Ilves isännöi tiistaina Hakametsässä Lahden Pelicansia, joka kaipaa kipeästi pisteitä noustakseen sarjataulukon viimeiseltä sijalta eli karsijan paikalta. Ottelu on tärkeä myös petolaumalle, jonka etumatka takaa-ajajiinsa on viikonlopun tulosten jäljiltä enää äärimmäisen niukka. Panosta ei siis puutu kummaltakaan joukkueelta, joten luvassa on kiivas vääntö voitosta.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet ovat mitelleet voimiaan tällä kaudella kolmesti. Ensimmäisen, syyskuussa pelatun, yhteenoton vei Hakametsässä nimiinsä Ilves lukemin 3-2. Marraskuun lopussa Pelicans puolestaan tyrmäsi tupsukorvat Lahdessa maalein 5-1. Tammikuussa oli vierasvoiton vuoro, kun Ilves kävi hakemassa pisteet hyppyrimäkien kupeesta 3-2-numeroin. Petolauman maalintekijöinä voitto-ottelussa kunnostautuivat puolustaja Ryan Glenn, joka viimeisteli kaksi osumaa, ja nuori sentteri Matias Myttynen.
Mielenkiintoista
* Joukkueiden välinen piste-ero on 24 pinnaa Ilveksen hyväksi. Se on täsmälleen yhtä paljon kuin Pelicans saisi loppukaudella kasaan voittamalla kaikki ottelunsa varsinaisella peliajalla. Ilves on siis yhden pisteen päässä matemaattisestikin varmasta liigakarsinnan välttämisestä.
Kuumat pelaajat
Kapteeni Pasi Määttäsen johtama Ilveksen kolmosketju oli erinomaisessa vireessä perjantaina, kun joukkue taisteli arvokkaan pisteen tuliaisiksi Espoosta. Määttäsen, Ville Korhosen ja Matias Soinnun muodostama yhdistelmä taituroi kaksi komeaa osumaa ja juoksutti Blues-pakkeja taitavalla kiekonsiirtelyllään. Takalinjoilla Ryan Glenn on pelannut tehokkaasti viime aikoina ja urakoinut suuria minuuttimääriä.
Kaksi edellistä otteluaan yhteismaalein 3-13 hävinnyt Pelicans peluutti näissä kamppailussa kolmea eri maalivahtia. Nähtäväksi jää, kuka kolmikosta Niko Hovinen, Joonas Kuusela ja Jarno Laitinen saa torjuntavuoron tiistaina Hakametsässä. Pussinokkien hyökkääjistä tehokkaimpia ovat viime kierroksilla olleet kokenut amerikkalainen Mike York ja Jyväskylästä Lahteen palannut Vili Sopanen.
Sanottua
”Meillä on alla pari ihan hyvää peliä, joista kuitenkin on jäänyt käteen vain yksi piste. Kun saadaan sama liike kuin Bluesia vastaan, niin ollaan vahvoilla. Ikinä ennen en ole Pelicansia kohdannut, joten on vaikea arvioida heidän joukkuettaan. Tärkeistä pisteistä kuitenkin pelataan molempien kannalta.”
– Matias Sointu, Ilves
Odotettavissa
Ilves on selvähkö ennakkosuosikki, mutta joukkueen loukkaantumistilanne saattaa syödä iskukykyä hyökkäyskaluston terävimmästä kärjestä ja tasoittaa näin puntteja. Pelillisesti petolauma on ollut koko kauden ajan pykälän tai kaksi parempi kuin illan vastustajansa, mutta Pelicansin riveissä on taitavia yksilöitä, jotka pystyvät ratkaisemaan kamppailuja pelihuumorinsa ollessa kohdallaan. Ilveksen aseet tiistainakin ovat jo tuttuun tapaan liike ja työnteko. Mikäli tupsukorvien luistin kulkee, joutuu vierailija ahtaalle.