Ilves kohtaa perjantai-iltana SaiPan. Kotijoukkue SaiPa taistelee tosissaan pääsystä neljän parhaan joukkoon, kun taas vierailijat kaipaavat kipeästi lisää pisteitä säilyttääkseen pienen toivonkipinän pudotuspelipaikasta.
Tamperelaisvierailijat ovat sarjataulukossa sijalla 13. Matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan on tällä hetkellä 11 pistettä, mutta kymmenentenä olevalla Vaasan Sportilla on kaksi ottelua enemmän pelattuna kuin Ilveksellä. Kirittävää siis riittää, sillä tamperelaisilla on runkosarjaa jäljellä enää 12 ottelua, ja onkin hyvin mahdollista, ettei Ilves pysty etumatkaa kuromaan kiinni, mutta ammattilaisurheilussa keskittyminen tulee aina olla tässä hetkessä, joten parhaiten Ilves auttaa omaa tilannettaan yllättämällä SaiPan sen kotikaukalossaan. Ilves on pystynyt selättämään kaikista synkimmän jaksonsa ja on raapinut pisteitä neljästä pelistä viimeisen viiden kierroksen aikana. Keskiviikkona tamperelaiset kaatoivat kotiluolassaan HPK:n lukemin 6-4. Ilves ratkaisi ottelun päätöserässä. Se iski Antti Miettisen korkeasta mailasta saadun rangaistuksen (2+2 minuuttia) aikana kaksi kertaa siirtyen 5-3-johtoon. HPK nousi vielä maalin päähän reilu minuutti ennen päätössummeria, mutta lopulta Markus Jokinen ratkaisi kotivoiton iskemällä sinetin tyhjään maaliin.
Koko kauden ajan ennen kaikkea vieraspeleissä tuloksettomasti pelannut Ilves on pystynyt hankkimaan viisi pistettä kahdesta edellisestä matkapelistään. Aluksi se kaatoi Espoon Bluesin maalein 2-4 ja seuraavaksi kaatui KooKoo voittolaukauskilpailun päätteeksi lukemin 1-2. Nyt Ilves on kerännyt vieraspeleistä yhteensä 11 pistettä, kun hetki sitten saldo oli vain kuusi vaivaista pistettä. Toki saldo on edelleen heikko, mutta suunta on ollut parempaan päin. Liigan toiseksi heikoin vierasjoukkue (Porin Ässät) on saanut kerättyä pisteitä 20, eli lähes tuplamäärä Ilveksen pistesaldoon nähden. Jossittelu on mukavaa ja ennen kaikkea helppoa, ja jos Ilves olisi pelannut vieraissa tuloksellisesti edes välttävästi, niin eroa pudotuspelipaikkaan ei olisi lainkaan, vaan luultavasti Ilves olisi se joukkue, jota muut jahtaisivat kiivaasti takaa taistelussa viimeisestä paikasta kevään peleihin. Mutta tosiasia on se, että pisteitä on kertynyt liian vähän, vaikka peliesitykset itsessään eivät ole muutamia pelejä lukuun ottamatta olleet erityisen heikkoja, vaan todella pienet marginaalit ovat ratkaisseet kamppailut vastustajien eduksi.
Lappeenrannan SaiPa on sarjataulukossa hienosti viidentenä – vain kolme pistettä neljäntenä olevan Tapparan perässä. Eroa kolmanteen sijaan on 12 pistettä, joten päätähtäin SaiPalla onkin päästä neljänneksi ja kiinni kotietuun pudotuspeleissä. Kuudentena oleva TPS tosin vaanii vain neljän pisteen päässä, joten myös SaiPa janoaa lisää pisteitä tililleen. Tämän vuoden puolella Sputnik-paidat ovat pelanneet 14 ottelua, joista se on voittanut tasan puolet. Yleensä voitokasta peliä on seurannut tappio ja tämän jälkeen on ollut jälleen voiton vuoro. Se on jäänyt vallan ilman pisteitä alkuvuoden aikana vain neljä kertaa, sillä kolmesti joukkue on pystynyt hankkimaan pisteen tappiosta huolimatta. SaiPa pelasi edellisen kerran lauantaina, kun se kaatoi kotonaan KooKoon lukemin 4-1.
