Kauden toinen paikallispeli oli viihdyttävä, hyvävauhtinen ja kaksivaiheinen kamppailu. Ilves pääsi ensimmäisellä puoliskolla niskan päälle johdettuaan jo 0-3, mutta nopeasti kavennuksen iskenyt Tappara onnistui nousemaan päätöserässä tasoihin ja vei ottelun nimiinsä jatkoajalla lukemin 4-3.
Avausosuma kolmosketjun käsialaa
Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä tuli ajassa 3.31, kun Ilvekselle vihellettiin jäähy väärästä vaihdosta. Teemu Nurmi laukoi muutamaan otteeseen, mutta Hannu Toivonen jatkoi viime aikojen vahvaa virettään torjuen vedot varmasti. Aivan jäähyn lopussa Tapparan Henrik Haapalalle tuli myös paikka, mutta kiekko kimposi Ilves-puolustuksen kautta päätyverkkoihin.
Hetken kuluttua Ilveksen kakkosketjun Koivula-Meskanen-nuorisokaksikolta nähtiin väläytys. Koivula nosti hyökkäyksen rohkeasti oman maalin takaa ja avasi Meskaselle vauhtiin punaviivan yli. Meskanen nousi hyökkäysalueelle ja laukoi terävästi puolustajan jaloista, mutta Tapparan Teemu Lassila torjui.
Erän puolivälin paikkeilla paikkansa saivat Tapparan Sebastian Repo, Otto Rantakari ja Martin Roymark, mutta Hannu Toivonen oli aina tiellä. Ilvekselle puolestaan avautui kertaalleen ylivoimahyökkäys, mutta Tappara-puolustaja pelasi tilanteessa hyvin tilan pois, eikä laukausta lopulta saatu aikaan.
Ottelun avausmaali syntyi ajassa 15.12 ja asialla oli Ilveksen kolmosketju. Markku Flinck paineisti Tappara-puolustajaa päädyssä, jonka seurauksena Eemeli Suomi pääsi poimimaan irtokiekon. Suomi näki maalin eteen nousevan Markus Jokisen, lähetti kiekon tämän lapaan, ja Jokinen laukoi suoraan syötöstä Ilveksen johtoon. Erän loppu oli koko erän tapaan varsin tasaista ja tarkkaa pelaamista, eikä lisämaaleja nähty.
Kolme maalia nopeaan tahtiin
Tapparalle oli avautua toisen erän alkuun tekopaikka, mutta tilanne meni namutteluksi, ja Ilves pääsi tilanteeseen väliin. Ajassa 21.20 Ilves siirtyi 0-2-johtoon Ville Meskasen maalilla. Aleksi Mustonen laittoi kiekon vasemmalta laidalta maalille ja Meskanen ohjasi yhdellä kosketuksella sisään.
Vajaan kahden minuutin kuluttua Tapparan Otso Rantakari lähti jäähylle huitomisesta. Ylivoimaa ehti kulua vain viisi sekuntia, kunnes kiekko oli jälleen maalissa. Ville Meskanen laukoi vasemmalta laidalta, ja kiekko kimpoili sisään ajassa 23.16. 0-3-maali merkittiin ensin Meskaselle mutta korjattiin hetken kuluttua Ilves-kapteeni Tapio Laakson nimiin. Tappara vaihtoi maalin jälkeen Dominik Harchovinan tolppien väliin.
Tappara onnistui kaventamaan 1-3:een Arto Laatikaisen jäähyn aikana. Henrik Haapala laukoi oikealta laidalta, ja kiekko lipui Hannu Toivosen varusteiden kautta maaliviivan yli ajassa 25.55. Ensin vaikutti, että tuomari olisi jo ehtinyt viheltää pelin poikki ennen kuin kiekko ehti maaliviivan yli, mutta lopulta maali hyväksyttiin Ilveksen pienestä protestoinnista huolimatta.
Ottelu jatkoi hyvävauhtisena, ja paikkojakin nähtiin. Ilveksen Matias Sointu toi kiekon alueella ja jätti sen oikea-aikaisesti takaa nousevalla Marcus Fageruddille blokaten samalla yhden Tappara-pelaajan. Hrachovina onnistui kuitenkin torjumaan Fageruddin laukauksen. Painopiste vaihtui tilanteen jälkeen toiseen päätyyn, ja Hannu Toivonen torjui vielä saman vaihdon aikana kahdesti.
Paikkansa oli myös Tapparan Jere Karjalaisella ja Jere Rouhiaisella sekä Ilveksen Brett Bulmerilla ja Teemu Aallolla, mutta tulosta ei tullut. Erikseen on myös nostettava esiin Ilveksen kolmosketjun, Eemeli Suomi – Markku Flinck – Markus Jokinen, kova työnteko.
Pari minuuttia ennen erän päätöstä Ilveksen neljäs maali kävi lähellä. Ensin Brett Bulmer pelasi päädystä viivaan Veli-Matti Vittasmäelle, jonka laukauksen Hrachovina kuitenkin torjui. Seuranneesta aloituksesta Teemu Aalto latasi lämärinsä, mutta Ilves-kannattajien harmiksi kiekko kilahti vain tolppaan. Tappara loi myös painetta erän viimeisellä minuutilla, mutta Ilves selvitti tilanteet.
