Ilves isännöi torstai-iltana Hakametsässa Oulun Kärppiä, jonka tuloskurssi on pitkän rämpimisen jälkeen ollut viime aikoina noususuhdanteessa. Kallis ja nimekäs oululaisyhdistelmä saapuu Tampereelle varmasti täysi pistepotti mielessään, mutta tappioputkensa katkaisemista halajava petolauma taistelee takuulla kynsin ja hampain voitosta.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet ottivat toisistaan mittaa lokakuun puolivälissä Kärppien kotikaukalossa. Ilves tuli otteluun erittäin vahvasti, eikä hätkähtänyt Kärppä-pakki Mikko Lehtosen ylivoimalla tykittämää avausmaalia, vaan vei Tommi Välimaan ja Pasi Määttäsen osumilla avauserän nimiinsä lukemin 1-2. Toisessa erässä tupsukorvat sortuivat kuitenkin jäähyilyyn, ja Lehtonen pääsi tinttaamaan tasoituksen kahden miehen ylivoimalla. Juho Keränen vei Kärpät johtoon päätöserän alussa ja katkaisi Ilveksen kovan painostuksen ottelun lopussa viimeistelemällä 4-2 -loppunumerot tyhjään maaliin.
Mielenkiintoista
* Tuloksellisesti synkän marraskuun pelannut Ilves on jäänyt pisteittä kolmessa edellisessä ottelussaan. Voitottomia pelejä on alla jo viisi. Kärpät puolestaan on voittanut nyt peräkkäin kaksi kamppailua, joita ennen se pelasi seitsemän ottelun jakson saaden siltä vain yhden voiton.
* Kesken kauden Kärppien luotsiksi siirtyneen Hannu Aravirran pitkä ja menestyksekäs valmennusura alkoi nimenomaan Kärpistä, joten paluu Ouluun on miehelle eräänlainen ympyrän sulkeutuminen.
* Paperilla hurjalla hyökkäyskalustolla operoivan oululaisryhmän tehottomuudesta tällä kaudella kertoo paljon se, että joukkueen paras pistemies, tshekki Kamil Kreps, on liigan pistepörssissä sijalla 39. Joukkueena Kärpät on tehnyt 14 maalia vähemmän kuin Ilves.
Kuumat pelaajat
Petolauman kultakypärä Jesse Niinimäki nousee otteluennakosta toiseen esiin joukkueen kuumia pelaajia nimettäessä. Jesse on ollut tekijänä tai syöttäjänä viidessä Ilveksen viimeisistä kahdeksasta maalista. Puolustajista Niko Peltola urakoi tiistain Pelicans-tappiossa yli 25 minuuttia tehokasta peliaikaa, selvitti urakkansa yhdellä miinuksella ja merkkautti tililleen kuusi laukausta maalia kohti.
Ilves-yleisölle tuttu tshekkitaituri Petr Tenkrat iski osuman Kärppien molemmissa voittopeleissä satakuntalaisjoukkueita vastaan. Juonikas Kristian Kuusela on viime kierroksilla kunnostautunut maalien syöttelijänä. Myös kultakypärä Kreps, kanadalainen Martin St. Pierre ja nuori Joonas Donskoi ovat nousseet tehoille. Joukkueen takalinjoilla suurin huomio kohdistuu SaiPasta kokeelle saapuneeseen maalivahti Ville Hostikkaan.
Odotettavissa
Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla tasapisteissä, joten Hakametsässä nähtäneen kiivas vääntö tärkeistä pisteistä. Kärpillä on parin makean voiton jäljiltä ehkä aavistus hyvänolontunnetta, kun tappioputkessa oleva Ilves puolestaan puristanee mailojaan hieman tavallista tiukemmin. Tupsukorvat kaipaavatkin otteisiinsa alkukaudella nähtyä rohkeutta ja rentoutta, joita on lähes mahdoton löytää muutoin kuin onnistumisten kautta. Taistelutahtoa Ilvekseltä ei tällä kaudella ole puuttunut, eikä puuttune torstainakaan.
Luvassa lienee vauhdikas kamppailu, jossa nuori, nälkäinen ja nopea Ilves lähtee tunteen ja taistelun kautta haastamaan kokenutta ja kallista kärppäyhdistelmää. Tupsukorvilla on potentiaalia tehdä Kärppien puolustajien illasta viluinen. Joko maalihanat taas aukeavat muutaman tukkoisemman pelin jälkeen?