Hakametsässä taisteltiin kauden kolmas paikalliskamppailu, jossa Ilves oli pitkään kuskin paikalla, mutta suli aivan ottelun lopulla raskaaseen tappioon. Ilveksen maaleista vastasivat Aleksi Mustonen ja Ville Meskanen.
Ilveksen painostus ei tuota maaleja avauserässä
Ilves tuli todella vahvasti otteluun ja ensimmäisenä Dominic Hrachovinaa pääsi kokeilemaan Marcus Fagerudd jo avausminuutilla. Kotijoukkueena esiintynyt Tappara pääsi ylivoimalle jo ajassa 1.14, kun Veli-Matti Vittasmäki otti rangaistuksen poikittaisesta mailasta. Ilveksen alivoima oli kuitenkin hyvää ja maalipaikkoja ei syntynyt.
Ilves pääsi vuorostaan ylivoimalle, kun Stephen Dixonin maila nousi Joonas Vihkoa kasvoihin. Ylivoima pyöri erinomaisesti, mutta aivan huipputonteille ei päästy ja peli jatkui maalittomana. Erän paras maalipaikka aukesi Tapparalle erän kääntyessä jälkimmäiselle puoliskolleen. Vapaaksi jäänyt Jan-Mikael Järvinen ei saanut kiekkoa aivan tyhjään maaliin, kun syöttö pomppasi viime hetkillä.
Ilves vei hyvällä liikkeellä peliä ja laukoi paljon kohti Hrachovinaa. Kerran kiekko olisi mennyt jo maaliin, mutta puolustaja Alexander Bonsaksen oli onnekkaasti maalin edustalla saaden kiekon kipeästi kroppaansa. Ilveksen paine jatkui ja avauserässä paljon esillä ollut Blake Kessel oli ohittaa Hrachovinan, mutta tämä sai viime hetkellä patjansa yhteen ja kiekko pysähyi kuin pysähtyikin tämän patjoihin.
Ajassa 17.10 Mestiksen TuTo:sta lainalla oleva Hannu Kuru pääsi uransa ensimmäisessä liigaottelussa tilastoihin heittämällä kiekon katsomoon. Ilveksen alkuviikosta hioma ylivoima pyöri jälleen alueella pitkiä pätkiä, mutta Hrachovina kesti ja näin myös erätauolle mentiin tasalukemissa 0-0.
Maalihanat aukeavat toisessa erässä
Ilves jatkoi avauserän hurjaa liikettään ja oli askeleen edellä Tapparaa. Loukkantumisen jälkeen paluun tehnyt Markus Jokinen oli avata maalihanat, mutta Hrachovina kesti kainaloon suuntautuneen laukauksen.
Tappara pääsi toistamiseen ottelussa ylivoimalle, kun Eemeli Suomi karvasi yli-innokkasti ja nappasi kaksiminuuttisen. Myös Tappara pelasi hyvää ylivoimaa ja paras paikka aukesi Arttu Ilomäelle, jonka laukauksen Toivonen nappasi. Ylivoiman jälkeen Tappara sai vähän otetta ja Toivonen joutui venymään uudelleen Ilomäen laukauksen eteen.
Ajassa 27.12 Tapparan Elmeri Kaksonen otti tyhmän rangaistuksen rikkomalla peliä nostanutta Aleksi Mäkelää ja Ilves pääsi kolmannen kerran ylivoimalle. Tällä kertaa ylivoima tuotti myös tulosta kun Aleksi Mustonen piti kiekkoa, ajoi keskelle ja syötti maalin kulmalle Tapio Laaksolle, jonka hieno lättysyöttö poikittain löysi viime ajat tulessa olleen Ville Meskasen lavan ja tämä pisti kiekon verkkoon ja siirsi Ilveksen 0-1 johtoon.
Maalin jälkeen Ilves tuntui voittavan kaikki kaksinkamppailut jäällä ja se vei peliä muutaman minuutin yksipuolisesti. Lopulta ajassa 33.25 yksi kauden hienoimmista maaleista näki päivänvalon, kun Aleksi Mustonen tarjosi Pekka Saravolle ilmaisen karusellin. Sähäkkä luistelija pelasi maalin takaraudan kautta Saravon pihalle tilanteesta ja nousi maalin edustalle päättäen hienon yksilösuorituksen vastustamattomaan laukaukseen. 0-2 maaliin syöttöpisteen merkkautti Kai Kantola.
