Ässien ja Ilveksen ottelusarja saa huipennuksensa lauantaina Porissa, jossa ratkaistaan puolivälieriin matkaava joukkue. Pystyykö monisatapäisen kannattajalauman mukaansa saava Ilves siirtämään torstain hurmoksensa Isomäelle?
Edelliset ottelut
Sarjan ensimmäinen ottelu Porissa oli päätöslukemiensa näköinen tasainen taistelu. Ässät sai kotikaukalossaan muutaman vahvan vaiheen, mutta Ilves pelasi rauhallisesti ja nousi kahteen otteeseen tasoihin Ville Meskasen ja Matias Soinnun maaleilla. Peli venyi 2-2-lukemissa jatkoerään, jossa Ässät oli hallitsevampi osapuoli ja nappasi lopulta Matti Kuparisen osumalla sarjan ensimmäisen voiton.
Torstaina Ilves tuli kotikaukaloonsa täynnä tulta ja tappuraa. Hakametsän äänekäs yleisö piiskasi joukkueen lentoon, jonka jälkeen joukkue oli raadellut vieraat lukemin 6-1. Ihan näin isoa eroa pelillisesti joukkueiden välillä ei välttämättä ollut, mutta tehokkaasti ja kauttaaltaan laadukkaasti pelannut Ilves oli selvästi parempi.
Vahvuudet esiin
Ilveksen peli on hakenut kauden mittaan muottiaan, mutta viime aikoina palaset ovat loksahdelleet hyvin kohdalleen. Tamperelaiset osaavat toimia järkevästi pelin eri vaiheiden aikana. Viisikkopeli on toiminut kauttaaltaan hyvin ja joukkue on osannut reagoida oikealla tavalla pelin sisällä vaihtuviin tilanteisiin. Kun Ilveksen viisikkopeli on ollut tiivistä, on myös hyökkäyspeli ollut parhaimmillaan. Ilveksessä on paljon nuoria pelaajia, jotka osaavat nimenomaan pelata. Fyysisyydellä ja painilla nuoret hyökkääjät eivät välttämättä pärjää, mutta esimerkiksi suorissa hyökkäyksissä ja nopeassa kiekonliikuttelussa joukkue on vahva – tästä todisteena mm. muutama edellisen pelin maali.
Pelin kehittyminen on tuottanut tulosta, joka puolestaan on luonut sitkeyttä ja uskoa Ilveksen tekemiseen. Itseluottamus ja taisteluilme yhdistettynä kiekolliseen taitoon on luonut vastustajan näkökulmasta inhottavan Ilveksen. Aika näyttää mihin se tällä kaudella riittää.
Runsaasti onnistujia
Ilves on mättänyt sarjassa kahdeksan maalia ja kolme niistä on merkattu Ville Meskasen nimiin. Runkosarjan lopulla sairastuvalta takaisin kaukaloon päässyt Meskanen on saanut laukauksensa tärkeään aikaan vireeseen. Meskasen sentterinä pelaava Markku Flinck on dominoinut sarjaa fyysisellä otteella. Flinckin tekemistä kaukalossa kannattaa seurata tarkalla silmällä – sentteri tekee vaihdosta toiseen tärkeitä asioita joukkueensa eteen.
Onnistujien joukkoon voisi listata lähes koko joukkueen, mutta esimerkiksi Olli Vainion ja Veli-Matti Vittasmäen otteet puolustuksessa ansaitsevat maininnan. Tuulennopea laituri Juho Liuksiala pystyy kiekollisena monipuolisiin ja vaarallisiin ratkaisuihin. Eemeli Suomi sai pitkän maalittoman putkensa poikki edellisessä pelissä – onko niitä tulossa samaan syssyyn lisää?
Ässien neljästä maalista kaksi on tehnyt kokenut sentteri Matti Kuparinen. Kapteeni ratkaisi ensimmäisen pelin jatkoajalla ja on tärkeä pelaaja joukkueelleen. Samaa voi sanoa Ville Korhosesta – laiturilla on iso rooli Ässien hyökkäyspelissä ja ilmeestä päätellen myös näytönhalua kasvattajaseuraa vastaan löytyy. Puolustuspäässä Ässistä isoa vastuuta kantavat Niko Peltola ja Juho Tommila.
Kaikki yhden kortin varassa
Paras kolmesta systeemillä pelattava pudotuspelien ensimmäinen kierros on ankara ja lauantaina molemmat joukkueet kamppailevat kovien paineiden kanssa. Ässillä on varmasti valtava näytönhalu rökäletappion jälkeen kotiyleisönsä edessä. Ilves puolestaan kahmi torstain pelistä lapiokaupalla itseluottamusta mukaansa.
Itse pelissä ratkaisuasemassa ovat tutut asiat. Maalivahtipeli ja erikoistilanteet ovat isossa osassa. Jäähyjä ei ole odotettavissa paljoa ja mahdolliset ylivoimat tulisikin hyödyntää kovalla prosentilla. Se kumpi joukkue pystyy paremmin hermoilematta jauhaa omaa viisikkopeliään on vahvoilla jatkamaan kautta.