SaiPa on pystynyt hankkimaan 24 kotipelistään 43 pistettä, mikä on tarkalleen sama saldo kuin Ilveksellä sen kotiotteluissaan. Erikoistilanteissa lappeenrantalaiset eivät ole loistaneet kotiyleisönsä edessä, sillä ylivoimaprosentti on vain 17,65 (sijoitus Liigassa 11.) ja alivoima on toiminut 78,95-prosenttisesti, mikä oikeuttaa Liigassa vasta sijalle 13. Vierasjoukkueena SaiPa on ollut neljänneksi paras, kun se on kerännyt 40 pistettä 25 pelaamastaan reissupelistä. Kotijoukkueen ykköstykki on David McIntyre, joka on paukuttanut 47 otteluun erinomaiset tehopisteet (9+33=42 pistettä). Mies majailee Liigan pistepörssissä sijalla kolme. Kanadalaishyökkääjälle erinomaista tulitukea on antanut jenkkilaituri Chad Rau, joka on maalipörssin jaetulla ykkössijalla Rauman Lukon Aaron Gagnonin kanssa. Maalitykit ovat heilauttaneet vastustajan maaliverkkoa jo 24 kertaa. Tehokkain SaiPa-puolustaja on Sam Lofquist, joka loisti ennen kaikkea syyskaudella tehokkuudellaan, mutta tahti on aavistuksen verran hiipunut, mitä pidemmälle kausi on edennyt. Yhdysvaltalainen on tehnyt 27 tehopistettä ja on koko sarjan neljänneksi tehokkain puolustaja.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet ovat iskeneet yhteen kuluvan kauden aikana kolme kertaa. SaiPa on pystynyt viemään jokaisen ottelun nimiinsä tiukkojen vaiheiden jälkeen. Lokakuussa SaiPa haki Hakametsästä voiton lukemin 2-3, marraskuussa kamppailtiin Lappeenrannassa, missä SaiPa oli etevämpi samoin lukemin ja tammikuun alussa lappeenrantalaiset hakivat Tampereelta 2-4-voiton McIntyren iskiessä lopullisen ratkaisun tyhjään Ilves-maaliin. Kaikki kohtaamiset ovat olleet todella tasaisia ja peliesitysten perusteella ei olisi ollut minkäänlainen vääryys, vaikka Ilveksellä olisi voitto tai kaksi perjantai-illan vastustajastaan.
Valmentaja Sami Hirvonen:
– Kari Heikkilän aikana puolustuspelaamista on muutettu ja pelaamme enemmän paikkaa. Pyrimme myös kääntämään peliä nopeammin, eli viettämään vähemmän aikaa omalla puolustusalueellamme. Raakaa luistelua olemme vetäneet harjoituksissa enemmän kuin aikaisemmin. Oma roolini peleissä on sama, eli vastaan puolustajien peluuttamisesta.
– Nyt olemme saaneet voittojakin, ja totta kai ne helpottavat ja nostavat itseluottamusta. Keskiviikkona teimme kuusi maalia, mikä on hyvä asia ja vielä parempi asia on se, mistä ne maalit tehtiin – läheltä maalia ja reboundeista. Kun voitetaan, tehdään oikeita asioita.
– Kärsivällisyys oli HPK-pelissä hyvää, vaikka vastustaja karkasikin 1-3-johtoon. Me luotimme omaan juttuumme, emmekä lähteneet sooloilemaan, tekemään asioita toisin tai lähdetty tekemään liikaa asioita, koska sekin sotkee. Vastustajalla oli päätöserässä pari paikkaa, mistä olisivat maalin voineet tehdä ja yhden he tekivätkin, mutta minkäänlaista hätää meillä ei ollut.
– SaiPa on todella hyvä joukkue. Työteliäs, pelaa viisikkona kurinalaisesti, loistavat ulkomaalaisvahvistukset, luotettava maalivahtikaksikko ja kääntävät peliä nopeasti. Vaikka heillä on ollut viime aikoina voittoja ja tappioita lähes vuorotellen, eikä pelkkää voittokulkua, niin silti he pelaavat hyvää hyökkäysalueen hyökkäyspeliä, ajavat suoraviivaisesti maalille ja puolustavat tiiviisti viisikkona. Meillä ei ole varaa hukata kiekkoja, koska silloin SaiPa on vaarallinen.
– Totta kai voitot ovat nostattaneet joukkueen fiilistä, mutta ei meillä hengen tai minkään sellaisen kanssa ole ollut minkäänlaisia ongelmia missään vaiheessa. Kohentunut itseluottamus näkyy sekä harjoituksissa että peleissä. Kun pelaamme siten kuin HPK:ta vastaan ensimmäisen ja kolmannen erän, sekä pistetään vähän vielä paremmaksi, niin tulos on se, mikä ansaitaan – ja se voi olla meidän kannaltamme hyvä. Peli kerrallaan mennään, emme mieti muita asioita, kaikki lyövät itsensä täysillä likoon ja pysytään pelisuunnitelmassa.