Ilves venyi hienoon 4-2-voittoon TPS:stä ja otti tärkeät kolme pistettä vierailtaan. Pelin edetessä petolauman takalinjoilta putosi kuitenkin kovaa vauhtia miehiä. Pahimmillaan Ilves pelasi ainoastaan kolmella puolustajalla, kun Atte Pentikäinen ja Simon Gysbers joutuivat jättämään pelin kesken ja Tommi Kivistöä paikattiin pukukopissa. Helpotus puolustajapulaan löytyi kesken pelin jälleen kerran nelosketjun sentteristä Antti Kangasniemestä.
Keskushyökkääjä Antti Kangasniemelle puolustajan tontti tuli tutuksi jo viime kaudella Ilveksen kärsiessä puolustajapulasta. Tälläkään kaudella hyökkääjä ei ole välttynyt komennukselta pakin paikalle.
– Puolustuspeli on vähän vaikeampaa, pitää päästä takaperinluistelun vauhtiin. Kyllä minä kiekon kanssa luudin ihan siinä missä muutkin. Pakon edessä sitä tehdään, toivottavasti jätkät (Pentikäinen ja Gysbers) ovat kunnossa, Kangasniemi jutteli ottelun jälkeen.
Itse peli ei ollut petolaumalta paras esitys, mutta riitti kuitenkin kotivoittoon ja täyteen pistepottiin.
– Pelattiin hyvä eka erä, sitten lähti vähän mopo käsistä toisessa ja kaveri pääsi tasoittamaan 1-1:een. Sitten se mopo meinasi karata käsistä vielä kolmannessakin erässä, mutta lopputulokseen ollaan tyytyväisiä. Tehtiin niin sanotusti tarvittava tänään, ei tämä mikään huikea trilleri ollut. Kolme pistettä kiinnosti meitä.
Varsinkin ottelun päätöserä oli värikäs ja rikkonainen, eikä joukkue säästynyt jäähyiltä. Osa jäähyistä tuli hieman kevyehköstikin.
– Ainahan tuomareille ruvetaan meuhkaamaan, kun koetaan vääryyttä. Sanotaanko, että meillä lähti pelillisesti homma lapasesta ja tehtiin tuossa lopussa semmoisia asioita, jotka ei kuulu meidän juttuun. Me ei pelattu sillä tavalla kuin pitäisi, vaan lähdettiin vähän tuon Tepsin kesälomahokiin mukaan, ”Kanki” pohtii.
Ilveksen ottelut jatkuvat torstaina, kun joukkue matkustaa Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Viikon täydentää lauantain kotiottelu Bluesia vastaan. Molemmista otteluista voidaan odottaa tiukkoja vääntöjä, sillä joukkueet taistelevat samoista sijoista ja ainakin Ilveksellä ja Bluesilla on vielä mahdollisuudet suoraan pudotuspelipaikkaankin.
– Niissä peleissä rupeaa olemaan jo aika vahvaa playoff-henkeä. Helsingissä ei olla voitettu vielä tänä vuonna ja sinne lähdetään tappelemaan, kun samoista sijoista kamppaillaan. Katsotaan se Helsingin peli ensin ja sitten Blues, niitä vastaanhan meillä on mennyt hyvin. Helsingissä tulee hieno matsi, sinne on hienoa mennä, Kangasniemi sanoo.
”Tämä on ehdottomasti paras Ilves-vuosistani”
Ilves-kasvatti Kangasniemi palasi naapurileiristä takaisin vihreä-keltaiseen kesken kauden 2011-2012. Kahdelta aiemmalta kaudelta muistissa on liigakarsinnat, mutta nyt kevät jatkuu mukavammissa merkeissä.
– Joukkueella on mennyt hienosti tällä kaudella, tämä on ollut näistä omista Ilves-vuosistani ehdottomasti paras. Oma panos ei ole välttämättä ollut ihan sitä, mitä olen odottanut itseltäni. Pitäisi pystyä pelaamaan vähän kokonaisvaltaisemmin, Kangasniemi kertoo.
Keskushyökkääjä toivoo, että joukkue pystyy tekemään kuluvasta kaudesta sellaisen, että se muistetaan vielä jälkeenpäinkin.
– Minulla on lähimuistissa kahdet karsinnat, helvetin vaikeita kausia on kaksi alla ja ne on taaperrettu. Nyt, vaikka itsellä ei ole mennytkään niin hyvin, niin onhan tämä ollut ihan erilainen talvi ja pitää olla siihen tyytyväinen. Toivottavasti tehdään tästä vielä sellainen kausi, että tämä oikeasti muistetaan vielä myöhemminkin. Mutta mennään nyt päivä kerrallaan, ettei aleta koheltaa. Ihan hyvä ryhmä meillä on kasassa.
Kangasniemi on usein totuttu näkemään samassa ketjussa hyökkääjä Ville Korhosen kanssa. Korhosen loukkaannuttua tutkapari on joutunut loppukaudeksi erilleen, miten siitä mahtaa selvitä?
– Sehän on vähän kuin parisuhde. Välillä kun ollaan erossa, niin tekee ihan hyvää, ”Kanki” naureskelee.