Kapteenina toimiva Jarkko Näppilä kuuluu Ilveksen alkukauden onnistujiin.
Ilves vierailee keskiviikkona Bluesin kotihallissa. Tamperelaisten kaikki viisi ottelua kuluvan kauden aikana ovat päättyneet yhden maalin erolla. Kotijoukkueen esitykset sen sijaan ovat olleet ailahtelevaisempia, mutta maanantaina espoolaiset kaatoivat Pelicansin jatkoajalla.
Asetelmat
Espoon Blues aloitti kauden kahdella voitolla, mutta tämän jälkeen seurasi kolmen ottelun tappioputki. Joukkueen ykkösmaalivahti Mikko Koskinen lähti KHL:ään, ja tämän jälkeen maalivahtipeli oli epävarmaa – Lars Volden epäonnistui täysin Lappeenrannassa SaiPan vieraana, eikä Koskisen tilalle hankitun Jani Niemisen ottelu Porin Ässiä vastaan sujunut ilman kunnon munausta, vaikka muuten mies pelasikin kelvollisesti. Maanantaina Blues nousi sillasta jatkoaikavoittoon sarjakärki-Pelicansista. Tommi Huhtala tasoitti varsinaisen peliajan lopussa ja Miro Aaltonen iski ylivoimalla voittomaalin. Nieminen maalillaan oli vakuuttava ja pystyi auttamaan joukkueensa pisteille.
Ilves on aloittanut kautensa pirteästi. Joukkue on napsinut pisteitä hyvää tahtia ja on tällä hetkellä kahden ottelun voittoputkessa – viisi ottelua on tuonut sarjataulukkoon yhdeksän pistettä. Tamperelaiset ovat jääneet vain kertaalleen pisteittä, kun Ilves menetti 1-3-johtonsa Jyväskylässä viimeisen vajaan kahdeksan minuutin aikana. Tämän jälkeen Ilves voitti Lukon kotonaan 2-1 ja nousi sensaatiomaisesti Kuopiossa 3-0-asemasta korjaten kaksi pistettä voittomaalilaukausten jälkeen. Ilveksen sankarina toimi luotettava Ville Korhonen, joka viimeisteli tasoitusmaalin rangaistuslaukauksesta ajassa 59.59 ja ratkaisi myös voittomaalikilpailun.
Joukkueen peli ei ole ollut vielä täysin kuosissa, vaikka pisteitä on tippunut tasaiseen tahtiin. Ilveksellä, kuten muillakin liigajoukkueilla, on ollut vaikeuksia pelata ehjiä jaksoja. Hyvää erää on seurannut vaisumpi kaksikymppinen. Ilveksen komeaa pistepottia voi kuitenkin pitää upeana suorituksena, sillä joukkue on kärsinyt loukkaantumisista. Viime otteluista sivussa on ollut peräti seitsemän puolustajaa ja keskushyökkääjä Antti Kangasniemi onkin joutunut paikkaamaan puolustajavajetta. Kaiken lisäksi kahdessa edellisessä ottelussa Ilveksen hyökkäysosastokin on tyhjentynyt kesken ottelun, joten puolustajana aloittanut Kangasniemi on ottelun tuoksinnassa päässyt takaisin hyökkäykseen ja joukkue on taistellut viidellä puolustajalla.
Edelliset kohtaamiset
Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljästi. Ilves oli näissä otteluissa parempi pistein 9-3. Kolme ottelua päättyivät yhden maalin erolla, mutta kauden toiseksi viimeinen runkosarjamatsi oli Ilveksen heiniä lukemin 5-2. Samalla Ilves sammutti Bluesin haaveet pudotuspeleistä. Elokuun harjoitusottelussa Blues oli Tampereella parempi luvuin 1-4.
Kuumat pelaajat
Bluesin kultakypärää kantaa nuori Miro Aaltonen, joka on aloittanut kauden tehokkaasti, vaikka joukkue muuten on kärsinyt maalinteko-ongelmista. Huhtala taisteli tasoitusosuman maanantai-iltana ja on usein kasvattajaseuraansa vastaan ollut näkyvissä – joko pisteiden tai rangaistusten muodossa. Potentiaalia Bluesilla on nähtyä parempaan ja uusia ratkaisijoita voi nousta esiin. Mielenkiintoisia nimiä ovat muun muassa Robert Rooba ja Nico Nyberg.
Ilveksen vaarallisimmat hyökkääjät ovat alkukauden osalta olleet Daniel Corso, Sami Sandell ja Michael Keränen. Myös Ville Korhonen on ollut kahdessa viime pelissä ratkaisevassa roolissa, sillä Lukkoa vastaan hän teki voittomaalin ja KalPaa vastaan mies oli todellinen tuplasankari.
Puolustuksessa Simon Gysbers on pelannut isoja minuutteja ja onnistunut erinomaisesti. Rauhallinen puolustaja ei loista pistepörssissä, mutta hoitaa puolustusvelvollisuutensa hyvin ja antaa helpon avaussyötön. Myös joukkueen kapteeni Jarkko Näppilä on ollut alkukauden onnistuja. Maalivahtipeli on ollut hyvällä mallilla, eikä selkeää ykkösmaalivahti ole vielä löytynyt – sekä Ville Kolppanen että Juha Järvenpää ovat suoriutuneet otteluistaan puhtain paperein.
Arvio
Vaikka Ilves on sarjataulukossa kaksi pistettä Bluesin edellä yhden ottelun vähemmän pelanneenakin, lähtee se otteluun haastajana. Asiantuntijaveikkauksissa Liigan häntäpäähän veikkailtu joukkue saa lähteä paineitta joka kamppailuun. Blues ja sen kannattajat sen sijaan odottavat, että Espoossa pelattavat Ilves-ottelut kuuluvat niihin matseihin, jotka ovat yksinkertaisesti voitettava. Tämä asetelma sopii Ilvekselle erinomaisesti. Odotettavissa on tiukka kamppailu sarjapisteistä ja kumpikin joukkue on tunnettu periksiantamattomuudestaan. Maalivahti- ja erikoistilannepelaamiset ovat luonnollisesti isoissa rooleissa, mutta se joukkueista, kumpi pystyy pelaamaan ehjemmän ottelun, korjannee pistepotin itselleen.
Ilveksen valmentaja Sami Hirvonen:
– Joukkueessa vallitsee hyvä fiilis. Meillä on nyt takana parin päivän onnistunut harjoittelujakso.
– Blues on suorahyökkäysjoukkue. Työteliäs porukka, joka ajaa lujaa maalille ja kääntää peliä nopeasti.
– Odotan kovaa kamppailupelaamista. Meidän pitää pystyä pelaamaan hyvä 60-minuuttinen – toistaiseksi se ei ole onnistunut kuin avauspelissä, vaikka pisteitä olemmekin saaneet ihan hyvin.
– Sairastuvalta saamme Atte Pentikäisen takaisin riveihin, joten pääsemme otteluun kuudella puolustajalla. Muiden potilaiden osalta mennään koko ajan eteenpäin, joten hiljalleen aletaan saada muitakin mukaan.