HPK ja Ilves kohtasivat Tapaninpäivänä Hämeenlinnassa. Ilves karkasi toisessa erässä kahden maalin johtoon, mutta HPK nousi tasoihin ja Ilveksen peli venyi jo neljännen kerran peräkkäin jatkoajalle. Sillä HPK oli terävämpi ja vei voiton lukemin 3-2. Näin Ilveksen saaliiksi kolmen pelin viikon avauskoitoksesta jäi yksi piste.
Vauhtia riittää avauserässä
Ensimmäisessä erässä ei peruuteltu, vaan molemmat joukkueet pyrkivät menemään vauhdilla päästä päähän. Liikettä molemmilla joukkueilla riittikin paikoin järkeä enemmän, mutta nähtiin erässä muutamia maalintekopaikkojakin. HPK sai luotua heti ensimmäisillä minuuteilla muutaman vaarallisen pyörityksen, mutta kiekot pomppivat ratkaisuhetkillä. Alkuminuuttien paras tekopaikka tuli Kerhon Juha Koivistolle, joka pääsi purjehtimaan laidalta maalintekosektoriin. Hannu Toivonen piti kuitenkin luukut kiinni.
Ilveksestä yrittämään pääsivät Aleksi Mustosen laukauksen ohjannut Michael Keränen, Ville Meskanen sekä kaksi kertaa maalin eteen samassa vaihdossa vapaaksi jäänyt Matias Sointu. Viihdyttävässä avauserässä molemmat maalivahdit torjuivat kuudesti, eikä kumpikaan joukkue saanut maalitiliään avattua.
D’Amigon tehohetki
Ensimmäisessä erässä ei nähty tilastomerkintöjä, mutta toisessa erässä niitä riitti. Erässä vihellettiin peräti kuusi kahden minuutin rangaistusta – kolme molemmille joukkueille. Ensimmäisenä jäähyllä kävi istumassa Tapio Laakso. HPK sai ylivoiman aikana järjestettyä pari tekopaikkaa, mutta huippuiskussa ollut Hannu Toivonen venyi kiekkojen tielle.
Laakson jäähyn jälkeen Ilves pääsi kolme kertaa putkeen ylivoimalle. Ensimmäinen ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta toisen rangaistuksen lopulla Ilves osui. Teemu Rautiainen ja Olli Vainio pelasivat kiekon viivaan Arto Laatikaiselle, jonka laukauksen ohjasi ajassa 28.45 verkkoon Jerry D’Amigo. Hetkeä myöhemmin HPK pelasi pitkään kuudella miehellä ja Ilves pääsi jälleen ylivoimalle. Tällä kertaa rangaistusta ehti kulua vain viisi sekuntia, ennen kuin kiekko oli Kerho-maalivahti Antti Karjalaisen selän takana. Aleksi Mustonen voitti hyökkäyspään aloituksen ja kaksikko Laatikainen-D’Amigo noudatti avausmaalista tuttua kaavaa – Laatikainen ampui ja D’Amigo ohjasi kiekon verkkoon. Ilves kahden maalin johtoon ajassa 30.01.
Erän jälkimmäistä kymmenminuuttista hallitsi kotijoukkue ja Ilves joutui rikkomaan kahdesti jäähyn arvoisesti. Toivonen piti pitkään nollaa hyvillä torjunnoillaan, mutta lopulta Oskari Mannisen suoraan syötöstä lähtenyt laukaus ohitti erässä 13 kertaa torjuneen Ilves-vahdin. HPK:n Jere Innalalla oli vielä erän lopussa loistava mahdollisuus tuoda kotijoukkue tasoihin, mutta Toivonen sai vielä taiottua patjansa kiekon tielle ja erätauolle lähdettiin lukemista 1-2.
Peli venyy jälleen jatkoajalle
Eemeli Suomen toisen erän lopulla saama rangaistus poikittaisesta mailasta jatkui reilun minuutin ajan myös kolmannen erän alkuun. Tällä kertaa kotijoukkue käytti mahdollisuutensa tehokkaasti, kun Philippe Cornet oli ensimmäisenä Mathias Porselandin siniviivalaukauksesta syntyneessä irtokiekossa – peli 2-2-ajassa 40.46.
HPK hallitsi kolmatta erää, jossa mentiin välillä pitkiä pätkiä ilman pelikatkoja. Ilvekselläkin muutama paikka oli, mutta enimmäkseen tamperelaiset joutuivat puolustamaan omaa maalia Kerhon onnistuessa luomaan pitkiä hyökkäyksiä Ilveksen puolustuspäätyyn. Lopulta peli venyi jatkoajalla. HPK hallitsi lisäaikaa ja sillä oli useampikin paikka ratkaista ottelu. Lopulta puolustaja Porseland onnistui tulittamaan kiekon ohi poikittaisliikkeeseen joutuneen Toivosen vieden kotijoukkueen 3-2-voittoon ajassa 64.45.
Ottelun ratkaisut:
HPK hallitsi hienoisesti ottelutapahtumia, mutta Ilvekselläkin oli saumansa. Kahden maalin johdon menettäminen sapettaa varmasti Ilvestä. Kolmannessa erässä HPK oli niskan päällä ja Ilves ei saanut pitkien puolustustaisteluiden jälkeen hyökkäyspeliään kunnolla käyntiin.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Joukkue oli heti alusta asti valmis peliin.
+ Ylivoima tuotti hyvin tulosta.
– Kahden maalin johdon ja kolmen pisteen menettäminen.
– Ilveksellä on vielä opeteltavaa voittavan jääkiekon pelaamisessa.
Ilveksen parhaat:
28 kertaa ottelussa torjunut Hannu Toivonen oli ottelun selvästi paras pelaaja. Konkari otti muutaman kauden parhaimmistoon kuuluvan torjunnan ja piti Ilvestä mukana vaikeilla hetkillä. Jerry D’Amigo sai tehtyä kaksi tärkeää osumaa ja muutenkin energinen laituri oli Ilveksen parhaimmistoa. Arto Laatikainen näytti, että siniviivakudin ei tarvi aina olla kummoinenkaan, kunhan sen saa lauottua ohi ensimmäisestä miehestä.
Erikoista:
HPK:n toinen osuma päätti putken, jonka aikana Ilves ei yhteentoista peliin päästänyt yhtään maalia ollessaan alivoimaisena. Tämän päivän peli oli Ilvekselle neljäs peräkkäinen jatkoajalle venynyt ottelu.
Seuraava ottelu:
Pelit jatkuvat heti keskiviikkona kun SaiPa saapuu vierailulle Hakametsään. Ottelu alkaa kello 18.30. Tervetuloa!