Loukkaantumissumasta kärsivä Ilves teki onnistuneen ryöstöretken Lappeenrantaan, kun joukkue kaatoi SaiPan lukemin 0-1.
SaiPa pääsi yrittämään maalintekoa heti ottelun ensimmäisellä minuutilla. Ilves-maalia vartioinut Ville Kolppanen otti kuitenkin tärkeän kopin eikä antanut kotijoukkueelle mahdollisuutta siirtyä johtoon. Takkuisen alun jälkeen Ilves hyppäsi kuskin paikalle. Erityisesti Ilveksen nelosketju oli pirteä ja sai vaarallisia tilanteita aikaiseksi hyökkäyspäädyssä erän ensimmäisillä minuuteilla. Ensimmäinen maali oli kuitenkin Ville Korhosen käsialaa, joka lirutti kiekon Andreas Bernardin längistä sisään ajassa 9.09. Syöttöpisteen maaliin saalisti Atte Pentikäinen.
Avausmaalin jälkeenkin Ilveksen kolmosketju sai luotua hyvin painetta SaiPa-alueella. Kotijoukkue pääsi kuitenkin pikku hiljaa paremmin peliin mukaan. Erän kahdennellatoista minuutilla Mikko Kukkonen sai tällin, jonka jälkeen puolustaja ei pystynyt enää peliä jatkamaan. Erän loppu oli muutenkin rikkonainen. Aluksi SaiPan Olavi Vauhkonen sai jäähyn kampitettuaan Mikke Levon keskialueella. Ilves-ylivoima ei kuitenkaan ehtinyt kauaa pyöriä, kun Kai Kantola sai jäähyn estämisestä ajettuaan ahnaasti maalille ajassa 15.27. Tasavajaalla SaiPa pääsi pyörittämään peliä Ilves-päädyssä, mutta maalit jäivät puuttumaan. Joukkueiden tultua täysilukuisiksi Atte Pentikäiselle vihellettiin vielä rangaistus kampituksesta. Ilveksen alivoima toimi kuitenkin mainiosti, eikä SaiPa pystynyt ohittamaan varmasti torjunutta Kolppasta.
Rikkonainen toinen erä, Ilveksen johto säilyy
SaiPa tuli vahvasti toiseen erään. Ilves pääsi kuitenkin ylivoimalle ajassa 23.40, kun Olavi Vauhkonen rikkoi jälleen jäähyn arvoisesti Mikke Levoa. Ilveksen ylivoima pyöri mukavasti, mutta ratkaisupaikoissa ei oltu riittävän teräviä. Jäähyn jälkeen SaiPalla oli muutama huippupaikka, mutta Ville Kolppanen piti tupsukorvat tiukasti mukana pelissä.
Erän puolivälin jälkeen SaiPa joutui jälleen alivoimalle, kun Per Savilahti-Nagander sai kaksiminuuttisen roikuttuaan Kai Kantolan varusteissa. Vain vajaa puoli minuuttia jäähyn alkamisesta Antti Kangasniemi sai kuitenkin todella helposti jäähyn väkivaltaisuudesta, ja Ilveksen ylivoima kuivui kasaan. Tasavajaalla SaiPa sai rakenneltua jälleen paremmat paikat, mutta lappeenrantalaiset eivät pystyneet ohittamaan Ville Kolppasta. Erän loppu jatkui rikkonaisena, kun Atte Pentikäinen sai jäähyn koukkaamisesta ajassa 36.05 ja SaiPalle vihellettiin jäähy väärästä vaihdosta ajassa 39.19. Joukkueet eivät onnistuneet maalinteossa omien ylivoimiensa aikana, minkä vuoksi Ilves pääsi aloittamaan päätöserän ylivoimalla 0-1-johdossa.
Ilves pitää pisteistä kiinni loppuun asti
Ilves pyöritti päätöserän alussa hyvin ylivoimaansa, mutta erikoistilanne ei tuottanut tulosta. Ajassa 42.53 Ilves joutui alivoimalle väärän vaihdon seurauksena. Jäähyn kärsi ottelussa Ilveksen kapteenina toiminut Kai Kantola. Tupsukorvat selvitti alivoimansa kuitenkin suvereenisti, eikä SaiPa onnistunut vieläkään ohittamaan Ville Kolppasta. Erän puolivälin tienoilla Kai Kantola oli järjestämässä kahta hyvää Ilves-paikkaa. Aluksi Kantola pääsi 1-1-hyökkäykseen. Kantola ei kuitenkaan onnistunut laukomaan, vaan löysi syötöllä Turo Asplundin. Tilanteessa kiekko lauottiin kuitenkin ohi maalin, eikä Bernard joutunut torjuntatöihin. Hieman myöhemmin Ilves-hyökkäystä rakentelivat Kai Kantola ja Miikka Männikkö, mutta kaksikko ei onnistunut lisäämään tupsukorvien johtoa.
