Ilves kohtasi Jokerit Helsingissä. Hyvin ottelun aloittanut petolauma joutui taipumaan tappioon voittolaukauskisassa lukemin 4-3.
Ilves pelasi ensimmäisessä erässä hyvää jääkiekkoa ja hallitsi erää. Ilveksen aggressiivinen karvauspeli teki Jokerien avauspelaamisen vaikeaksi. Ilveksen parhaat paikat ensimmäisessä erässä järjesti ykkösketju Lepaus-Wilenius-Järviluoma, joka sai luotua muutaman hyvän vetopaikan. Joona Voutilainen Jokerien maalilla kuitenkin torjui varmasti.
Jokerit sai pelin pyörimään vasta erän lopulla, kun puolustaja Miikka Hankala oli istumassa kaksiminuuttista poikittaisesta mailasta, Ilves kuitenkin taisteli hyvin alivoimalla ja Lassi Yrjölä Ilveksen maalilla torjui muutamat paikat varmasti . Kumpikaan joukkue ei erässä maalinteossa onnistunut ja erätauolle lähdettiin lukemissa 0-0.
Ilves iskee kolmesti toisessa erässä
Julius Mattila sai kaksi sekuntia ennen ensimmäisen erän päättymistä jäähyn kiinnipitämisestä ja Jokerit pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla. Narrilauma painosti, mutta Ilves kesti. Heti jäähyn päättymisen jälkeen Jokerien Atte Mäkinen kuitenkin onnistui iskemään kiekon verkkoon ja siirtämään kotijoukkueen johtoon.
Heti maalinjälkeisessä vaihdossa Jokerien Ville Koskela karkasi läpiajoon, mutta mahtavan toisen erän pelannut Lassi Yrjölä torjui. Läpiajon perään iski Ilves. Juuso Rämö antoi kiekon Miikka Hankalalle siniviivalle, jonka laukauksen ohjasi maalinedustalta verkkoon Juho Liuksiala.
Ilveksen toista maalia ei tarvinnut odottaa kauaa. Ajassa 25.48 Juuso Rämö iski kiekon reppuun Mikke Levon laukauksen jälkeen. Maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana.
Hiukan ennen erän puoliväliä Joel Kiviranta karkasi läpiajoon. Ilves-puolustus pysäytti Lassi Yrjölän avustuksella Kivirannan, mutta seurauksena oli rangaistuslaukaus. Yrjölä sai kroppansa Kivirannan laukauksen väliin ja tolppaa lähemmäksi maalia kiekko ei livahtanut.
Rangaistuslaukauksen jälkeen Ilves pääsi ylivoimalle. Ilveksen ykkösylivoima loi upean kuvion, jonka päätteeksi Teemu Lepaus iski kiekon takatolpalta reppuun. Syöttöpisteet maaliin merkattiin Arttu Mäenpäälle ja Tomi Wileniukselle.
Jokerit iski erän loppuminuuteilla kovan paineen Ilveksen alueelle, mutta Lassi Yrjölä kesti tulituksen ja torjui erässä yhteensä 14 kertaa. Toiselle erätauolle siirryttiin Ilveksen johtaessa 1-3.
Kolmas erä Jokereiden hallintaa
Kotijoukkue oli kolmannessa erässä vahva ja sai luotua monta vaarallista maalintekopaikkaa. Lassi Yrjölä jatkoi maalilla mahtavia otteitaan, mutta kahdesti Jokerit onnistui maalinteossa.
Ensin Saku Kivinen karkasi tasavajaalla läpiajoon ja harhautti Yrjölän. Ajassa 52.44 Jokerit nousi tasoihin, kun Petteri Laakso pääsi laukomaan Ilveksen oman alueen kiekon menestyksen jälkeen vapaasta paikasta kiekon maaliin. Lisäosumia erässä ei nähty ja edessä oli jatkoaika.
Jokerit terävämpi voittolaukauksilla
Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Ilveksen Tomi Wilenius ja Valtteri Järviluoma myllyttivät ensimmäisen minuutin aikana muutaman tekopaikan, mutta kiekko pomppi lavasta ratkaisevilla hetkillä.
Jokeritkin pääsi muutamaan hyvään paikkaan ja Yrjölä joutui maalilla venymään parhaimpaansa. Kumpikaan joukkue ei maalinteossa onnistunut ja ottelun ratkaisua haettiin voittolaukauskilpailusta.
Voittolaukauksissa Ilveksen ainoa onnistuja oli Wilenius. Kun Jokerit onnistui ohittamaan ottelussa yhteensä 35 kertaa torjuneen Yrjölän kahdesti, jäi kaksi pistettä Ilmalaan ja rajusti läpi ottelun taistellut Ilves sai matkaansa yhden pisteen.
PELAAJAKOMMENTIT
Tomi Wilenius
– Kaksi ekaa erää pelattiin hyvin, saatiin hyvää painetta Jokerien päähän. Parissa ekassa erässä oltiin parempi joukkue, kolmannessa erässä ehkä vähän passivoiduttiin ja kaveri pääsi mukaan.
– Pelasin tänään sentterinä, kun Hintz on Liigassa. Sitä paikkaa ei olekaan tullut paljon pelattua viime aikoina. Aika paljon olen aikaisemmin junioreissa pelannut keskellä. Siinä on ihan mukavaa pelata, kun saa aika hyvin kiekkoa.