Tappara kiipesi peliin mukaan kolmisen minuuttia ennen toista erätaukoa, kun se loi pitkän paineen. Viivasta kiekon kanssa noussut Jukka Peltola ohitti ryntäävän Ilves-puolustajan näyttävästi ja kaarsi vapaasti maalin edustalle ohittaen Hannu Toivosen. Näin kahden erän jälkeisiksi lukemiksi kutkuttavat 1-2.
Järvinen ratkaisee
Kolmannen erän alussa Ilveksen Ville Meskaselle oli aueta maalipaikka, mutta valmiimpaa ei siitä tilanteesta syntynyt. Melkoisen siistissä ottelussa tuomaristo kävi puhuttelemassa syystä tai toisesta molemmat aitiot kolmannen erän alussa kahteen otteeseen.
Tappara pääsi hakemaan tasoitusta ylivoimalla Joonas Vihkon rikkoessa pitkän paineen jälkeen ajassa 46.10. Ilveksen alivoima oli jälleen erinomaista ja Hannu Toivonen hoiti vähät laukaukset eleettömästi.
Peli aaltoili päästä päähän, mutta mitä pidemmälle erä eteni alkoi paine siirtyä kohti Hannu Toivosen maalia. Kesken Tappara painostuksen Matias Sointu oli osua vastaiskusta, mutta Hrachovina venyi pelastukseen. Ajassa 54.36 Joonas Riekkisen maila jäi Tappara pelaajan luistimiin kiinni ja tämä joutui istumaan aitioon. Tapparan ylivoima ehti hädin tuskin alkuunsa, kun Arttu Ilomäki kaatoi Aleksi Mustosen.
Ilveksellä oli etsikkoaikansa ratkaista ottelu, kun ensin neljällä neljää vastaan pelatessa Aleksi Mustonen pyöritti näyttävästi peliä. Ilveksen päästessä lyhyelle ylivoimalleen aukesi Joonas Vihkon hyvän karvauksen ansiosta Tapio Laaksolle paikka, mutta Hrachovina venyi jälleen.
Pelin kääntyessä kahdelle viimeiselle minutilleen kävi, kuten niin monesti aiemmin tällä kaudella että hyvä ote herpaantui ratkaisuhetkillä. Aleksi Mäkelä teki karkean syöttövirheen laitaan, josta Henrik Haapala löysi poikittaissyötöllä Alexander Bonsaksenin, joka pääsi juhlimaan kauden ensimmäistä osumaansa.
Näytti sille, että Ilves sisuuntui tasoitusmaalista ja se haki lopussa voittomaalia. Joonas Vihko pääsikin ampumaan hyvästä sektorista, mutta laukaus suuntautui aivan keskelle maalia. Katsojien jo odottaessa jatkoaikaa sai Tappara kiekon hyökkäysalueelle ja muutaman nopean siirron jälkeen Jan-Mikael Järvinen laittoi kiekon reppuun vain viisi sekuntia ennen päätössummeria. Karvas kalkki jäi erinomaisen ottelun kokonaisuutena pelanneiden Ilves-pelaajien nieltäväksi.
Ottelun ratkaisut:
Ilves oli parempi lähes koko ottelun, mutta lievä tehottomuus ja hölmöt virheet maksoivat kalliit oppirahat, kun rutinoitunut Tappara tuli rinnalle ja ohi.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Erikoistilannepelaaminen oli todella hyvää
+ Aloitukset
– Viimeistely
– Ottelun loppu
Ilveksen parhaat:
Tapio Laakso, Joonas Vihko ja Ville Meskanen pelasivat hyvän ottelun. Puolustuksessa liigadebyyttinsa tehnyt Ville Järvinen ja nuori Olli Vainio täyttivät ruutunsa onnistuneesti.
Erikoista
Joonas Vihko pelasi avauserän lopulla tavallisella kypärällä, kun Tapparan Markus Kankaanperälle tuli hirvittävä hinku saada kokeilla kultaista kypärää. Kypärä ei kuitenkaan kestänyt.
Seuraava ottelu:
Ilves palaa kotiotteluiden pariin pitkän ja raastavan vieraskiertueen jälkeen, kun perjantaina 18.12 HIFK saapuu joukkueen vieraaksi.