Ajassa 54.26 Ville Hämäläinen sai rangaistuksen estettyään Jiri Veistolan läpiajon. Ilveksen ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja SaiPa jatkoi hurjana takaa-ajoaan. Kun erää oli jäljellä reilut kaksi minuuttia Kai Kantola oli vähällä siirtää tupsukorvat kahden maalin johtoon. Ilves-kapteenin veto kilahti kuitenkin vain tolpassa. Heti tilanteen jälkeen SaiPa otti Andreas Bernardin pois maaliltaan ja yritti tasoittaa peliä kuudella viittä vastaan. Ilves taisteli tilanteessa loistavasti, eikä lappeenrantalaiset päässeet maalin makuun. Tommi Kivistölle vihellettiin jäähy vielä ajassa 59.29, mutta lappeenrantalaiset eivät onnistuneet maalinteossa edes kahden miehen ylivoimalla ja Ilves ryöväsi näin kolme pistettä itselleen Kolppasen toisella perättäisellä nollapelillä.
OTTELUN RATKAISUT:
Ville Kolppanen nollasi kaikki SaiPa-pelaajien yritykset Ilves-miehistön taistellessa ja puolustaessa todella hyvin omaa maalia. Ville Korhosen ensimmäisen erän maali riitti tällä kertaa voittoon kovasta lappeenrantalaisryhmästä.
ILVEKSEN PARHAAT:
Ville Kolppanen palasi torjuntatöihin huilattuaan ottelun Kärppiä vastaan ja pelasi toisen perättäisen nollapelin. Kolppanen venyi kiekon tielle 31 kertaa.
Atte Pentikäinen oli jämäkkä johtohahmo puolustuspäässä. Ikitaistelija Antti Kangasniemi vaihtoi jälleen kerran pelipaikkaansa keskushyökkääjän paikalta puolustukseen ja suoriutui mainiosti. Miikka Männikkö pelasi myös sähäkästi ensimmäisen pelinsä uudessa joukkueessa.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Alivoima ja maalivahtipeli.
+ Tarkkaa puolustamista ja uhrautuvaa peliä oman maalin edessä.
+ Jokainen pelaaja antoi kaikkensa jäällä.
– Joukkue kärsi taas uusista loukkaantumisista.
– Ylivoima ei pyörinyt kunnolla.
ERIKOISTA:
Ilves joutui muokkaamaan jälleen ketjujaan kesken ottelun, kun sekä Mikko Kukkonen että Ville Korhonen loukkaantuivat kesken pelin.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves pelaa seuraavan kerran perjantaina, kun Hakametsässä käydään kiivas paikallistaistelu kello 18.30 alkaen.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Päävalmentaja Tuomas Tuokkola
– Erittäin tärkeät pisteet. Oltiin rikkonaisia tänne tullessa ja lähtiessä ollaan vielä rikkonaisempia. Ei ollut kaunista peliä, mutta olen ylpeä joukkueen työmoraalista. Oltiin halukkaita tänään puolustamaan, ja tämä oli ihan selkeä puolustusvoitto meille.
– Kummatkin joukkueet laittoivat kaikkensa likoon. Tänään huomasi, että energiat eivät olleet kummallakaan tapissa.
Hyökkääjä Jussi Pesonen
– Älytöntä taistelua ja kaukana kauniista pelistä. Tämä on se vaihe kaudesta, kun on paljon pelejä alla, tauko tulossa ja kummallakin paljon äijiä sivussa. Ei ollut kaverikaan tänään hyvällä jalalla liikkeellä.
– Kun saatiin 0-1-maali, päätettiin joukkueena, ettei anneta kaverille yhtään maalia. Blokattiin vetoja, puolustettiin hyvin ja Kopo (maalivahti Ville Kolppanen) oli viimeisenä lukkona.