Johto ei pidä loppuun asti
Kolmannen erän kaava oli nähtävissä sen alusta asti. Tappara tuli päätöserään vahvalla paineella ja pääsi jo minuutin jälkeen ylivoimalle Aleksi Mustosen kampitusjäähyn myötä. Hannu Toivonen torjui jäähyn aikana niin Otso Rantakarin, Sebastian Revon kuin Henri Haapalankin vedon. Haapala oli jäähyn päättymisen jälkeen jälleen hyvässä paikassa, mutta Toivonen venytti toistamiseen patjan Tapparan kultakypärän matalan laukauksen tielle. Ilveskin pääsi ylivoimalle ajassa 46.39, mutta tulosta ei tullut Teemu Aallon ja Otto Koivulan yrityksistä huolimatta.
Kirvesrinnat nousivat maalin päähän ajassa 50.27. Tappara-kapteeni Jukka Peltola nousi hyökkäysalueelle ja ampui kiekon tarkasti ranteella takayläkulmaan muuttaen lukemat 2-3:een. Ilveksellä oli muutaman seuraavan minuutin aikana kaksi kahdella yhtä vastaan -hyökkäystä, mutta kumpaakaan ei onnistuttu hyödyntämään. Ilves joutui alivoimalle ajassa 54.05, mutta se selvitettiin hyvin. Noin kolme minuuttia ennen loppua kultakypärää kantanut Otto Koivula nousi hyökkäykseen, luki tilanteen oikein, hidasti peliä ja löysi toisesta aallosta mukaan tulevan Tapio Laakson, jonka hyvältä paikalta lähtenyt laukaus kuitenkin kimposi heittäytyvän Tappara-puolustajan kautta päätyverkkoihin.
Kun peliaikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia, ylitti Tapparan Jere Karjalainen siniviivan ja laukoi. Hannu Toivonen torjui pahan laukauksen, mutta aloitus jäi Ilveksen puolustuspäätyyn. Tappara käytti tässä välissä aikalisänsä ja otti kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Se tuotti lopulta tulosta, kun joukkue painoi kiekon väkisin Ilveksen maalille, ja Veli-Matti Savinainen iski reboundin ilmasta sisään ja pelin tasoihin 3-3:een ajassa 59.30.
Jatkoaika aaltoili päädystä päätyyn, mutta Tappara loi vaarallisemmat paikat. Hannu Toivonen torjui muun muassa Jukka Peltolan puolittaisestä läpiajosta lähettämän laukauksen upeasti räpylällä. Toisessa päädyssä Dominik Hrachovina sai patjansa Aleksi Mustosen laukauksen eteen. Ratkaisu syntyi lopulta ajassa 64.31. Tappara sai katkaistua Ilveksen purun siniviivalla, ja voittomaalin juonivat Henrik Haapala ja Veli-Matti Savinainen, joka sai iskeä poikittaissyötön sisään. Tappara vei viihdyttävän ottelun nimiinsä jatkoajan jälkeen maalein 4-3.
Ottelun ratkaisut:
Ilves nousi toisen erän alussa 0-3-johtoon, ja seuraava maali olisi luultavasti jo ratkaissut ottelun. Tappara kuitenkin kavensi nopeasti ja runnoi ottelun väkisin tasoihin päätöserässä Ilveksen hieman passivoiduttua. Ilveksellä oli kolmannessakin erässä paikkansa ratkaista ottelu, mutta hyvin taistellut nuori joukkue ei siinä tällä kerralla onnistunut. Jatkoajalla Tappara loi vaarallisimmat paikat ja otti lisäpisteen ottelun parhaana palkitun ja tehot 2+1 tehneen Veli-Matti Savinaisen maalilla.
Ilveksen parhaat:
Hannu Toivonen pelasi hyvän ottelun ja palkittiin ottelun toisena tähtenä. Ville Meskanen iski tehot 1+1 ja nousi takaisin Ilveksen sisäisen pistepörssin kärkeen. Markus Jokinen raatoi töitä esimerkillisesti tehden myös ottelun avausmaalin.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Peli-ilme oli tänäänkin taisteleva ja peli pysyi pääosin kasassa
+ Nuoret Ilves-kasvatit kantavat ansaitsemaansa vastuuta hienosti
(+/- Sarjakärjen kaataminen jäi 30 sekunnin päähän – pistetili karttui joka tapauksessa)
– Kolmen maalin johdon menettäminen kirpaisee taistelusta huolimatta
– Omissa kolmannen erän ratkaisupaikoissa ei onnistuttu
Seuraava ottelu:
Ottelut jatkuvat heti huomenna lauantaina, kun Ilveksen vieraaksi saapuu Mikkelin Jukurit. Lauantaina hallissa on luvassa paljon ohjelmaa myös lapsille. Lue lisää alla olevasta linkistä ja tule kannustamaan nuori ja taisteleva joukkue voittoon!
Osta liput Ilves-Jukurit-otteluun täältä | Lue lisää lauantain ohjelmasta