Runkosarjan loppuratkaisut lähestyvät ja kamppailu pudotuspelipaikoista jatkuu kiivaana, kun Ilves saa vieraakseen perinteikkään TPS:n, jonka kaudesta on muodostunut kovien odotusten jälkeen melkoinen Via Dolorosa.
Asetelmat
Ilveksen kuluva viikko on ollut kaksijakoinen. Joukkue pelasi tiistaina tiiviin vierasottelun ja haki huipputärkeät pisteet Lappeenrannasta lukemin 2-4. Huomionarvoisesti osumista peräti kolme syntyi päätöserässä. Eilen Espoossa Bluesin vieraana Ilves ei päässyt peliin kiinni oikein missään vaiheessa ja Blues piti pisteet selkein 4-1 lukemin. Ilveksen osumasta vastasi Teemu Rautiainen.
TPS:n surullisen kauden yksi kuva on sekoilu valmennuksen kanssa. Kai Suikkasen tilalle tullut Miika Elomo sai potkut tiistaina, ja nyt joukkuetta valmentaa Jarno Pikkarainen. Pelaajiston tilannetta kuvastaa fakta siitä, että kuudesta parhaasta pistemiehestä peräti viisi on jättänyt TPS:n. TPS on pelannut todella tiukkoja otteluita viime aikoina. Edellisestä kuudesta ottelusta viisi on päättynyt maalin erolla suuntaan tai toiseen. Edellisen kerran TPS esiintyi kaukalossa tiistaina, jolloin se hävisi KalPalle Kuopiossa lukemin 2-1.
Runkosarjaa on jäljellä Ilveksen osalta yhdeksän kierrosta, ja panokset kovenevat peli peliltä. Jännitystä riittää varmasti viimeisille kierroksille asti, ja tänään pelataan huipputärkeistä pisteistä.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet kohtaavat tänään kauden neljännen ja viimeisen kerran. Marraskuun lopulla pelatussa kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Ilves kärsi tehottomuudesta, ja ottelu päättyi isäntäjoukkueen 3-0-voittoon. Itsenäisyyspäivän aattona Hakametsässä pelattiin pitkän kaavan mukaan. Tommi Välimaa vei Ilveksen johtoon hienon yksilösuorituksen jälkeen ottelun puolivälissä, mutta TPS nousi vielä rinnalle. Voittolaukauskilpailuun venyneen ottelun ratkaisivat lopulta maaleillaan Vojtech Polak ja Teemu Rautiainen sekä turkulaisten yritykset estänyt Joonas Korpisalo. Kauden kolmatta kohtaamista TPS hallitsi, mutta Ilves nousi hienoon 4-6 voittoon hattutempun iskeneen Ville Meskasen johdolla.
Kuumat pelaajat
Ilvekseen palannut mailataituri Jesse Niinimäki on aloittanut hyvin tutussa pelipaidassa. Vajaat 16 minuuttia ottelua kohden pelannut Niinimäki on esimmäisessä viidessä kamppailussaan kerännyt tehot 1+2. Ensiesiintymisensä Hakametsässä tekee tänään myös tuore vahvistus Blake Kessel, joka on ottanut paikkansa ykkösparista Tommi Kivistön rinnalla. Kahdella vierasottelulla alkanut Ilves-ura on kulkenut kelvollisesti, ja kun yhteisiä tapahtumia tulee lisää alle, on Kessel vahvistus joukkueelle.
TPS:n valopilkkuina ovat toimineet nuoret pelaajat. 19-vuotias maalivahti Aleksandar Georgijev on pelannut viime aikoina erinomaisesti. Yhdeksän pelatun ottelun torjuntaprosentti on hyvä 91,76. Turkulaisten ottaessa ensimmäisen voittonsa pitkään aikaan Ässiä vastaan pelasi nuori venäläinen nollapelin. Nuorten MM-kisoissa säväyttänyt isokokoinen hyökkääjä Mikko Rantanen on pelaamassa läpimurtokauttaan myös Liigassa. Parhaiden pistemiesten vaihdettua maisemaa kantaa 18-vuotias huippulupaus joukkueensa kultakypärää.
Arvio
Ilveksen otteet ovat ailahdelleet, ja edellisessä kotiottelussa nähtiin ruma mahalasku, jota joukkue ei varmasti halua toistaa uskollisten kannattajiensa edessä. Ilves tulleekin otteluun eilisestä sisuuntuneena. TPS on saanut totutella uusimman valmentajansa kanssa toisiinsa ja tulee varmasti paineettomassa tilassa haastamaan Ilveksen voitosta.
Maalivahtipelaaminen tulee olemaan isossa roolissa tänään, ja avausmaali saattaa näyttää suuntaa ottelun lopputulokselle. Ilves on lievä ennakkosuosikki otteluun lähdettäessä, mutta ilmaisia pisteitä ei ole luvassa.