjataulukon yhdenneltätoista sijalta. Tupsukorvien tilille on kertynyt 29 ottelusta 12 voittoa ja 37 sarjapistettä. Joulukuun viidestä ottelustaan joukkue on voittanut kaksi, kun Kärpät ja KalPa kaatuivat vieraissa. Ilveksen vierasotteluiden saldo onkin ollut tällä kaudella kotiotteluiden vastaavaa parempi. Kolmestatoista kotiottelusta voittoja on kertynyt vain neljä ja pisteitä neljätoista, kun taas kuudentoista vierasottelun saldo, kahdeksan voittoa ja 23 pistettä, on Liigan kuudenneksi paras. Nähtäväksi jää, tuoko bussimatka Hakametsän jäähallilta Sorsapuiston kentälle yhtä hyvän pelivireen. Varmaa kuitenkin on, että ottelu ja tapahtuman puitteet sytyttyvät joka ikisen pelaajan.
Tappara on kerännyt 29 ottelustaan 22 voittoa ja 64 pistettä, jotka oikeuttavat sarjan kärkisijaan. Kirvesrinnat ovat tehneet liigajoukkueista eniten maaleja ja päästäneet kolmanneksi vähiten, eikä joukkue ole hävinnyt tällä kaudella kertaakaan kahta peliä peräkkäin. Marraskuun 29. päivä Tappara joutui nöyrtymään Hakametsässä Jukureille, mutta sen jälkeen sinioranssit ovat voittaneet neljä viimeisintä otteluaan.
Ilveksen ylivoimapelaaminen on toiminut 19,78 prosentin tehokkuudella. Lukema on Liigan kuudenneksi paras. Alivoimaprosentti 79,82 on sarjan neljänneksi heikoin, mutta huomionarvoista on se, että Ilves ei ole päästänyt kahdeksassa edellisessä ottelussaan yhtään ylivoimamaalia. Alivoimaminuutit yhteenlaskettuna joukkue on pelannut kyseisen jakson aikana yli tunnin, eli yli yhden ottelun verran, alivoimalla päästämättä maalia. Tapparan ylivoimaprosentti 30,10 on sarjan paras ja alivoimaprosentti 81,82 sen keskitasoa.
Edelliset kohtaamiset
Kauden kaksi ensimmäistä paikallispeliä kääntyivät niukasti Tapparan eduksi, vaikka Ilves johti kumpaakin ottelua toisen erän jälkeen. Syyskuun 17. päivä pelatussa ottelussa kirvesrinnat osuivat päätöserässä kahdesti ylivoimalla ja loppulukemat 2-4 syntyivät Ilveksen haettua tasoitusta ilman maalivahtia. Voittomaalin laukoi Teemu Nurmi ajassa 56.25.
Marraskuun 11. päivä pelatussa paikallispelissä Ilves karkasi toisen erän alussa kahdella peräkkäisellä maalilla jo 0-3-johtoon, mutta parin minuutin kuluttua Tappara kavensi 1-3:een. Ilveksen johto kaventui yhteen maaliin päätöserän puolivälissä, ja tasoitusosuma syntyi vain 30 sekuntia ennen erän loppua. Ottelu ratkesi jatkoajalla, kun Veli-Matti Savinainen iski loppulukemat 4-3.
Savinainen on tehnyt kahdessa ensimmäisessä paikallispelissä yhteistehot 3+2 ja maajoukkuekomennuksen vuoksi ulkojäiltä sivussa oleva Henrik Haapala 1+4. Ilveksen Aleksi Mustonen ja Tapparan Teemu Nurmi ovat merkkauttaneet tehot 1+3.
Edellisen kerran joukkueet kohtasivat ulkoilmaottelussa Ratinan stadionilla 14.12.2013, jolloin ottelun ainoan maalin teki Tapparan Pekka Saravo.
