|
Neljä viime otteluaan voittanut Ilves matkustaa keskiviikkona Helsinkiin Jokereiden vieraaksi. Kotijoukkue on pelannut vähämaalisia ja tiukkoja kamppailuita, mutta on vain ajan kysymys, milloin itähelsinkiläisten hyökkäyspeli vapautuu. Onko se päivä keskiviikkona vai jatkaako Ilves yhä voittojen tiellä?
Asetelmat
KHL-kohun takia otsikoissa viihtynyt Jokerit on yksi kiinnostavimmista joukkueista kuluvan kauden aikana. Jäähyväiskauttaan Liigassa pelaava narrilauma ei ole aivan vielä lunastanut kovia odotuksiaan, mutta pelkästään nimilistaa ja pelaajabudjettia katsomalla on selvää, että Jokerit astelee kaukaloon suurena ennakkosuosikkina. Maalinteon kanssa tuskaillut joukkue on päässyt kolmen ottelun voittoputkeen kaatamalla niin HPK:n, Lukon kuin Tapparankin niukasti lukemin 2-1. Vähämaaliset ottelut eivät ole jääneet tähän, sillä Jokerit on myös hävinnyt kahdesti samoin lukemin kauden alussa.
Jos hyökkäyspelaaminen – ja erityisesti viimeistely – on ollut tuskaista, niin puolustuspelaaminen on ollut kuosissa. Viimeisenä lukkona on häärinyt kanadalaisvahti Leland Irving, joka on pysäyttänyt kiekkoja 94,20 prosentin varmuudella. Tämän lisäksi puolustuksesta löytyy varmoja luutijoita Ossi Väänäsen johdolla, ja hyökkääjät tekevät hyvin töitä alaspäin.
Ilves on aloittanut kauden väkevästi ja yllättänyt monet kiekkofanit. Neljän ottelun voittoputkessa seilaava tamperelaisryhmä on parantanut otteitaan kauden edetessä. Jos ensimmäiset pelit tuottivat pisteitä, mutta peli ei ollut tasapainossa, niin kaksi viimeisintä ottelua ovat olleet ehjiä kokonaisuuksia. Lauantain Kärpät-kotiottelu oli suorastaan erinomainen esitys, ja myös Kärppien ykköskäskijä Lauri Marjamäki antoi pelin jälkeen ansaittua suitsutusta Ilveksen suuntaan. Kuusi ensimmäistä ottelua päättyivät yhden maalin erolla, mutta Kärpät kaatui jo selvemmällä maalierolla, kun Ilves kukisti oululaiset 3-1…
Tämän päivän Ilves pyrkii pitämään pelivälineen itsellään myös ahdistetussa tilassa. Enää kiekkoa ei roiskita keskialueelle, vaan joukkue haluaa pitää ohjat itsellään jopa pienellä riskillä. Toistaiseksi tämä on toiminut. Ilves ei kuitenkaan tyydy pelkkään kiekotteluun, vaan jos on paikka lähteä nopeasti ylöspäin, joukkue yrittää käyttää tämän mahdollisuuden hyväkseen.
Edelliset kohtaamiset
Viime kauden neljä kohtaamista menivät Jokereille selvin pistein 11-1. Ilves pystyi maalintekoon Hartwall Areenalla vain kertaalleen kahdessa ottelussa.
Kuumat pelaajat
Jokereiden paras pistemies on hieman yllättäen lupaava puolustaja Teemu Eronen (2+3=5 pistettä). Kaikki kunnia Eroselle, mutta on selvää, että jos Jokerit haluaa menestyä, pitää kultaista kypärää kantaa aivan toinen pelaaja. Eroselle tukea ovat antaneet parhaiten Riku Hahl ja Jarkko Ruutu, joiden vahvuudet ovat työnteossa. Ilveksen pitää silti olla varuillaan, sillä vastustajan hyökkäysarsenaalista löytyvät muun muassa Teuvo Teräväinen, Steve Moses ja Nichlas Hardt, jotka osaavat laittaa limpun pussiin, kunhan itseluottamus nousee. Alkukauden perusteella on vaikea uskoa, että Jokereiden peli kaatuisi omaan maalivahtiin.
Ilveksen parhaat pistemiehet ovat olleet Michael Keränen (2+4=6 pistettä), Daniel Corso ja Sami Sandell. Tolppien välissä Ville Kolppanen on noussut koko Liigan tilastoykköseksi. On mielenkiintoista nähdä, miten valmennus on ajatellut peluuttaa tasaväkistä molarikaksikkoa kolmen pelin viikolla. Simon Gysbers on ollut puolustuksen selkeä johtohahmo maltillisella pelillään. Joko ajoittain väläyttelevä Roberts Jekimovs avaa maalitilinsä?
Arvio
Vaikka Ilves on kaksi pistettä isäntien yläpuolella yhden ottelun vähemmän pelanneena, ei kamppailun ennakkosuosikista ole epäilystäkään. Jokerit haluaa voittaa keväällä mestaruuden ja euroja on käytetty iso kasa. Ilves sen sijaan on vasta uuden polkunsa ensimetreillä ja kaikki toiminta tähtää tulevaan, vaikka joka ottelua lähdetäänkin voittamaan. Nähdäänkö Helsingissä vähämaalinen peli vai intoutuvatko joukkueet panostamaan iloiseen hyökkäyspelaamiseen puolustuksen kustannuksella? Jos joukkueiden pelihistoriaa katsoo kuluvan kauden osalta, tiukka kamppailu lienee todennäköisempi vaihtoehto, eikä yhden maalin marginaali suuntaan tai toiseen ole poissuljettu vaihtoehto keskiviikkonakaan.
Ilves-valmentaja Sami Hirvonen:
– Kun Jokereiden vieraaksi lähdetään, niin ilman muuta olemme haastajan asemassa. Jokerit on pelannut hyvin. Se on kurinalainen ryhmä, joka puolustaa mallikkaasti.
– Kärpät-ottelu oli meiltä erinomainen. Myös Bluesin vieraana pelasimme ehjän ottelun.
– Lähdemme pelaamaan omaa peliä ja kehittämään sitä. Toki jonkun verran pitää katsoa, miten vastustaja on pelannut ja pelaa, mutta kaiken lähtökohta on oma peli. Huippuvastustaja luistelee vastaan ja tämä on meille hyvä haaste.
– Sairastuvalta saamme Martti Järventien mukaan kokoonpanoon. Muiden osalta menemme päivä kerrallaan eteenpäin, kuten tähänkin asti.