Tappiosta tappioon tarponut Ilves esitti ällistyttävän kirin kotiottelussa Bluesia vastaan. Isännät olivat 0-2 -tappiolla vielä puolitoista minuuttia ennen loppua, mutta hurjan nousun myötä petolauma nappasi kamppailusta lopulta voiton ja kaksi sarjapistettä.
Bluesilla pitkään helppoa
Ilves kärsi takaiskumaalin jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Toni Kähkönen eksytti yhden Ilves-puolustajan ja pääsi hyvään tekopaikkaan. Vesa Toskala torjui vielä Kähkösen kudin, mutta reboundiin rynni nälkäisimpänä Camillo Miettinen, joka toimitti kiekon verkon perukoille.
Ilves pääsi avauserän edetessä peliin hyvin mukaan ja hallitsi kiekollista peliä. Etenkin Tommi Huhtalan rangaistuksen aikana isännät pyörittivät näyttävästi. Laukaukset tulivat kuitenkin erän aikana koko ajan kakkossektorista eikä Antti Ore joutunut venymään huippupelastuksiin.
Blues lisäsi liikettä toiseen erään ja erä kiekkoiltiin espoolaisten heiluttaessa tahtipuikkoa. 0-2 -osuman vierasjoukkue iski ylivoimalla. Matias Myttynen blokkasi ensimmäisen laukauksen, mutta kiekko pomppasi takaisin Mika Hannulalle, joka löysi maalin nurkalta Joakim Erikssonin lavan.
Ilveksen pelistä ei toisessa erässä positiivisia asioita löydä hakemallakaan. Blues kilautti maalinsa lisäksi kertaalleen ylärimaa ja hukkasi pari avopaikkaa. Päätöserään lähdettiin vierailijoiden kahden maalin johdossa.
Uskomaton nousu voittoon
Kolmannessa erässä näytti pitkään siltä, että ottelu etenee loppuun saakka Bluesin käsikirjoituksen mukaan. Joonas Raskilla ja Antti Kangasniemellä oli tosin molemmilla loistava maalipaikka käynnistää isäntien kiri, mutta Antti Oren nolla piti edelleen.
Ilves otti maalivahdin pois puolisentoista minuuttia ennen loppua ja tästä käynnistyi petolauman mahtava kiri kohti pitkän voittoputken katkaisua. 1-2 -kavennuksen luritti etunurkasta Toni Rajala, kun Oren patja ei ollut aivan kiinni tolpassa. Ottelun viimeisillä sekunneilla isännät voittivat hyökkäyspään aloituksen. Levityssyötön jälkeen Joonas Rask tykitti suoraan syötöstä ja Kai Kantola oli tämän jälkeen oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kantola syöksyi lapoineen reboundiin ja iski yhden kauden tärkeimmistä Ilves-osumista.
Jatkoajalla ei osumia nähty, joten ottelun ratkaisu siirtyi voittomaalikilpailuun. Vesa Toskala torjui siinä molemmat Bluesin yritykset ja Toni Rajalan ja Jesse Niinimäen onnistumiset tiesivät makeaa 3-2 -kotivoittoa tupsukorville.
Ilveksen kakkosvalmentaja Raimo Helminen kertoi ottelun jälkeen, että loppukaudelle haetaan tason nousua puolustuksen kautta.
– Jätkät tekivät pari tarvittavaa maalia, että päästiin tasoihin ja jatkoajalle. Blues puolustaa vahvasti eikä maalille ole helppo mennä. Vasta lopussa pääsimme maalille.
– Tänään oli ihan kohtuullinen työmoraali. Olen ylpeä siitä sitkeydestä, joka jätkillä on.
– Puolustuspelin on parannuttava päivä päivältä. Siihen koitetaan saada parannusta ja sitä kautta hyökkäyskin kuntoon.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Blues iski avauserässä nopean avausmaalin ja piti sen jälkeen kiekollista peliä hallinneen kotijoukkueen poissa parhaasta maalintekosektorista. Toinen erä meni selvästi vierailijoiden nimiin. Espoolaiset onnistuivat värkkäämään kuitenkin vain yhden lisäosuman. Päätöserän loppuhetkillä Ilves iski huikeasti kaksi osumaa kuudella kenttäpelaajalla ja venytti ottelun ratkaisua. Voittomaalikilpailussa Toni Rajalan ja Jesse Niinimäen onnistumiset tiesivät kymmenen ottelun tappioputken katkaisua.
OTTELUN RATKAISUT:
Täysin sillassa ollut kotijoukkue laittoi toivottomassakin tilanteessa kaiken likoon ottelun lopussa ja kiri mahtavasti kahden maalin takaa voittoon.
ILVEKSEN PARHAAT:
Joonas Rask oli illan yritteliäin petolauma. Kai Kantola iski hienolla maalineduspelillä yhden kauden tärkeimmistä osumista. Toni Rajala käynnisti Ilveksen kirin ja viimeisteli myös tärkeän ensimmäisen osuman voittomaalikilpailussa.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Päätöserässä joukkue nosti tasoaan ja taisteli esimerkillisesti päätössummeriin saakka.
+ Henkisesti ja liigakarsintojen kannalta huipputärkeä voitto
– Kahdessa ensimmäisessä erässä Ilves ei luonut yhtään tekopaikkaa parhaaseen maalintekosektoriin
ERIKOISTA:
Joukkueen tappioputken lisäksi tänään katkesi myös Vesa Toskalan tappioiden sarja. Edellisen voittonsa Vesku oli napannut kauden toisella kierroksella HPK:ta vastaan.
SEURAAVA OTTELU:
Tiistaina edessä pitkä pelireissu, kun vierasottelussa vastassa on Oulun Kärpät.