Ilves isännöi Hakametsän lauantai-illan Rock ’n’ Hockey -tapahtumassa JYPiä, joka on aloittanut kautensa odotetun vahvasti. Hurrikaanipaidat ovat repäisseet sarjataulukon kärjessä jo viiden pinnan kaulan kakkosena olevaan Ässiin. Tupsukorvien voittoputki päättyi torstaina Helsingissä, mutta kotonaan Ilves takuulla antaudu helposti edes sarjakärjelle.
Edelliset kohtaamiset
Lauantain yhteenotto on joukkueiden ensimmäinen tällä kaudella. Viime kauden viidestä keskinäisestä kohtaamisesta JYP vei nimiinsä neljä, mutta kaikki kamppailut olivat tiukkoja. Syyskuisen 4-1 -kotivoittonsa lisäksi Ilves keräsi pisteitä kahdesta varsinaisella peliajalla tasan päättyneestä ottelusta silloisia hallitsevia Suomen mestareita vastaan.
Mielenkiintoista
* JYP on jäänyt ainoastaan kahdesti pisteittä kuluvalla kaudella. Molemmat tappionsa joukkue on kärsinyt Helsingissä – ensin Jokerien, sitten IFK:n vieraana. Nyt jyväskyläläisillä on allaan seitsemän ottelun voittoputki, jonka aikana joukkuetta vastaan on tehty vain viisi maalia.
* Suvereenista menostaan huolimatta JYPillä on vain yksi pelaaja SM-liigan pistepörssin top 25:ssa. Vikkelä laituri Jani Tuppurainen on pörssin yhdeksäntenä 16 tehopinnallaan.
* Tupsukorvien kultakypärä Jesse Niinimäki pelasi kaudella 2005-2006 JYPissä 19 runkosarjan ottelua ja kolme pudotuspeliä, joissa mies merkkautti tililleen yhteensä 14 tehopistettä. Yksikään JYPin nykyjoukkueen jäsen ei ole uransa aikana edustanut Ilvestä.
Kuumat pelaajat
Ilves esittelee JYP-ottelussa kotiyleisölleen uusimman pelaajansa, kokeneen ruotsalaispakki Fredrik Svenssonin. Fyysisesti vahvalta Svenssonilta odotetaan varmaa peruspeliä petolauman takalinjoilla. IFK-ottelussa kiekon pahasti kasvoihinsa saanut nuori Niko Peltola ja uutta kevättä pelaajana elävä Antti Bruun ovat viime kierroksilla kantaneet paljon vastuuta loukkaantumisten runtelemassa Ilves-puolustuksessa. Hyökkääjistä Jesse Niinimäen ja Pasi Määttäsen tehot ovat joukkueelle elintärkeitä.
Kesken kauden Jyväskylään saapunut tähtihankinta Eric Perrin sopeutuu pikku hiljaa JYPin pelityyliin ja kuulunee keväällä joukkueen vaarallisimpiin hyökkääjiin. Hurrikaanipaitojen leveästä hyökkäyskalustosta ovat viime peleissä nousseet tehoillaan esiin sentteri Juha-Pekka Hytönen ja laituri Ossi Louhivaara. Myös kultakypärä Tuppurainen on alituiseen vaarallinen. Puolustajista nuori tehopakkaus Sami Vatanen on jatkanut siitä, mihin komealla tulokaskaudellaan jäi. JYPin ykkösmaalivahdiksi on hieman yllättäen noussut Tanskasta tullut Joni Myllykoski.
Sanottua
”Saamme vastaamme huikean joukkueen. JYPillä on kokonaispaketti kovassa kunnossa. JYP pelasi perjantaina KalPaa vastaan ja meillä oli palauttelupäivä, joten siinä on meillä iskun paikka. Meidän pitää olla aktiivisia, antaa painetta JYPin puolustajille ja totta kai pysyä poissa jäähyaitiosta.”
”Käänsimme katseet JYP-otteluun jo IFK-pelin kolmannessa erässä, jossa peluutettiin enemmän nelosvitjaa. Uusia pelaajia saattaa tulla apuun sairastuvalta.”
– Ilveksen valmentaja Juha Pajuoja
Odotettavissa
Ilves saa vastaansa SM-liigan kovimman joukkueen. JYP on jokaisella osa-alueella erittäin vahva. Joukkueen peli ei ole välttämättä kovin näyttävää, mutta se tuottaa paljon voittoja. Hurrikaanipaidat pitävät yleensä vastustajansa mestarillisesti poissa maalintekopaikoilta ja iskevät itse tarkasti voittoon tarvittavat osumat. Petolauman on onnistuttava lauantaina kaikilla sektoreilla napatakseen pisteitä sarjakärjeltä.
Luvassa on mielenkiintoinen kamppailu, jossa Ilves koittaa hurjalla liikkeellä painaa pelin JYPin päätyyn. Jyväskyläläisjoukkue ei ole parhaimmillaan pelatessaan puolustusalueellaan. Siellä nuorten tupsukorvien iloinen luistelukaruselli voi aiheuttaa vaikeuksia vierailijan puolustajille. Nappaavatko Ilveksen nuoret soturit jälleen yhden yllätyspäänahan?