Nelosen Ruutu.fi-palvelun videokooste ottelusta.
Neljä edellistä otteluaan hävinnyt Ilves palasi voittokantaan, kun Pelicans kaatui Lahdessa lukemin 1-2. Voiton takuumiehenä toimi 40 kertaa ottelussa torjunut Ville Kolppanen.
Ottelun alku mentiin kotijoukkueen hallinnassa. Ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin ajassa 1.45, kun Jarkko Näppilä sai kahden minuutin rangaistuksen kampituksesta. Pelicans sai ylivoiman aikana kiekon kertaalleen maaliin, mutta peli oli vihelletty hetkeä aiemmin poikki ja lukemat säilyivät maalittomina.
Myös toinen tilastomerkintä oli Ilveksen rangaistus. Radek Smolenak karkasi maalintekopaikkaan ja Tommi Kivistön oli pakko koukata itselleen rangaistus. Ilves pelasi kuitenkin vahvan alivoiman, eikä vastustaja päässyt maalintekopaikoille.
Erän puolivälin jälkeen Ilves pääsi paremmin peliin mukaan ja pystyi luomaan muutaman hyvän hyökkäyksen. Pelicans maalivahti Jere Myllyniemi kamppasi Michael Keräsen kumoon ajassa 13.02 ja Ilves pääsi yrittämään ylivoimalla. Ylivoima ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla ja vaarallisille tekopaikolle vierailijat eivät päässeet.
Erän lopussa Pelicans sai aikaan vielä muutaman vahvan pyörityksen Ilveksen päätyyn, mutta 13 kertaa erässä torjunut Ville Kolppanen selvitti tilanteet. Ilveskään ei maalinteossa onnistunut ja erätauolle lähdettiin lukemissa 0-0.
Hölli ohjaa Ilveksen johtoon
Pelicans oli toisen erän avauspuolikkaalla hallitsevampi osapuoli ja Ilves oli vaikeuksissa. Loistavan erän pelannut Ville Kolppanen piti kuitenkin vierailijat mukana pelissä. Erän komein torjunta nähtiin, kun Miikka Männikkö pääsi yrittämään maalintekoa vapaasti takatolpalta, mutta Kolppanen venytti varusteensa upeasti kiekon tielle.
Ilves pääsi peliin mukaan, kun Radek Smolenak koukki hyvän nousun hyökkäyspäähän tehneen Atte Pentikäisen kumoon. Ylivoimalla paras paikka tuli Mikko Kukkoselle, joka ei kuitenkaan maalinteossa onnistunut.
Jäähyn jälkeen Ilves kuitenkin onnistui. Martti Järventie pelasi kiekon Tommi Kivistölle. Kivistö laukoi kiekon kohti maalia ja mailansa väliin saanut Antti Hölli ohjasi kiekon maaliin ajassa 34.22. Maalin jälkeisessä vaihdossa Pekka Saarenheimo karkasi läpiajoon, mutta Ville Kolppanen kesti. Saarenheimo koukki samassa vaihdossa itselleen vielä rangaistuksen. Ilveksen ylivoimaa ehti kulua reilut puoli minuuttia, kun puntit tasoittuivat Daniel Corson saadessa jäähyn huitomisesta.
Ilves hallitsi erän loppuhetkiä, mutta lisäosumia ei kumpikaan joukkue enää tehnyt ja erätauolle lähdettiin Ilveksen johtolukemissa 0-1.
Asplund iskee sinetin
Pelicans hallitsi kolmatta erää. Ilves sinnitteli kuitenkin Ville Kolppasen johdolla pitkään ilman takaiskuja. Ajassa 53.21 Pelicansin Juha Leimu onnistui kuitenkin maalinedushässäkän jälkeen tasoittamaan lukemiksi 1-1.
Ilves ei kuitenkaan häkeltynyt tasoituksesta, vaan siirtyi uudelleen johtoon ajassa 56.02. Michael Keränen taituroi hienolla syötöllä tekopaikan Turo Asplundille, joka tulitti hienolla laukauksella kiekon maaliin muuttaen lukemiksi 1-2. Lisämaaleja ei enää nähty ja Ilves raapi arvokkaat kolme pistettä matkaansa Tampereelle.
OTTELUN RATKAISUT:
Pelicans hallitsi ottelua, mutta Ilves taisteli sitkeästi viidellä puolustajalla. Ville Kolppanen Ilves-maalilla oli ilmiömäinen.
ILVEKSEN PARHAAT:
Ville Kolppanen torjui kaiken mahdollisen ja muutaman mahdottoman. Antti Kangasniemi taisteli läpi ottelun vahvasti.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Maalivahtipeli
+ Alivoimapeli
– Ilveksellä oli vaikeuksia päästä liikkeelle Pelicansin kovan painostuksen alta.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves kohtaa huomenna Jokerit Hakametsässä.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Tuomas Tuokkola:
– Ensimmäisessä erässä näkyi, että ollaan tappioita alla. Pelirohkeus vähän puuttui. Ollaan tyytyväisiä, että saatiin pisteet ja orastava tappioputki poikki.