Kuumat pelaajat
Ilveksen kultakypärä on pysynyt viime ottelut Aleksi Mustosen päässä. Nopealiikkeinen hyökkääjä on tehnyt 29 ottelussa tehopisteet 6+11=17. Viime viikolla joukkue vahvistui kaudella 2013-14 Liigan parhaaksi pelaajaksi valitulla Michael Keräsellä. Joulukuun viidessä ottelussa tehokkaimmat Ilves-pelaajat ovat olleet Suomen alle 20-vuotiaiden MM-leirin vuoksi Ulkojäät-otteluista sivussa oleva Otto Koivula (0+4) ja kapteeni Tapio Laakso (1+2).
Nuoret puolustajat Olli Vainio ja Ville Järvinen avasivat viime viikolla maalitilinsä Liigassa ja Antti Lehtonen pelasi silloista sarjakärkeä KalPaa vastaan liigauransa ensimmäisen nollapelin. Lauantaina TPS:ää vastaan torjuntavuorossa ollut Hannu Toivonen esiintyi myös vahvasti torjuen 36 laukausta.
Tupsukorvat ovat saaneet viime aikoina hyviä uutisia myös sairastuvalta. Viime viikolla kokoonpanoon palasi kolme viikkoa sivussa ollut puolustaja Veli-Matti Vittasmäki, ja nyt hyökkäys vahvistuu lokakuun puolivälistä asti sivussa olleella hyökkääjä Teemu Rautiaisella. Rautiainen oli loukkaantuessaan Ilveksen kultakypärä tehtyään yhdeksässä ottelussa tehopisteet 5+6=11. Ilveksen riveistä puuttuu Otto Koivulan tavoin alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-leirillä oleva puolustaja Jarkko Parikka.
Tapparan kokoonpanosta ovat sivussa Suomen maajoukkueen mukana olevat hyökkääjät Henrik Haapala ja Jani Lajunen, alle 20-vuotiaiden MM-leirillä oleva hyökkääjä Joona Luoto, loukkaantuneena oleva puolustaja Valtteri Kemiläinen sekä sairastelun vuoksi sivussa oleva puolustaja Jere Rouhiainen. Poissaolojen myötä Tapparan kokoonpanoon nousevat muun muassa alkukauden Lempäälän Kisassa Mestistä pelannut hyökkääjä Anton Levtchi sekä 16-vuotias puolustaja Toni Utunen, josta tulee liigahistorian toinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja.
Kirvesrintojen kultakypärää kantaa Liigan pistepörssiä johtavan Henrik Haapalan poissa ollessa Veli-Matti Savinainen, joka on merkkauttanut 27 pelaamassaan ottelussa tehot 16+13=29. Tapparan neljässä joulukuun pelissä tehokkaimpana on häärinyt lokakuun lopussa Pelicansista Tapparaan siirtynyt Sebastian Repo, joka on merkkauttanut joulukuussa tehot 2+4. Repo on pelannut Tapparassa kaikkiaan 16 ottelua, joissa pisteitä on kertynyt 6+7=13. Tappara-maalivahti Dominik Hrachovina on torjunut joukkueelleen neljä peräkkäistä voittoa. Tänään kirvesrintojen maalin suulla nähdään vähemmän vastuuta saanut Teemu Lassila, jonka torjuntatilastot ovat kuitenkin aivan Liigan kärkipäätä.
Arvio
Ottelusta ei takuulla tule puuttumaan latausta. Perjantai-illan paikallispeli, Sorsapuiston ulkojääareena ja viisinumeroinen yleisömäärä luovat ottelulle mahtavat puitteet niin pelaajien kuin yleisönkin kannalta. Tappara kärsii tänään Ilvestä enemmän poissaoloista, mutta kirvesrinnat ovat silti ottelun ennakkosuosikki. Ilveksellä on kuitenkin hyvä paikka iskeä ja maksaa kauden aiemmista paikallispeleistä jääneitä kalavelkoja takaisin.
Ulkojäät 2016 -ottelut pitää kokea paikan päällä – osta liput illan Ilves-Tappara-paikallispeliin täältä!
Haastattelu: Michael Keränen odottaa Ulkojäitä innolla
Lue Ulkojäät 2016 -info täältä
Video: Ulkojäät 2016 – ”Tapahtuma ja kokemus, joka jää mieleen”